aaro asikainen

Syksyn satoa

2011-10-25T12:47:00.000+03:00

Syksyn kisakausi ei ollut kovinkaan antoisalla päällä. Oikeastaan kaikki kisat jäivät väliin. Muissa merkeissä syksy on ollut kohtuullisen antoisa.

Ensimmäinen anti oli trendibakteeri mykoplasma. Veikkaisin, että se vaikutti osaltaan syksyn saldoon. Vaikutus lienee ollut negatiivinen.

Vastamäki ja kevyet epäonnistumiset oikeastaan jokaisella rintamalla ovat laittaneet ajatusmaailmaa uuteen uskoon. Tai ainakin yritys muuttaa omaa ajatteluaan erilaiseksi on alkanut pohdintojen jälkeen.

Ensi kausi ja tulevaisuus urheilu-uralla tulee kokemaan muutoksia. Niin pieniä ja ehkä myös isoja. Ensiksi toki pitää pamautella kisakausi loppuun ja suunnistuskauden finaalihan tunnetusti on Smålandskavlen eli teinikielellä Smålkku tahi Småkke. Mitä näitä nyt onkaan taivaan ja maan välillä.

Syksyn sairastelujen vuoksi ajatukset alkavat kuitenkin olemaan jo ensi kaudessa ja paluu perusharjoitteluun alkaa polttelemaan. Marraskuu menee joka tapauksessa vielä ”työmatkalenkkeilijänä”, mutta onhan noita muutama ihan kohtuullisen kovakuntoinen työmatkaurheilija eksynyt myös suunnistuksen pariin. Nimiä mainitsematta.

Viime lauantaina osallistuin erääseen syksyn suunnistusklassikkoon. Tai ehkä kyseinen tapahtuma ei VIELÄ täytä aivan klassikon kriteereitä, mutta miksei tulevaisuudessa voisi täyttää… Kyseessä oli Sulkavalla järjestettävä SuSi- suunnistus. Perusideana tapahtumaan on riittävän pitkä matka riittävän vähällä rastimäärällä. Tänä vuonna matka linnuntietä mitattuna oli reilut 17km viidellä rastilla höystettynä. Kuljettua matkaa kertyi tasan tarkkaan 23km ja aikaa hujahti n. 1.44h. Suosittelen lämpimästi kaikille riittävän huumorintajuisille ihmisille :)

SuSi- suunnistus

Sivuilta löytyy mm. tulokset ja kuvia.

Kartta/GPS

Kausianalyysi

2011-10-01T15:05:00.000+03:00

Ajattelin heittäytyä ihan hurjaksi ja sorvata kausianalyysin. Mitään syväluotaavaa ei ole tulossa vaan ajattelin tehdä pienen summauksen kisoista, jotka kauden alussa asetin tärkeiksi.

Ankkurirastit

Tämä kisa pääsi listalle ei niinkään tärkeyden vuoksi vaan sen, että kyseinen kilpailu avasi omalta kohdaltani kisakauden Suomessa.

Vaikka harjoitusten perusteella pystyy varsin hyvin sanomaan mikä on tilanne kunnon ja suorittamisen kohdalla niin silti kauden avaus aina jännittää normaalia enemmän. Kisa käytiin pienessä lumihangessa talven venähdettyä taas kerran. Homma lähti sujumaan hyvin ja pääsin karkuun käytännössä ensimmäisen rastin jälkeen. Parikytminuuttia juoksin yksin keulilla, jonka jälkeen paletti hajosi, eksyin ja selkäranka katkesi samassa. Maaliin lohnusti korpeentunut mies.

31. sija, 4.14min voittajalle

FinnSpring, MM-näyttökisa

Ykköselle ja kakkoselle koukut. Yhteensä reilu kaksi minuuttia. Jatkossa vielä lisää pummia ja pisteenä iin päälle unohdin leimata yhdellä salmiakkiperhosten rastilla. Kuula jumissa opiskeluhommista ja ankara stressi ja paine suorittamisessa.

Hylkäys

FinnSpring viesti

Voitto kotiin ja oma osuus sujui mallikkaasti.

Tiomila

Ruokamyrkytys Tiomilaa edeltävä keskiviikkona. Lensin optimismia uhkuen Ruotsiin ja usko oli vahva, että juokseminen onnistuu. Tarkoitus oli juosta pitkä yö. No, perjantaina ajattelin siirtoa lyhemmälle osuudelle. En ollut pariin vuorokauteen kunnolla. Lauantaina hamuilin paikkaa vielä lyhemmälle osuudelle. Lauantai-iltana oli todettava, että riittävän lyhyttä osuutta ei ole ja oli myönnettävä itselleen, että on kipeä. Päätöksen jälkeen kuume nousu 38 asteen tuntumaan ja helpotus oli suuri.

Eukkorastit, Ilu-rastit ja Rajarastit

Ei tärkeitä kilpailuja, mutta erittäin tärkeitä harjoituksia. Sijat 2-4-2-1.

SM-sprintti

Aamun karsinta sujui kohtuullisesti. Radan puolivälissä tein 10-15 sekunnin virheen, jonka jälkeen vedin täysiä.

Finaalissa jaksoin yllättävän hyvin puristaa loppuun saakka. Loppupuolella tein peräkkäisillä rasteilla yhteensä 15sekuntia koukkua, mutta en jaksa jossitella. Aikuisten sarjan ensimmäien plaketti ja olin/olen siihen tyytyväinen. Sprinttipanostus kun jäi tekemättä kokonaan.

5. sija ja 13 sekuntia voittajaan

Prisma-rastit

Ei kovin tärkeä kisana, mutta tärkeä harjoitus pitkää matkaa ajatellen 1:15 000 kartalla ja suht pitkällä matkalla. Homma sujui ja tiesin kehittyneeni hitusen.

1. sija

Jukola

Huikea suoritus koko joukkueelta. Harmi, että itselle sattui heikompi päivä. No, pääsin kuitenkin metsästä pois.

10. sija

Euromeeting

Jäi väliin pohjevamman takia.

MM-katsastukset Ranskassa

Keskimatkalla eksyin kolme kertaa totaalisesti. Keskeytin.
Pitkälle matkalle laadin taktiikan, joka kärjistettynä tarkoitti sitä, että polkuja pitkin älyttömyyksiin saakka. Isoja virheitä ei tullut, mutta hidasta ja takkuilevaa menoahan se oli. Perhosilla en nähnyt karttaa ja vaikka olisin nähnytkin en varmaan olisi kovin paljoa kovempaa suoriutunut. Lopussa kaaduin kivikkoon ja sain lisävirtaa sähköpaimenesta. Molemmat tapaukset kokemuksena kuitenkin negatiivisia.

7. sija ja ero kärkeen majesteetillinen

Huippuliigan finaali

Prologissa olin täysin hapoilla. Ensimmäisessä ylämäessä oli käveltävä. Ranskan piikkiepisodin antibiotit olivat sekoittaneen oikeastaan kaikki ruumiin toiminnot. Yksi virhe tuli ja väärä leima siihen päälle.

Hylkäys

SM-pitkä

Karsinnan meno oli tahmaisinta ikinä. Jaksaminen nollissa. Leivoin yhden isomman pummin ja ilman sitä olisin selvinnyt alle minuutilla jatkoon. Ei aivan sitä mitä olin lähtenyt hakemaan. Tässä vaiheessa aloin epäilemaan mykoplasmaa.

SM-keski ja viesti

Masennus iski enkä lähtenyt edes kisoihin. Jatkuva väsymys, itseluottamuksen puute ja vaikea olo henkisesti pakottivat jäämään kotiin. Ei edes harmittanut jättää kisoja väliin siinä kunnossa.

SM-yö

Sotilaiden SM-kisoissa taisi sairastua koko partio minä mukaan lukien. Kurkku on viidettä päivää erittäin kipeä. Mietinkin, että milloin viimeksi kurkku on ollut näin kipeä. Se oli vuonna 2004, kun leikattiin nielurisat. Epäilen angiinaa. Ainiin, SM-yö jäi siis juoksematta.

Riittävän pitkään on suunnistus-urani polkenut paikallaan, joten ensi kautta varten on muutostyöt jo hyvällä mallilla. Saa nähdä mihin suuntaan lähtee soljumaan.

Sotilasurheilua

2011-09-26T10:23:00.000+03:00

Voittohan sieltä sitten napsahti. Siis Suomen mestaruus.

Kohdistukset meni tyypillisesti poskelleen, mutta luotto oli kova siihen, että ankaran paineen alla kisassa laikat tippuu helisten.

Yöosuudella tehtiin alikersantti Fincken kanssa kellontarkkaa työtä mitä nyt kerran eksyttiin muutamaksi minuutiksi. Virheestä huolimatta yöpätkän voitto oli varmaakin varmempi sillä kersantti Rantala ja alikersantti Nurmonen survoi omien rastiensa kautta junan lailla. Miinuksena mainittakoon yhdet jäiset pannutukset jekkulankaan ja tälläkin hetkellä takaraivossa komeilee varsin kookas kuhmu rynkyn jäljiltä.

Parin tunnin yöunet puolijoukkueteltassa myrskyn hakatessa liepeen reunaan ja kohti päiväosuutta. Osuus sujui mallikkaasti ja oli aika siirtyä ampumaan ja heittämään leikkikranaatteja leikkipoteroon. No, sakkoahan sieltä tuli reippaasti, mutta pystyin tiputtamaan yhden laikan alas. Kranun heitto meni hieman alavireisesti koko partiolta, mutta samakos tuo, koska voitto alkoi olla hyppysissä.

Juttu

Kuva

Ropleemaa

2011-09-16T12:27:00.000+03:00

Pirulainen sentään. Ei millään lähde fyysinen vireystila kohentumaan. Jatkuva väsymys ja ennen kaikkea tunne, että vihaa olla lenkillä laittoi jälleen kerran suunnitelmat uusiksi.

Verkikokeista ei löytynyt mitään hälyyttävää ja missään nimessä kunto ei romahda näin lyhyessä ajassa totaalisesti, joten syyn pitää olla jossain muualla. Eilen luin Oman blogia ja MM-kisoissa kaverin kanssa jutelleena alkaa tuntumaan, että olisiko trendisairaus mykö iskenyt myös minuun.

Oli mikä oli niin jollain tavalla tilanne pitää saada selvitettyä, jotta loppusyksyn kisoihin olisi vielä mahdollista päästä kisaamaan. Se on selviö, että SM-keskari ja viesti jää tänäkin vuonna pois kalenterista. Sen verran vittuuntunut ja kyllästynyt olotila on tällä hetkellä. Ja ennen kaikkea vetämätön.

Taas kerran, kun painii tällaisten asioiden ääressä miettii, että miksi hemmetissä ylipäätään viitsii uhrata suurimman osan elämästään suunnistukselle, kun palkaksi saa itkua ja hammasten kiristelyä. Mutta niinhän se menee, että ihminen muistaa hyvät asiat päivän tai pari, mutta huonot muistot pysyy mielessä luultavasti ikuisuuden. Tunneihmisenä kaiken näkee vain mustana tai valkoisena, joten ei sekään sanan varsinaisessa merkityksessä helpota elon tietä.

Täältä tähän.

Urheilijasta kisaturistiksi

2011-08-20T12:52:00.000+03:00

Viikko Ranskassa alkoi ihan asaillisesti, mutta puolen välin paikkeilla alkoi ongelmat, jotka otsikon tavoin muuttivat hieman suhtautumista asioihin. Toivon mukaan vain hetkellisesti.

Tosiaan MM-kisojen yhteydessä juostiin katsojille tarkoitettu rastviikko johon kuului kuusi osakilpailua. Itsellä oli maastojen epämukavuus varsin tuoreessa muistissa edelliseltä reissulta, joten ilmottauduin vain kolmeen kilpailuun. Homma jatkui suunnilleen samanlaisena mitä se oli ollut viime kerralla eli suunnistus sujuu hyvin yhtä tai kahta rastia lukuun ottamatta joille tulee megaluokan virheet. Megaluokka tarkoittaa minulle yli viiden minuutin pummia. Sanotaanko näin, että näistä maastoista ei kannata lähteä etsimään itseluottamusta mikäli se jostain syystä on kadoksissa. Se nimittäin painuu vielä syvemmälle piiloon.

Ehdin pyörittää ketjuakin muutaman kerran, jossa teemana oli ylämäki. Olen sen verran uusi ja kokematon ketjun pyörittäjä (=pyöräilijä), että isot mäet olivat jotain uutta ja uskomatonta ja vain positiivisella tavalla. Esimerkiksi, jos Joensuussa haluaa pyörälenkillä saada kilometrin nousua on ajettava 200km. Näin kärjistäen. Lähdin yhtenä päivänä tästä majoituksestamme ajamaan lopputuloksena 24km ja melkein 1300m nousua. Ja tällainen mäki ei ole täällä Alppien esialueella juuri mithään!

Olin tovin jo ehtinyt suunnitella ja mehustaa monster mäkilenkkiä Alpeille Tour de Francen klassikkonousuihin eli Col du Galibierille ja Alpe d`Huezille. No, persiillehän se sitten meni, kun ekassa suunnistuskisassa reiteen mennyt tikku sai aikaan aika massiivisen tulehduksen. Keskiviikkona tulehtunut alue oli suunnilleen golfpallon kokoinen, nyt se on melkein puolet reidestä. Kävin haistelemassa vähän Ranskalaisen sairaalan tunnelmaa yöaikaan toissayönä. Asiallinen meininki, joskin kevyt kielimuuri oli vastassa. Ehkä juuri siitä syystä hoito oli varsin diipa-daapaa, mutta onneksi Suomen maajoukkueen lääkäri huonojen yöunien kustannuksella antoi erittäin suuren avun. Kiitos siitä! Nyt on sellaiset mömmöt koneessa, että toivon ja uskon, että tulehdus kääntyisi paranemisen puolelle, jotta hyvä kunto ei valuisi hukkaan niin kuin viime vuonna....

Loppuun muutama nassakka otos varsin helteisestä Ranskasta.

Lajin vaihto

2011-08-08T19:07:00.000+03:00

Ranskan MM-katsastukset oli ja meni. Menemisen suhteen tyyli oli aika lailla negatiivinen. Viiden päivän mittainen leiri katsastusten alle ei ollu riittävän pitkä, jotta maastoihin olisi kehittynyt rutiini. Reenit sujui yhtä tai kahta rastia lukuunottamatta kohtuullisesti, mutta sitten mukaan mahtui muutama megaluokan pummi (siis yli 5min), joita harvemmin edes minä teen ulkomaillakaan saati kotimaassa. Maastot oli ja taitaa ne edelleenkin olla sellaisia, että ne vaatii kylmästi toistoja ja vielä vähän lisää toistoja.

Keskimatkalla yritin lähteä rauhallisesti ja päästä kiinni suunnistukseen heti alusta saakka täysillä. Satakunta metriä ennen ensimmäistä rastia olin kartalla, mutta loppujen lopuksi löysin ykkösen kuutisen minuuttia myöhemmin. Kakkosta koukkasin vielä reilun neljä minuuttia, jonka jälkeen arvelin pelin olevan menetetty :)
Vielä tänäkään päivänä en osaa sanoa mistä nuo pummit johtuivat ja olenkin tullut siihen tulokseen, että joskus niitä vaan tulee. Ja isosti!

Seuraavana päivänä juostiin pitkän matkan MM-katsastus. Taktiikkana oli kiertää polkuja ja muita "ohjaavia" muotoa niin paljon kuin mahdollista ja tässä onnistuin aika hyvin. Mitään isoa yksittäistä virhettä ei yhtä kahden minuutin koukeroa lukuun ottamatta tullut, mutta sujuvuudessa ja mikroreitinvalinnoissa tuli eroa sitten oikein olan takaa. Sijoitus seitsemäs ja ero kärkeen häpeällisen suuri.

Tänä kesänä olen innostunut maantiepyöräilystä oikein kunnolla. Olen toki aikaisemminkin ollut kiinnostunut kyseisestä lajista niin penkkiurheilijana ja hyvänä reenimuotona suunnistajalle. Viime viikonloppuna vein innostukseni uudelle levelillä osallistumalla pyöräilykilpailuun. Tai no, ehkä enemmän oli kyse kuntotapahtumasta, mutta aika tosissaan olevia "kuntoilijoita" oli viivalle asettunut. Ainakin kaluston mittapuulla mitattuna.

Lauantaina ajettiin 11,6km mittainen Harjun tempoajo. Harjuna Punkaharju. Laitoin kaikki peliin heti piipistä niin kuin asiaan kuuluu ja happo kömpi reisiosastoon välittömästi. Aikamoista riuhtomistahan tuo aika-ajon ajaminen perus maantiepyörällä on ja energiaa kuluu hukkaan valtavia määriä ilmanvastuksen lisääntyessä neljänkympin vauhdissa. No joka tapauksessa sain väännettyä kaikki irti lihaksista ja sykelukemat matkan ajalta eivät ole julkaisukelpoisia edes tällä sivustolla.

Sunnuntaina ajettiin 111km yhteislähtökisa Puruveden ympäri. En aikaisemmin ollut ajanut isossa porukassa ja alkumatka meni totutellessa tappituntumassa ajamiseen. Järki sanoo, että älä aja kymmenen sentin päässä edellä menevän takarenkaasta, mutta pakkohan se on ajaa. Taisin saada jopa jonkun verran närkästymistä aikaan, kun en esiintynyt tuulen halkojana alkuvaiheessa vaan peesailin kylmästi. Loppuosassa vedin kuitenkin aika pitkiäkin siivuja ja vauhtikaan ei päässyt hidastumaan. Loppujen lopuksi kävi niin, että olin mukana massakirissä, mutta taktinen osaaminen oli onnetonta ja alkoi siinä jalatkin olla aika lailla muhennosta. Silti oli pakko yrittää viimeiseen ylämäkeen ja pääsinkin keulille, mutta avasin pellit liian aikaisin ja ylitin maaliviivan seitsemäntenä samalla ajalla kuin maalilinjan ensimmäisenä ylittänyt.

Harjun tempo tulokset
Puruveden ympäriajo tulokset

Sen verran hauskaa oli, että pitää jatkossakin lähteä ajelemaan pyöräkisoja.

Ensi viikoksi sitten Ranskaan ajelemaan. Ainakin Col du Galibier ja Alpe d`Huez on koettava omin jaloin.

France

2011-07-21T07:19:00.000+03:00

Tavoitteeni menivät jokseenkin uusiksi kolmisen viikkoa sitten. Silloin seuraava tavoite oli saada pohje kuntoon. Tällä hetkellä tavoite on noussut muutaman pykälän, koska pohje alkaa olla lähes 100%:ssa kunnossa ja huomenna matkaan Ranskaan kohti MM-katsastuksia.

Tunteja en ole laskenut, mutta varsin monta hetkeä olen kuluttanut katselemalla ja tutkailemalla tulevia Ranskan maastoja. Juttujen perusteella melko tulista settiä on tarjolla ja kyllähän sen jo kartoista näkee. Oman haasteen tuo myös erittäin kivinen ja tukkoinen maasto ja tämä vain sen takia, että pohje joutuu äärimmilleen. Saattaa siinä toki muutkin paikat ja taitokin joutua melkoiseen tulikokeeseen. No kaikki otetaan vastaan ja luultavasti kotiin tullessa on taas yhden kokemuksen viisaampia. Tai tyhmempi.

Pohjevamman kuntoutus on mennyt varsin tuubiin ja tällä viikolla olen päässyt taas takaisin tiestölle ja suunnistamaan. Juoksuhommat ovat lähteneet sujumaan yllättävänkin hyvin ja siinähän piilee aina innostumisen vaara lähteä takomaan asvalttia oikein olan takaa. Maltti kun ei kuulu välttämättä vahvuuksiini näissä hommissa ainakaan.

Jätin Ilosaarirockinkin väliin ja haukkuivat tissiposkeksi. Varsinaisia kavereita. Tämä kommentti sen takia, että yleensä kun painaa ”rokettiin” niin urheilijan elämäntavat paiskataan romukoppaan ja painoa tulee viitisen kiloa viikossa lisää. Toisaalta ”roketin” avulla voi kokea normaalin nuoren suomalaismiehen kesänviettotavan.

Rockin sijaan istuin vajaan kolmen viikon aikana tuhatkunta kilometriä maantiepyörän varsin kovalla hiilikuitusatulalla. Eipä tuo kilometrimäärä ole juuri mitään, koska kestävyyslajien kuninkaat survovat Ranskan mailla suunnilleen kolmessa viikossa 3500km. Tissiposki taidan sittenkin olla. Olivat kaverit oikeassa. Puolustuksena mainittakoon, että ei Contador eikä liiemmin Bassokaan tuona aikana tee rullahiihto, suo- ja vesijuoksureenejä.

Googletin majapaikkamme sijainnin ja huomasin, että Tourin henkilökohtainen aika-ajo ajetaan ensi lauantaina Grenoble nimisessä paikassa ja hotelliltamme ei näyttänyt olevan kyseiseen mestaan sataa kilometriäkään. Olisi melko priimaa päästä seuraamaan Touria livenä. Vinkki vinkki!

Kolin mäki oli armoton. Kahdelle kilsalle nousuprosentiksi syntyi 8.8%.

Soiro

2011-06-30T17:51:00.000+03:00

Kaksi päivää aikaa... Siihen, kun suurin ja kaunein (Jukolan jälkeen) alkaa: Tour de France.

Onneksi tilanne ei ole niin karmiva, että kolme viikkoa joutuisi viettämään täydellistä penkkiurheilijan elämää vaan oma punamusta Meridan kiituri saa kyytiä maantiellä oiken isän kädestä.

Jukolan jälkeisellä viikolla jouduin keskeyttmään suunnistusreenin oudon pohjekivun takia. Kipu ei sinänsä ollut mitään puukolla viiltelyä, mutta varsin epämiellyttäväa tunnetta pohkeen alaosassa. Viikon levon jälkeen jalka oli täysin kivuton ja päätin lähteä muitta mutkitta juoksemaan. Kahden kilometrin kohdilla pienessä ylämäessä pohkeesta kuului yllättäen kevyt napsahdus, jonka jälkeen sama mystinen kipu tuli takaisin ja jouduin kävellen kotiin. Lääkäri antoi ohjeeksi parin viikon juoksutauon mahdollisen repeämän takia. Repeämä on tosin varsin epätodennäköinen, koska mitään "koloa" ei kipualeella ole. Mahdollisempi syy on ns. aitiopaine syndrooma. No oli mitä oli, kuntoutustoimenpiteet ovat suunnilleen samat, joka tarkoittaa karkeasti juoksutaukoa ja muuta urheilua ilman kipua. Minun kohdallani se tarkoittaa aurinkoisina päivinä pyöräilyä tai rullahiihtoa ja sadepäivänä kastelen itseni mielummin altaassa kuin ulkoilmassa.

Olin asettanut tälle kaudelle kaksi päätavoitetta. Talven sairastelujen jälkeen siirsin tavoitteet myöhemmälle kesään ja syksyyn. Toinen tavoitteistani oli ensi maanantaina alkava Euromeeting, jonka viivasin yli kalenterista. Seuraava targetti on saada pidettyä kunto yllä ja kytätä Ranskan MM-katsastuskarttoja kuin viimeistä päivää ja loppujen lopuksi päästä itse katsastuksiin Ranskaan heinäkuun lopulla. Toki syksyn SM-kilpailut ovat varsin tärkeät minulle.

Kai se vaan niin menee, että liian pitkään ei urheilijan elämä voi sujua haluamallaan tavalla ja välillä täytyy opetella lisää olemisen saloja.

Juko

2011-06-22T18:50:00.001+03:00

Jukolan jälkeiset fiilikset on ollut aika ristiriitaiset. Sijoittuminen kymmenenneksi seuran kakkosjoukkueella on aikamoinen temppu, mutta oma heikko/heikohko suoritus latistaa jonkun verran meininkiä.

Pääsin lähtemään käytännössä kärjessä, koska joukkuekaverit olivat latoneet melkoisen mainioita osuuksia yön pimeydessä. Etukäteen olin ajatellut, että kärjessä saatan ihan hyvin lähteä, joten tilanne ei sinänsä tuntunut vaikealta. Joku voisi valitella, että osuudella olevien arvokisamitalistien metallit kilisevät ja pilaavat oman juoksun, koska sitä metallia ei varsinaisesti vielä ole saavutettu, mutta ei se mikään ongelma ollut. Tiesin, että hyvällä suunnistuksella voin pitää tilanteen samana antaessa kartan ankkurille.

Homma alkoi varsin ikävällä tavalla, koska koukkasin ensimmäistä rastia reilun minuutin verran. Menin kyllä rastikiveni kylkeä hipoen ohi, mutta kuvittelin oman rastini olevan pienessä jyrkänteessä. Hivenen ihmettelin, että onpa rasteja tosiaan lähekkäin. No, kaartelujen ja ankaran sadattelutulvan jälkeen palasin kiltisti jo kerran näkemälleni rastikivelle ja otin leiman. Alkoi ankara takaa-ajo. Sain kuin sainkin Deltan kiinni ja letkaan lyöttäytyi myös Södertälje ja Vaajakoski. Putkipätkä sujui ongelmitta. Ensimmäisen TV-rastin jälkeen alkoi hajonnat uudelleen ja kasettini hajosi totaalisesti. Seurasin sivusilmällä, kun muu letka kurvasi alas vasemmalle ja itse puskin hyvällä itseluottamuksella suoraan rinnettä pitkin, kunnes eksyin totaalisesti. Mietin jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että en tiedä ollenkaan missä olen, kuinka 50m matkalla voi kadottaa otteen karttaan täysin. Ilmeisesti niinkin voi käydä, totesin, ja leivoin kahden ja puolen minuutin suunnistusvirheen eli pummin.

Itsensä kokoaminen megapummin jälkeen on varsin hankalaa varsinkin, kun tietää, että porukka edellä menee kovempaa ja toisaalta kun tajuaa olleensa juuri kamppailemassa mitallisijoituksista Jukolan viestissä. Loppumatka sujui lähes ongelmitta, mutta ero kärkeen revähti noin kuuteen minuuttiin ja ankkuriosuudelle Jere pääsi sijalta kuusi. TV-kuvissa näytän maalissa väsyneeltä, mutta iso pettymys oli syynä polviin nojailuun.

Kuudes osuus Jukolan kärkisijoilla maailmanluokan suunnistajien kanssa oli myös erittäin opettavainen kokemus. Muissa kilpailuissa pienet virheet on jotenkin mahdollista "paikata", mutta noissa paikoissa jokainen virhesekunti säilyy loppuun saakka ja kilisee kuuluisaan yhteiseen laariin eli joukkueen laariin. Vaikka pettymys on edelleen iso oman huonon juoksun takia on sanottava, että tästä on hyvä mennä taas eteenpäin.

GPS

Kisoja

2011-06-08T11:49:00.001+03:00

Itseluottamus on kyllä ihmeellien asia. Silloin, kun se on kohdillaan niin tuntuu, että lähes kaikki asiat onnistuu. Puhun lähinnä urheiluun liittyvästä itseluottamuksesta. Toinen asia, jonka taas kerran olen huomannut on terveyden merkitys. Vaikka opiskelukiireiltä ammattimaista harjoittelua en ole pystynyt toteuttamaan niin kropan ollessa terve on kuntokin lähtenyt nousemaan. Ylihuomenna saan alkaa kokeilemaan ammattiurheilijan elämää, koska koulu on vihdoinkin paketoitu tältä keväältä. Valitettavasti tulot ovat nollissa eli se puoli ammattilaisuudesta jää vielä kokematta :) Eli ei pysty hankkimaan vielä Ferrareita sun muita.

Pari viikkoa sitten päätin pikkumäkiprojektin Joutsenon rajarasteille. Kisa meni yhtä vajaan minuutin pummia lukuun ottamatta tuubiin. Mukava kisa, paljon pitkiä välejä ja suppa-alue oli priimaa.

Tulokset
Kartta

Isot kisat, jos nyt Prismarasteja voi sillä nimellä kutsua , alkoi myös varsin asiallisesti. Itse asiassa koko kilpailuun ei ollut tarkoitus lähteä, koska muistelin, että kyseinen kisa on normaali suomalainen kisa eli 6km ja 25 rastia. Sattumalta selailin kisakalenteria ja huomasin, että kisahan juostaan 1:15 000 kartalla, joka on varsin harvinaista Suomessa nykyään ja matkakin sellainen semi-pitkämatka. Oliskohan Suomessa tarjolla neljä kisaa vuodessa, jossa pääsee suunnistamaan kartalla, jonka mittakaava on 1:15 000... Suurimmat vaikeudet oli heti ensimmäisellä välillä, jossa optimireitin löytäminen otti oman aikansa. No, se onneksi löytyi ja sain hyvän tatsin suunnistukseen. Muutama pieni virhe tuli leivottua, mutta kokonaisuudessaan kisa oli hyvää pitkänmatkan työstöä. Itseluottamus nousi taas yhden pykälän.

Tulokset
Kartta

Viimeisenä sitten se rintti.

Miun mielestä kyseinen kisa ei aivan niin paska ollut mitä porukka on kirjoitellut omissa blogeissaan ja S.netissä. Jotenkin tuntuu absurdilta ajatukselta, että muutama rasti "metsässä" pilaa koko sprintin luonteen. Itse en pysty rehellisesti sanomaan, että karsinnan alku olisi metsäsuunnistusta saati pikamatkaa.

Karsinnassa lähdin viimeisten joukossa ja oman vauhdin arvioiminen oli varsin helppoa, kun samaan aikaan lähti pari kovaa sprinttitykkiä. Pisimmällä välillä tipuin vähäksi aikaa kartalta, jossa menetin aikaa kymmenisen sekuntia ja sen jälkeen oli pakko murjoa täysillä loppurata, jotta pääsee A-finaaliin. Loppujen lopuksi mitään hätää ei tippumisen suhteen ollut vaan olin karsintaeräni viides ja ensimmäinen tavoite oli saavutettu; pääsy A-finaaliin.

Karsinnan ja finaalin välissä aikaa oli viitisen tuntia. Tämä väli on yleensä ollu aika vaikea. Pitäisi malttaa olla vaaka-asennossa ja välttää höntyilyä jalkojen päällä. Jossain vaiheessa ja myös tällä kertaa iskee niin kutsuttu kisa-apatia. Ei kiinnosta yhtään ja jalat on kuin sementtiä. Tällainen fiilis tuli aika tarkalleen tunti ennen starttia. Tähän fiilikseen pitäisi löytää joku ratkaisu... Yritin hakea kisafiiliksen takaisin pitkillä alkuverkoilla ja oikeastaan kroppa käynnistyi varsin hyvin, vaikka onhan se selvää, että jalkaosasto on karsinnan ja odottelun jäljiltä melkoista velliä. Toisaalta tilannehan on sama kaikilla, joten ehkä se on sitten henkisestä kantista kiinni pystyykö sulkemaan huonon fiiliksen pois mielestä kisan ajaksi.

Suoritus oli hallinnassa käytännössä koko kisan ajan. Reitinvalinnat oli aika kesyjä ja niiden keksiminen oli suhteellisen helppoa. Ainoat virheet tuli rasteille 16 ja 17. Kuudelletoista tuli tehtyä puhtaasti väärä reitinvalinta ja seitsemälletoista klassinen virhe. Kuvittelin nousevani hieman viivan vasemmalla puolen kohti kuopparastia, mutta yht´äkkiä tipahdin suoraan kuoppaan, jossa rasti sijaitsi. Tuli pieni shokki ja jouduin pysähtymään ja tarkistamaan koodia useaan kertaan. Oma rastihan se oli ja sekoulun takia ote hävisi ja lähtö seuraavalle rastille oli säheltämistä. Lopputulokseen on pakko olla tyytyväinen, vaikka loppujen lopuksi mitalikin oli erittäin lähellä. No, jääpähän tavoiteltavaa seuraavaan kisaan :)

GPS
Tulokset

Heitetään tähän vielä tällainen. Tässä minun mielipiteeni pikamatkasta.

(Paimion Rasti)

Pikkumäkeen

2011-05-23T13:47:00.000+03:00

Pirun rankat oli viime viikonlopun SM-erikoispitkät. Siis talkoohommissa ;) Voin vain kuvitella mitkä tuntemukset itse kisan juosseilla urheilijoilla on. Sen verran on sanottava, että on se vähän surullista, että pääsarjoista puuttuu paria tapausta lukuun ottamatta kaikki Suomen huiput. Pitäisi tehdä jokin systeemi, että maajoukkue-urheilijoiden on pakko osallistua SM-kisoihin. Eihän tässä nyt ihan heti ole tulossa mitään tärkeitä isoja kilpailuita. Toki tämä on vain minun henkilökohtainen mielipide enkä halua yhtään aliarvioida viime viikonloppuna juosseiden urheiljoiden tuloksia, mutta jos pääsarjoissa saa plaketin hävittyään yli 20 minuuttia voittajalle on tilanne vähän omituinen.

No se siitä urputtamisesta.

Otin toukokuun teemaksi pikkukisat. Kuningaskotka-kirjan lukeneena päätin ottaa Janne Ahosesta mallia menemällä pikku mäkeen, kun hyppy ei kulje. Tässä tapauksissa pikkumäen roolia ovat tähän asti näytelleet Eukkorastit Ruokolahdella ja Ilu-rastit Ilomantsin Käenkoskella. Yksi pikkumäki on vielä edessä ensi viikonloppuna Joutsenossa Raja-Rastien pitkän matkan kilpailussa. Opiskelusta, evakkoasumisesta sun muista asioista johtuen päänuppi kiehahti yli ja tähän asti sapluuna on ollut toimiva ja aivot alkavat palautua.

Eukkorasteilla palattiin niin sanoitusti takaisin perusasioihin. 15 vuotta vanha käyrästö antoi mahdollisuuden työstää aika lailla nappi laudassa ja turhat riplaukset kartalla oli tipotiessään. Kaksi keskimatkan kisaa, joissa leimattiin yhteensä saman verran kuin yhdessä Huippuliigan säksätys keskimatkalla tuntui varsin mukavalta viikonlopun viettotavalta. Ensimmäisenä päivänä fyysinen vire mateli pohjalukemissa, joskin suunnistus yhtä 20sek koukkua lukuun ottamatta meni tuubiin. Toinen päivä oli kulun osalta lähellä asiallista, mutta tokavikalle rastille tullut puolentoista minuutin virhe valutti voiton paremmille suunnistajille.

Tulokset 1. päivä
Tulokset 2. päivä

Eilen kisattiin Käenkoskella Ilu-rasteilla. Hivenen arvoituksellinen oli kulkupolitiikka aamulla herätessäni 15 tunnin talkoohommien jäljilta, mutta pitkien alkuverkkojen jälkeen fiilis alkoi olla varsin mukava ja itse kisassa kulku oli vähintääkin tyydyttävällä tasolla. Eikä sen aina tartte kulkeakkaan, jos on kunnosa. Viivalla oli myös MM-kultamies Jani Lakanen, jolla oli taskussaan tuoreena polttava SM-kulta. Saattoi se Janillakin vähän erikoispitkä painaa kintereissä. Kisassa vaikeutta lisäsi yhteisymmärryksen puute suunnistajan (ainakin minun) ja kartoittajan välillä. Tilanne on tietysti kaikille sama, joten turha siitä on mitään säälipisteitä odottaa. No joka tapauksessa kolmosrastille tuli kisan suurin virhe: puolitoistaminuuttinen! Vähäiset aivosoluni eivät kerta kaikkiaan pystyneet ymmärtään kartasta juurikaan mitään. Pummi oli tosiasia, mutta matkanteko jatkui. Loppu sujui muutamaan pikku virhettä lukuun ottamatta ihan hyvin ja saldona kakkospaikka puolisen minuuttia Jania hitaampana. Hauskat kisat nämäkin.

Tulokset
Kartta

Tässä vielä jokunen priimaluokan suunnistusreeni toukokuulta.

Keskimatkan reeni
Multitekniikka reeni
Pitkänmatkan reeni
Ameeba

Spring (mental) break (down)

2011-05-02T20:34:00.000+03:00

Kevät on edennyt jo niinkin pitkälle, että elellään toukokuuta. Se on muuten jännä juttu, että huhtikuun puolessa välissä itketään, että lumet ei lähde ennen juhannusta missään tilanteessa, mutta yllättäen muutamassa viikossa lumet ovat sulaneet ja lehdenalut puissa. Tosin tänään Joensuussa on ollut pari astetta lämmintä ja aamulla satoi räntää. Lunta löytyy varmasti vielä metsässä ainakin syvimmistä notkoista, mutta eiköhän tässä voida julistaa suunnistuskausi virallisesti avatuksi myös täällä idässä.

Paljon ja toisaalta ei mitään on ehtinyt kulua lopputalvesta.

Maaliskuussa käytiin hakemassa suunnistustuntumaa Evorassa Portugalissa. Kelit oli reenaamiseen priimaluokkaa eikä maastojakaan voi sen enempää mennä haukkumaan. Omalta kohdaltani ennen leiriä vaivannut flunssa ja mystinen peroneusjännevaiva hävisivät kuin tuhka tuulee ja pystyin tekemään reenit siinä missä muutkin. Tosin kunto oli vielä siinä vaiheessa varsin syvällä piilossa. Portugalissa juostiin myös kovatasoiset Portugal O Meeting- kisat. Parhaiten meni toisen päivän keskimatka, jossa olin 14. Taysin ilman takaiskuja ei leiri tietenkään mennyt sillä puolessa välissä leiriä sain jalkapohjaan melkoisen ison rakon, joka meni siihen kuntoon, että viimeiset reenit olivat aikamoista hampaiden kiristelyä ja POM:in viimeinen kisa päättyi tylysti keskeytykseen, koska rakko oli ikään kuin tulessa. No, näitä sattuu.

Siihen vielä yksi kisakuva Portugal O Meetingistä.

Jokakeväinen Tiomilaleiri käytiin tempaisemassa Ruottinmaalla. Tarkoitus oli juosta jo viime syksynä tsekkaamamme 10milan tyypimaastot kertaalleen läpi, mutta Tukholman kupeessa oli paikoitellen melkein polveen asti lunta. Huhupuheiden mukaan maastojen piti olla 96%:sti lumivapaita. Aika kintahalla oli tämän suhteen. Siirsimme karavaanimme 130km etelään viime vuoden Tiomilamaastojen läheisyyteen eli Norrköpingiin. Joissain paikoissa sielläkin oli lunta, mutta leiri tuli heitettyä. Hyvä leiri, mutta Tiomilan tyyppimaastot jäi käymättä. No, näitä sattuu.

Kisakausi saatiin avattua myös Suomessa, vaikka lunta Ankkurirasteilla vielä jonkun verran olikin. Kisojen yhteydessä tarjoiltiin myös AV-leiri ja sitä myötä jokunen tiukka suunnistusreeni. Helmenä mainittakoon Salon PM-kisojen sprinttikarsinta, joka käytiin juoksemassa. Hyvä sprintti Suomen mittakaavalla!

No itse Ankkurirastit sitten. Pieni arvoitushan oma kisavire aina ensimmäisessä kisassa on, mutta hyvillä mielin lähdin yhteislähtökisaan mukaan, joka oli myös KR:n Tiomilakatsastus. "Pieni" lisäporkkana siis. Ykköselle mennessä hermostuin hitaaseen vauhtiin ja päätin lähtä juoksemaan omaa kisavauhtiani. Pääsin melko helposti karkuun muilta ja suunnistus oli erittäin hyvin lapasessa. Aina rastille numero seitsemän asti kaikki sujui kuin unelma, mutta sen jälkeen alkoi melkoiset ongelmat. Kasia koukkasin parisen minuuttia, jonka jälkeen sain kasattua itseni ihan hyvin. Homma sujui ongelmitta ja juoksin kärjen vauhtia. Radan loppuosalla luin sitten väärä väliä ja tempaisin toisen reilun kahden minuutin pummin. Sen jälkeen katkesi selkäranka, sekä fysiikan että motukan suhteen. 500km kotimatkalla autossa istui itseensä erittäin vihainen mies. No, näitä sattuu.

Seuraavana viikonloppuna kisakalenterissa seisoi FinnSpring, jonka olin ihan punakynällä ympyröinyt kalenteristani, sillä pitkänmatkan ystävänä odotin kilpailua kuin kuuta nousevaa. Pääsiäsen pyhien takia olin päässyt työharjoittelusta lähtemään jo torstaina kohti Ylänettä mikä entisestään lisäsi fiilistä. Itse kilpailu alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Ykköselle ja kakkoselle minuutin pummit ja kaksi minuuttia perään lähtenyt VeVen Tinski otti kiinni. Motivaatio oli jo lähes nollissa. Jaksoin ihan asiallisesti maaliin, mutta virheitä tuli aivan käsittämättömän paljon. Maalissa odotti sitten yllätys, kun leimantarkastuksessa pyysivät selvittämään miksi minulta puuttuu yksi leima. Hetken aikaa asiaa selvitettyä löytyi vastaus. Salmiakkiperhosten yksi rasti jäi toisella kertaa leimaamatta. Tuloksena siis hylkäys. No, näitä sattuu.

Seuraavana päivänä juostiin FinnSpring- viesti, jossa seuran valmennus jostain kumman syystä luotti meikäläisen kykyyn selvityä 8,5km mittaisesta toisesta osuudesta. Homma sujui varsin asiallisesti lukuunottamatta yhtä puolentoista minuutin pummia, jossa onneksi lähes koko kärkiletka teki enemmän tai vähemmän virhettä. Osuuden lopussa jäin jonkun verran hajonnoilla ja vahdoin kolmantena parikymmentä sekuntia kärjen perässä. Huokaisin helpotuksesta, että ehkä en olekaan niin paska mitä edelliset kisat olivat antaneet ymmärtää. Loppu menikin sitten norrrrmaalisti ja Simppa ankkuroi meidät voittoo. No, näitäkin sattuu silloin tällöin ;)

Tein siis seuran valmennukselle melko helpoksi valintani Tiomilaan. Ukon kasetti on täysin riekaleina, eikä itseluottamuksesta ole tietoakaan. Ei silloin voi päästä ykkösjoukkueeseen, jos siihen ei edes halua. Harvinainen tilanne siinä mielessä, että ykkösestä putoaminen ei harmittanut yhtään. Itse asiassa se oli todella iso helpotus itselle.

Sain valita osuuteni KR:n kakkosjengistä ja se oli varsin helppo valinta: långa natten! Olin haaveillut siitä osuudesta jo pitkään. Tiedossa oli myös, että kakkosjengi tulee olemaan erittäin kovatasoinen porukka. Tiomilaa edeltävän viikon pitelin lähinnä jalkoja seinallä ja yritin syödä vähän enemmän kuin normaalisti. Toki lihomiseen ei ollut eikä ole edelleenkään varaa. Keskiviikko-torstaivälisen yön oksensin kokonaan ja torstaina saapuessamme Ruotsiin kuumemittari näytti 38. Perjantaina kuvittelin vielä parantuvani ja juoksevan pitkän yön. Lauantai aamupäivänä olin sitä mieltä, että vaihdan lyhyemmän osuuden jonka pystyn ihan hyvin vetämään. Iltapäivällä mittasin kuumetta ja neuvottelin valmennuksen kanssa ja kanta oli varsin selvä: ei Tiomilaa tänä vuonna. No, näitä sattuu.

Onneksi näitä sattuu

Vielä vajaa pari viikkoa työharjoittelussa, jonka jälkeen joutuu opiskelemaan kolmisen viikkoa varsin intensiivisesti. Sen jälkeen alan nauttimaan kesästä ja lomasta enkä ajattele yhtään negatiivista asiaa kolmeen kuukauteen. Alkaa se laari täyttymään pikkuhiljaa...

Yksi helmi suunnistusharjoite tähän vielä.

Pilkkireissu

2011-02-07T18:30:00.000+02:00

Pakkasukkeli tarjoilee taas kylmää ilmaa. Kuhasalon sääasema kertoo lukemaksi himpun verran alle kaksikymmentä pakkasastetta. Eihän keli tosimiehille tai naisille ole juuri mithään, mutta minulle se on riittävän kylmä. Pysyttelen siis sisätiloissa ovet ja ikkunat tiukasti säpissä.

Viikko sitten, mitä ilmeisimmin liian kovassa pakkasessa urheilun seurauksena köhä oli tosiasia. Viikonloppu meni mitä enemmän penkkiurheillen niin sisällä kuin ulkona. Ulkopenkkiurheilun suoritin jäällä pilkkijakkaralta käsin. Kalasaalis jäi nollille, mutta sanoisin, että pilkkiminen on melko rentouttavaa puuhaa unohtamatta hyviä eväitä.

Tosiaan yhtään nykyäkään ei ahti antanut, joten kalat oli kiskottava virtuaalimuodossa pelaamalla Pro Pilkki peliä tietokoneella. Varsinkin siika oli syönnillään. Jokunen kirjolohikin kilahti kontin pohjalle.

Terveystilanteen ollessa niin ikään pakkasen puolella jäivät Talenttileirin testit kylmästi väliin minun osaltani. Mainittakoon, että Talenttiryhmä on liiton "maajoukkueryhmä" A-maajoukkueen ja nuorten MM-ryhmän välimaastossa. Tarkoitettu siis nimensä mukaisesti nuorille lupaaville suunnistajille. Pitää siis antaa näytöt vasta kisakaudella mikä tuntuu kaiken kaikkiaan fiksummalta ratkaisulta. Ainakin minun mielestäni. Ja uskon olevani kesällä huomattavasti paremmassa kunnossa kuin tällä hetkellä. Let´s see.

Ensi perjantaina ohjelmassa on Sporttigaala Joensuussa ja siitä suuntaan suorinta tietä Kolille "omalle" viikonloppuleirille, jonka teesinä tulee olemaan ylämäki. Saattaa siinä jokunen alamäkikin tulla, tiiä häntä...

Uusi kausi

2011-01-27T16:34:00.001+02:00

Se on terve. Hyvin pitkä hiljaiselo blogissani saa nyt päätöksen. Kausi vuosimallia 2011 porskuttaa tulemaan hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Vaikka aina edellisen kauden päätteeksi puheet ovat kovia ja suurien muutosten aika niin harjoittelussa kuin muuallakin elämän saralla on mukamas alkamassa niin totinen tosi on kuitenkin se, että isoja muutoksia ei koskaan tule tehtyä. Puheet ja tavoitteet toki ovat suunnilleen samanlaisia kuin ennenkin eli kovia, mutta jossain määrin realistisia. Pieni fiilauksia tulee toki tehtyä vähän joka saralla, mutta kerta on löytänyt itselleen toimivan ja yksinkertaisen perussapluunan niin miksi tuota suotta muuttamaan. Omalla kohdallani suurimmat haasteet ovat edelleen terveyden kanssa, sekä opiskelun ja huippu-urheilun sujuva yhdistäminen. Kumpaiseenkin pystyy itse vaikuttamaan, mutta toisaalta joskus tauti iskee tai opintosuunnitelmassa on kurssi, jota ei yksinkertaisesti voi jättää hamaan tulevaisuuteen.

Uusi harjoittelukausi alkoi melko masentavasti. Syksyn opintojen päätyttyä oli tarkoitus aloittaa määräpainoitteinen harjoittelu, mutta en päässyt edes alkuun, kun tauti iski. Kaksi antibiottikuuria, sekä poskionteloiden punkteeraus, sekä lähellä käynyt hermoromahdus. Jopa minun mittapuullani mitattuna kolme viikkoa totaalilepoa poskiontelontulehduksen takia on jokseenkin liikaa. Jotain hyvää tässäkin tauossa oli. Tempaisin nimittäin ennennäkemättömän taitokuurin, kun en urheilemaan päässyt. Pakko kuitenkin myöntää, että positiiviset ajatukset olivat varsin kaukana tuon kolmen viikon ajan.

Hyvää tuuria oli sen sijaan se, että pari päivää ennen lähtöä Kanarian saarille alkoi olo tuntua suhteellisen terveeltä ja muutaman urheiluksi laskettavan suoritteen pystyin tekemään ennen leiriä. Toinen maininnan arvoinen "hyvä" asia oli se, että sairastelun aikana lämpömittarin elohopea pysytteli melko tasaiseen tahtiin -30 asteen tuntumassa.

Kauden 2011 ensimmäinen leiri suoritettiin siis Kanarian saarten lämmössä Maspalomasissa. Lämpötilaero Suomeen oli jotakuinkin 40-50 astetta. Heti ensimmäisinä päivinä huomasin meri-ilmaston, sekä lämpimän kelin vaikutuksen kropassa ja kolmantena leiripäivänä olin lähes terveiden kirjoissa, joskin kunto oli enemmän kuin arvoitus.

Seuraava positiivinen yllätys oli kunto.

KR:n sivuilta löytyy muutama stoori leiriltämme ja siellä juostusta "Honolulu-cupista". Tämän jutun lopusta löytyy muutama kuva ja kartta.

Pari viikkoa lumettomassa, sekä lämpimässä ympäristössä laittoi miettimään. Jos on mahdollisuus olla jossain muualla kuin Suomessa kylmpimpään vuodenaikaan niin miksi olla käyttämättä tuota mahdollisuutta. Köyhälle opiskelijalle Kanaria on melko edullinen vaihtoehto. Lämmin meri-ilmasto sopii astmaatikolle kuin nyrkki silmään ja väitän, että sairastumisriski pienenee huomattavasti verrattuna kuivaan ja kylmään pakkasilmaan. Tämä hyvänä aasinsiltana siihen, että löydän itseni melko varmasti ensi vuonna joulu-tammikuussa jostain muualta kuin Suomesta.

Maaliskuusta toukokuulle saakka ohjelmassa on melkoista rumbaa. Ulkomaan- ja kotimaanleirit, opiskelu, sekä käytännönharjoittelujakso keväällä täyttävät kalenterin hyvin tyylikkäästi. Niin ja alkaahan tuo odotettu kilpailukausi jo huhtikuun puolessa välissä. Nälkää tulevaan kauteen riittää sillä viime kaudella kilpailut jäivät minimiin vammojen ja sairastelujen takia. Ohjelmaa tulee siis olemaan varsin paljon, mutta tarkka suunnittelu opiskelun ja urheilun suhteen auttaa todella paljon ja tämän kautta on helpompi keskittyä molempiin.

Tällä hetkellä pakkanen Joensuussa on -20 asteen tienoilla. Vaikka tykkäänkin hiihtämisestä niin liika on liika. Siis kylmyyden suhteen. Saattaa kuulostaa tissiposken puheelta, mutta tästä lähtien asetan pakkasrajan -18 asteeseen. Kylmemmässä kelissä tapahtuvan urheilun luokittelen ulkoiluksi.

Vaikea kausi pakettiin

2010-10-25T16:26:00.003+03:00

Melkoisen heikosti sujunut henkilökohtainen kausi paketoitiin SM-yössä. Kisassa jatkoin kauden tapaan mollivoittoisesti karsiutumalla finaalista. Pummasin karsinnassa oikein olan takaa ja eksyin pari kertaa totaalisesti. Ehkäpä se suunnistus ei vielä tulekaan selkäytimestä niin kuin on tapana väittää. Uskoisin, että suunnistustakin on pakko harjoitella, jotta osaaminen pysyisi yllä.

B-finaalissa osasin huomattavasti paremmin, joskin maasto oli paljon helpomi kuin karsinnassa. Muutama pikku koukku matkalle kuitenkin sattui, mutta B-finaalivoitto irtosi minuutin erolla. Tässä kohdassa täytynee mainita, että en pidä B-finaalin voittoa minään! Mutta joka tapauksessa olin tyytyväinen, että jaksoin juosta 10km kohtuullisen hyvällä vauhdilla vaikka harjoittelu oli ollut mitä laaduttominta jo pitkän aikaa.

Polvi muistuttaa olemassa olostaan päivittäin, mutta harjoittelusta se ei onneksi pahene. Uskoisin sen menevän ohi itsestään tai sitten siitä tulee elinikäinen kaveri. Tuskin kyseessä on mikään paha ongelma, koska juoksu ei sitä kipeytä. Akillesjänne tuntuu edelleen "jäykältä" toiseen verrattuna, mutta kovanluokan huoltotoimenpiteet pitää jänteen luultavasti yhtenä kappaleena myös jatkossa.

Viime viikonloppuna juostiin Halikkoviesti, jossa KR sijoittui viidenneksi. Omalta osalta kisa sujui kohtuullisesti joskin leivoin yhden reilun minuutin pummin ja pari pikkukoukkua. Olosuhteisiin nähden olen kuitenkin tyytyväinen suoritukseen. Kuva Halikkoviestistä.

Täältä löytyy joitain syksyn aikana juostuja suunnistusreenejä.

Huomenna Kalevan Rasti suuntaa autonnokan kohti ensi vuoden Tiomilamaastoja ja ensi viikonloppuna on edessä kauden viimeinen kilpailu eli Smålandskavlen, jonne KR:llä on asettaa kaksi varsin kovaa poppoota. Sitten edessä häämöttääkin uusi harjoittelukausi uusin ideoin.

Siihen vielä fiilikset kesästä.

SM-keskimatkasimulaattori

2010-09-04T17:18:00.005+03:00

Heipä hei. Olen noudattanut lääkärin ohjeita lähes kirjaimellisesti eli harjoitellut normaalisti. Sen verran olen pitänyt vielä kynttilää vakan alla, että päivän toinen harjoitus on ollut jokin muu kuin juoksemalla tehty harjoite. Jokainen, joka on syystä tai toisesta joutunut pitämään taukoa juoksusta tietää millaiseksi lihakset muuttuvat, kun juoksun taas aloittaa. Voidaan puhua melko voimakkaasta jumista juoksulihaksiston osilta. Siispä olen pyrkinyt huoltamaan lihaksia entistä enemmän ja pikkuhiljaa tuntuma jaloissa alkaa olla tyydyttävällä tasolla. Juokseminen ei sinänsä ole vielä nautintoa, mutta pitkän tauon ansiosta nautin siitä silti -ihan vain huvikseni :)

Muiden tahkotessa SM-nortonkia päätin keskittyä tehokkaasti keskimatkan harjoitteluun täällä kotosalla Joensuussa. Päivä onnistuikin melko nappiin ja tällä hetkellä olo todella on kuin keskimatkan kisojen jälkeen. Tai ainakin muistelen, että jalat tuntuivat melko raskailta viime vuoden SM-keskarien jälkeen.

Karsinta

Karsintamaastoksi olin valinnut maaston, jossa en ollut käynyt. Tai sanotaan näin, että maastonosan, jossa en ollut käynyt. Toki matkalle sattui jokunen kohta, jossa olen joskus suunnistanut. Näyttämönä toimi Särkivaara. Vajaa 20km Joensuusta itään päin.

Lähtöajaksi olin arponut 9.50, jonka ajattelen olevan suunnilleen sama kuin parin viikon päästä tulee olemaan. Heräämisen jälkeen yritin toimia samalla tavalla kuin oikeana kisa-aamuna. Aamulenkin jätin kuitenkin kylmästi väliin.

Verryttelyssä törmäsin kahteen jättimäiseen irralla olevaan koiraan jotka tulivat melkoista vauhtia hampaat näkyvissä kohti. Syke pompsahti välittömästi jonnekin parinsadan huitteilla. En sinänsä pelkää koiria, mutta tämän episodin jälkeen oli aika vaikea lähteä suunnistamaan, kun joka oksan risahdus pelästytti ja aloin odotella milloin hampaat nappaavat pohkeesta kiinni. Sain kuin sainkin jutun juonesta kiinni pienten alkupummien jälkeen, kunnes tievälillä vastaan jolkotteli vielä häijymmän näköinen koira. Aloin välittömästi etsiä puuta johon kiipeän pakoon. Onneksi omistaja oli suht lähellä ja sai otuksen kiinni. Tässä meni reilu minuutti ennen kuin uskalsin jatkaa matkaa. Alkoi kieltämättä vähän sylettää irralla olevat koirat, mutta survoin loppuradan kunnialla ja aloin valmistautua iltapäivän finaaliin.

Karsinta: 5.5km/33min (Kielletty alue tarkoittaa uusia aukkoja, jotka lisäsin reenin jälkeen)

Finaali

Mielikuvitusmitalit jaettiin Kaakkurin varsin monipuolisella suunnistusareenalla. Maastostahan löytyy kangasta,suota,pienipiirteistä avokalliota,ikikuusikkoa sammalpohjalla, sekä tietysti perus harvennushakkuu shittiä. Karsinnan mennessä vähän heikosti oli lähtöaikani heti sarjan alussa klo 15.15.

Verrytellessä jalat tuntuivat aika väsyneiltä, mutta tiesin, että niin se tuntuisi muillakin (olin edelleen yksin omassa mielikuvitus SM-keskimatkamaailmassa), joten päätin viitata kintaalla koko asian. Ensimmäiseen ylämäkeen K-pisteen jälkeen passailin hieman, mutta mäen päällä avasin pellit ja päätin vetää täysillä niin kauan kuin jaksan ja sitkoilla maaliin jotenkin. Kakkosrastilla ajauduin hieman sivuun uuden metsäkoneuran johdatellessa oikealle. Lammen jälkeen suopätkällä alkoi kone savuttamaan ensimmäistä kertaa. Ratasuunnittelu oli onnistunut täydellisesti, koska lopussa piti ottaa tiukat liput happojen pursutessa korvista. Loppulenkki sujui joka tapauksessa ilman virheitä ja maalissa polviin nojaillessa totesin päivän olleen onnistunut.

Finaali: 5.5km/28.15min

Ensi viikonloppuna avaan syksyn kilpailukauden AM-keski-ja yökisoissa. Vastaan näyttäisi asettuvan Martomaata, Finceä, Nurmosta ja huhut kertovat, että itse Airilakin saattaisi ilmestyä viivalle... Mikäli Pankakosken kartonkitehdas myöntää lomaa.

Tiedoitus

2010-08-27T16:25:00.003+03:00

SM-erikoispitkiltä alkanut takareisi/polvivaiva laittoi vihdoin ja viimein lääkäriin ja sitä kautta magneettikuvaan. Kuvassa näkyi pientä ongelmaa, mutta kuitenkin sen verran pientä, ettei lääkäri suositellut leikkausta, koska homma olisi ollut aikamoista hakuammuntaa. Sen sijaan ohje oli seuraavanlainen: kolme viikkoa täysipainoista urheilua ja mikäli kivut lisääntyvät polvi tähystetään. Sellaista.

Koko kesänhän tosiaan kuvittelin kyseessä olevan takareisivamma, koska kipu kohdistui nimeomaan takareiden alaosan ja polvitaipeen välimaastoon. Polvitaipeesta kuitenkin löytyi jonkinsortin kysta ja ilmeisesti kierukassakin oli jotain häikkää, mutta kuitenkin niin lieviä, ettei leikkaus -ainakaan vielä- ole ajankohtainen.

Harjoittelu on ollut varsin huonoa koko kesän. Pyörälenkkejä, sekä kuntosaliharjoittelua olen jaksanut tehdä jonkun verran ja totaalitauonkin pidin, mutta juoksulenkkejä toukokuun jälkeen ei tullut kovin paljoa kymmentä enempää. Siispä varsinkin juoksukunto on heikko/heikohko.

No, eihän tässä muukaan auta kuin kuunnella lääkärin neuvoja ja alkaa pikkuhiljaa kokeilemaan myös juoksu- ja suunnistusharjoittelua. Polte varsinkin suunnistukseen tällä hetkellä on valtava ja myös kisoihin olisi kova halu osallistua. Puolen tunnin kuntoon pääseminen saattaa olla mahdollista jo varsin lyhyellä harjoittelulla, mutta sen pidempiä matkoja tällä kaudella on lähes mahdotonta edes kuvitella juoksevansa. Toki kaikki tämä haaveilu edellyttää sen, ettei takapakkia vammojen suhteen tule. Tälläkin hetkellä polvitaipeen tuntumassa on joitain tuntemuksia, ei kipuja, muttei normaalitilakaan.

Vammojen kanssa pystyy varmasti jotenkuten elämään, mutta jatkuva epätietoisuus laittaa psyykeen aika kovalla koetukselle. Uskallanko juosta, uskallanko tehdä ylipäätään mitään urheiluun liittyvää? Aika monta iltaa ja yötä olen sängyssä pyörinyt saamatta unta miettien, että kuinkakohan kauan tätä vielä pitää kestää. Mielessä ei ole niinkään pyörinyt se, että milloin pääsen kisoihin vaan se, että milloin saan tietää mikä minussa on vikana.

Ehkä kolmen viikon päästä kaikki on kuitenkin kunnossa... Mikäli ei, on pakko ottaa järeämmät aseet haltuun ja sorkkia hivenen terävämmällä välineellä polvea.

Välikausianalyysi

2010-07-17T14:42:00.003+03:00

Puhutaan vammakierteestä -alan ymmärtämään mitä se tarkoittaa.

Seitsemän kuukautta vaivannut akillesjännevamma on tällä hetkellä varsin hyvässä kunnossa. Erikoispohjalliset ovat varmasti yksi syy jänteen hyvälle kunnolle. Sen sijaan takareisi oikuttelee käytännössä jokaisessa asiassa, jopa vesijuoksussa. Oman diagnoosin mukaan tulehdusta ei ole.

Kyseinen vammahan sai alkunsa SM-erikoispitkiltä jolloin akillesjännekin tulehtui uudelleen. Jälkikäteen on helppo todeta, että olisi ollut fiksua jättää kyseinen kisa juoksematta, mutta alkukauden hylkäysten takia rankingsijani oli yli sadan ja juostakseni MM-katsastuksissa pisteitä oli saatava.

Kesä ja kevät meni siis pyöräilyn merkeissä hyvinkin pitkälti. Elättelin toiveita, että pystyisin juoksemaan Kainuun rastiviikolla. Tavoite oli päästä mukaan opiskelijoiden MM-kilpailuihin, mutta päivä päivältä lähempänä rastiviikkoa tavoite alkoi laskea. Loppujen lopuksi tavoite oli pystyä juoksemaan kisat kivuttomasti ja saada ylipäätään tulos aikaiseksi.

Takareisi vihoitteli koko ajan, mutta kipulääkkeen voimalla lähdin ensimmäiseen rastiviikon osakilpailuun. Heti alkuverryttelyssä tunsin pientä jumia/kipua etureisissä. Kolmannella rastilla molemmat etureidet olivat totaalisessa krampissa ja jopa kävely tuntui toivottomalta. Kymmenisen minuuttia yritin venytellä ja ravistella reisiä tuloksetta ja oli pakko heittää pyyhe kehään ja linkuttaa kisakeskukseen. Fiilis metsässä oli melko epätodellinen. Taas uusi ongelma... Ilmeisesti metsässä juokseminen pyöräilyyn tottuneille lihaksilla oli kertakaikkiaan järkyttävä shokki, jonka takia reidet olivat kuin puupökkelöt.

Hieromisen ja venyttelyn avulla sain reidet siihen kuntoon, että pystyin juoksemaan MM-keskimatkan katsastuksen. Pummia tuli jokunen minuutti, mutta olin erittäin tyytyväinen ja iloinen, että ylipäätään pystyin juoksemaan ja sain tuloksen tehtyä. Sijoituskin oli puolenvälin paremmalla puolen ollen 19. Keskimatka ei missään nimessä ole lempimatkani ja odotin pitkän matkan kisaa todella innoissani.

Takareisi meni keskimatkan kisasta melko kipeäksi, mutta ajattelin joka tapauksessa juosta pitkän matkan MM-katsastuksen. Vaikka sitten kipulääkkeen avulla, joka sinänsä sotii kaikkia periaatteitani vastaan. Itse kisa alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Koukkasin ensimmäistä rastia kaksi minuuttia. Yritin ajatella, että onhan tässä vielä yli 15km jälellä. No, viitosrastille tuli tehtyä isoin pummi moneen vuoteen. Ylimääräistä aikaa kului viitisen minuuttia. Tämän jälkeen selkäranka katkesi. Henkinen fiilis oli yhtä huono kuin fyysinenkin. Kymmenen kilometrin kohdilla kaaduin maahan suoraan oksan päälle, joka teki pienen reiän poskeeni. Samaan aikaan takareisi meni kramppiin ja molempiin jalkapohjiin nirhautuneet rakot alkoivat tuntui varsin kivuliailta. Silti matka jatkui. Maasto oli nimittäin sen verran hienoa ja suunnistuskin toimi alun typeryyksien jälkeen loistavasti. Kisan pisin rastiväli juostiin rinteen suuntaisesti, joka entisestään nirhasi jalkapohjiani verille. Kilometrin yritin vielä juosta itkua niellen, kunnes päätin lopettaa itseni kiduttamisen. Samalla tein päätöksen tulevaisuudesta: en jaksa enää yrittää puolivaloilla hakaten päätäni seinään. Vaikka vammat sinänsä ovatkin pieniä niin haluan saada ne kuntoon ennen kuin mietin yhtään suunnistuskilpailua. Luultavasti tässä pätee ne kuuluisat sana: "ens kauel". Voi toki, olla ettei silloinkaan tai jos tässä heittäytyy oikein optimistiseksi niin onhan syksyllä vielä kisoja...

Kerta asiat menee päin persettä niin menkööt kaikki sitten samalla kertaa. Kaikki on tietysti suhteellista ja maailmassa on miljoonia ihmisiä joilla on asiat huonommin kuin minulla, mutta tällä hetkellä kevyt v*****s on kyllä päällä.

Eniten tässä harmittaa se, että olen lihonut varmaan viisi kiloa melko lyhyessä ajassa :) Punttisalilla käyminen ja kotona kuntopiirien tekeminen ei oikein sulata läskiä. Toisaalta jokapäiväinen urheilu/hikoiluannos on saatava. Oli se sitten tehty hauiskäännöllä tai penkillä. Samakos tuo. Nyt jatkan Tour de Francen seuraamista. Olkoot se ilonaihe tähän päivään, kun lippua Ilosaarirockiin ei ole.

Jukola

2010-06-14T13:36:00.002+03:00

Jokaisen suomalaisen suunnistajan odotetuin viikonloppu on enää kivenheiton päässä. Tässä vaiheessa on kuitenkin korostettava, että kyseessä ei ole 25manna saati Småkke. NuJusta tai Ungista puhumattakaan. Jukolan Viestihän se on eikä mikään muu. Itselleni ainakin Jukola on suurin ja kaunein.

Tänä vuonna tilanne on siinä määrin erilainen kuin männävuosina, sillä en pääse mukaan itse kilpailuun, mutta toimin KR:n valmennusmogulin assistenttina. Ainakin keitän kahvit ja ajan autolla majapaikan ja kisapaikan väliä mikäli vastuullisempia tehtäviä ei nassahda.

Joulukuun loppupuolella kipeytynyt akillesjänne on käytännössä vaivannut koko kauden. Talvella ongelma oli lähes huomaamaton, sillä hyvä talvi mahdollista hiihtämisen varsin pitkälle keväälle. Juoksukilometrit jäivät täysin olemattomiksi joulukuu-maaliskuu välisenä aikana. Maaliskuussa aloin luottamaan siihen, että ´korvaavan´ hajoittelun ansiosta akillesjänne alkaa kestää kovempaa juoksu- ja suunnistusharjoittelua. Näin olikin oman aikansa. Toki juoksukilometrit eivät missään vaiheessa kevättä nousseet suuriksi ja pyöräilyn ja muun harjoittelun osuus oli merkittävää, sillä pelkäsin vamman palaavan. Olen kuullut kauhutarinoita akillesjännevammoista ja ehkä siitä syystä olin erittäin varovainen ja huoltotoimenpiteet olivat sen mukaiset. No, jalka tuntui välillä juostessa, ei kipuna, mutta tuntemuksina jotka eivät ole täysin normaaleja. SM-erikoispitkän jälkeen jänne kuitenkin tulehtui ja äityi sellaiseen narinaan, että oksat pois. Tulehduskipulääkekuuri siihen sitten ja lepoa koneistoon.

Pari viikkoa sitten sain pohjalliset, joiden pitäisi rajoittaa akillesjänteeseen kohdistuvaa kuormaa ja painetta. Akillesjännevammat on siinä mielessä hankalia, että yksittäistä syytä vammaan on vaikea sanoa. Kyseessä voi olla rakenteellinen ongelma tai jokin muu. Tässä tapauksessa ongelma lienee rakenteellinen. Kantaluu on liian "terävä" (prominoiva kantaluu) ja se vaatii leikkaushommia.

Juoksua en ole harrastanut moneen viikkoon ja jänne tuntuu tällä hetkellä melko hyvältä. Itse asiassa fiilis on sellainen, että voisin ehkä juostakin Jukolassa. Luultavasti siinä kuitenkin kävisi niin, että jänne tulehtuisi ja sama rumba jatkuisi ties minne asti. Ehkäpä pääsen juoksuhommiin jo MM-katsastuksissa ja viimeistään syksyn SM-kisoissa.

Niin ja jos joku on Joensuun lähituntumassa ja kaipailee pyörälenkille seuraa niin täältä löytyy :)

Tuonne->

Ei täs oo mitään järkee

2010-05-31T19:17:00.003+03:00

Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee. Ei täs oo mitään järkee.

Olikohan TÄSSÄ mitään järkeä???

Originelli (kohta 3.40)

On siis kevät...

2010-05-26T17:01:00.007+03:00

Alkuun pahoittelen hyvin hiljaista blogiani. En tiedä onko kyseessä ollut oma laiskuus, juttujen puute vai molemmat yhteensä höystettynä vielä muilla tekosyillä, mutta hiljaista on ollut. Se olkoon ainoa tosiasia.

Paljon on tänäkin keväänä sattunut ja tapahtunut. Suurimpana ja mieleenpainuvampana asiana on tietysti Tiomilan voitto. 27 vuotta siinä meni uusia voitto ja edellisestä suomalaisvitostakin oli 16 (?) vuotta. Loppujen lopuksi voitto nassahti vielä aika ylivoimaisesti. Olihan meillä kahdella viimeisellä osuudella kuitenkin sen verran kovan kaliiberin miekkosia, että jälkikäteen ajateltuna ei voida puhua yllätyksestä.

Heitän tähän tekstiin pienen välikausianalyysin karttoineen ja tuloksineen ja saattaa sieltä löytyä jokunen kuvakin matkan varrelta.

Tiomila

Tämän linkin takaa löytyy meriselitykseni omasta osuudestani Tiomilassa 2010 ja hivenen muutakin jutustelua. Moni saattoi ihmetellä miksi linkutin keppien kanssa osuuden jälkeen. Osuuden aikana en muista lyöneeni jalkaani mihinkään, mutta se kuuluisa adrenaliinivyöry selittänee asian juurta jaksaen. Pari tuntia osuuteni jälkeen alkoi jalkapöydän ulkoreunassa tuntui pientä kipua. Tunnin aikana kipu yltyi niin kovaksi, että loppujen lopuksi rakas seurakaverini Hantteri kantoi minut ensiapuun reppuselässä. Kisapaikan lääkäri epäili cuboideumin (kuutioluu) murtumaa. Jalka olikin ihan käsittämättömän kipeä reilun vuorokauden ajan ja kepeillä kävely oli ainoa tapa liikkua. Joensuuhun päästyäni menin välittömästi lääkäriin ja mitään ongelmaa ei löytynyt. Sen verran kova isku jalkaan kuitenkin oli tullut, että hetken aikaa kipu oli melkoinen. Selvisin tästä onneksi pelkällä säikähdyksellä.

EM-katsastus sprintti ja Prismarastit

Ensimmäisen vuoden fysioterapiaopinnot oli päässeet siihen pisteeseen, että oli aika mennä harjoitteluun. Kyseessä oli kahden viikon orientoiva jakso, joista toinen viikko keskittyi ikääntyneiden toimintakyvyn tarkkailuun ja toinen viikko fysioterapeutin työhön terveyskeskuksessa. Käytännössä olin vain katsomassa mitä kyseisissä paikoissa tehtiin, mutta pääsin onneksi osallistumaan varsin moneen toimenpiteeseen. Siinä mielessä rankkaa hommaa, että jalkojen päällä tuli oltua suurin osa työajasta.

Sprinttiin verrytellessäni jalat tuntuivat melko hyviltä. Montaakaan harjoitustuntia ei viikolla ollut kertynyt ennen kilpailua, mutta en edes jaksanut ajatella sen vaikuttavan mihinkään. Alla oli myös jonkinasteinen kahden vuorokauden mahatauti ja energiat siitä syystä melko finaalissa. Lähdin kuitenkin kisaan ajattelematta edellä mainittuja asioita. Kisa lähti hyvin liikkeelle. Liput halkesivat nausteeseen ja juoksukin tuntui mukavalta. Tätä iloa ja riemua jatkui aina seitsemän minuutin kohdille saakka, jonka jälkeen katkesin kuin kanan lento. Yritin kiristää vauhtia pitkälle välillä, mutta tuloksena oli maitohapon tuplaantuminen ja sitä myötä vauhdin puolittuminen. Virheitä ei tullut lukuunottamatta yhtä typerää reitinvalintaa radan loppuosalla.

EM-sprinttikatsastus oli kisana yksi parhaita sprinttejä mitä olen Suomessa juossut. Siitä kiitos järjestäjille. Mies vaan oli niin kertakaikkisen surkea, että tarinaa jälkipolville on turha lähteä kertomaan tästä kilpailusta.

Seuraavana päivänä oli tarjolla EM-katsastus keskimatkalle. Alkuverryttelyssä tunsin melko suurta väsymystä jaloissa, mutta yritin ajatella asian niin, että muillakin sprintin juosseilla askel painaa. Valitettavasti heti ensimmäiseen mäkeen survoessa tajusin tilanteen vakavuuden ja haponmäärä pompsahti punaiselle. Alku meni suunnistuksen osalta suurin piirtein puikkoihin, kunnes neloselle leivoin yli kahden minuutin pummin. Totaalinen ajatuskatkos ja kisa päättyi siihen. Ennen kartanvaihtoa tempaisin vielä yhden minuutin pummin ja sprinttiosuudella suoritus hajosi totaalisesti. Happo kömpi päähän ja jalkoihin. Mäet meni kävelyksi ja rastien otot höntyilyksi.

Moni kritisoi tällaista kilpailumuotoa jo ennen koko kisoja. Prismarasteilla toteutettu keskimatka+sprint-yhdistelmä ei toiminut mielestäni niin kuin sen pitäisi. Mikäli alue olisi sellainen, jossa on selkeästi hyvää maastoa keskimatkalle ja hyvää "maastoa" sprintille, kisamuoto on hyvä. Sen sijaan tyhmää on juosta kaksi keskimatkaa vaihtamalla ainoastaan mittakaavaa välissä...

Sprint map & results
Middle map & results

SM-sprint

Sprinttiin valmistautuminen karkeasti sanottuna oli seuraava: kaksi viikkoa työharjoittelussa ja lenkki sinne tänne jos jaksoi. Karsintaan verkatessa fiilis oli kuitenkin melkoisen nasakka ja jalat toimivat juuri niin kuin pitikin. Lähdin silti aika rauhassa matkaan ja pyrin suunnistamaan tarkasti, vaikka kyseessä olikin sprinttikisa. Karsinta meni hyvin lukuunottamatta pitkää väliä (3-4), jossa arvoin pitkään mitä kautta juoksen ja loppujen lopuksi tein väärän välinnan. Reilut 20sek otin pataan kyseisellä välillä. Tuloksena kuitenkin toinen sija omassa karsintaerässä, joka toi pientä lohtui surkeasti alkaneelle kaudelle.

Selvää oli se, että finaalissa puhti ei enää vaillinaisen valmitautumisen takia riitä, joten pyrin hivenen passailemaan alussa ja kiristämään tahtia loppua kohden, sekä suunnistamaan hyvin. Siinä vaiheessa, kun piti alkaa lyömään lisää pökköä pesään oli eväät jo syöty ja via dolorosa oli valmis alkamaan. Yksi iso 15sek virhe ja väärä reitinvalinta heti perään niin homma oli siinä. Kisan voittaja, Tuoppi Tervo otti vielä minuutilla kiinni enkä pysynyt kovinkaan montaa metriä hänen perässään. Loppujen lopuksi sijoitus painui kahdenkymmenen huonommalle puolelle, joka itse asiassa on aika lailla meikäläisen taso sprinttikisoissa. Virheettömällä suorituksella mahdollisuudet on viidentoista joukkoon, mutta sen parempaan ei rahkeet vielä riitä.

Map Q & results Q
Map F & results F

SM-erikoispitkä

Heti sprintin jälkeen sunnuntaina tarjoiltiin kestävyysurheilijan unelmaa. 27km kilpailu vesisateessa ja muutenkin fyysisesti suht kovassa maastossa. Yleensähän SM-erikoispitkä on ollut niin sanottua letkajenkkaa ja mitalit on jaettu vasta loppukirissä. Tänä vuonna kupletin juoni oli totaalisen erilainen. Ratamestari oli leiponut sellaisen hajonnan, että itse juoksn nopeasti laskettuna 2.20h ypöyksin.

Alussa pääsin helposti karkuun muulta ryhmältä, koska olin kuin kotonani tiukassa kuusikkosupikossa. Näkymä oli kuta kuinkin samanlainen kuin Uramossa. Oli melko nättiä laputaa yksinään menemään, kun homma toimii kuin unelma.

Toisen pitkän lenkin pitkän välin jälkeen näin pitkästä aikaa oman sarjan suunnistajia. Omahan siinä veti muutaman miehen letkaa perässään. Heti Oman (Olli-Markus Taivainen) nähtyäni alkoi vaikeudet. Takareisikrampit tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja letkassa pysyminen vaikeutui metri metriltä. Siksi otinkin kiertäviä polkureitinvalintoja, koska polkeminen ryteikössä alkoi olla mahdotonta kramppaaville lihaksille. Näin Oman letkaa edessäni vielä useamman rastin ajan, mutta ensimmäisellä väliaikarastilla, 23km kohdilla, Oman selkä näkyi viimeistä kertaa, jonka jälkeen alkoi selviytymistaistelu. Otin jokaikisen polun alleni kramppien pelossa ja viimeisellä neljällä kilometrillä jäin yli seitsemän minuuttia lisää kärjelle.

Melkoisen tuskaisten kilometrien jälkeen ylitin maaliviivan sijalla 12, joka sijoituksena on hyvä ja nimenomaan sijoitukseen olenkin tyytyväinen, koska en päässyt missään vaiheessa letkoihin. Kolmen tunnin kisassa porukassa suunnistaminen auttaa kuitenkin merkittävästi. Tulevaisuutta ajatellen pitää kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että jaksoin suunnistaa ja juosta hyvin vajaat kaksi tuntia -yksin, mikä riittää esimerkiksi MM-katsastusteb pitkällä matkalla ja SM-pitkillä aivan hyvin.

Map & results

Ensimmäinen opiskeluvuosi on huomenna paketissa ja ansaittu kesäloma edessä. Sen verran tätä riemua latistaa jälleen oikutteleva akilesjänne, joka aloitti onglemansa jo joulukuun puolessa välissä. Hyvällä omalla tunnolla voin sanoa, että kaikkeni olen sen eteen tehnyt, mutta sitkeä vaiva on kyseessä. Liekkö seuraava toimenpide jo veitsi?

Loppuun vielä muutamia kuvia ja reenikarttoja keväältä.

Tornivaara & Mertalampi

EM-katsastus sprint

Handicap

Big joy

The biggest mursu, Couch Harju

Volttilähtö kauteen

2010-04-26T19:25:00.005+03:00

Kisakausi Suomenmaalla on saatu käyntiin. Siljarasteilla tyhmyys saavutti maksimaation siinä vaiheessa, kun otin väärän leiman seitsemänneltä rastilta ja lajisääntöjen mukaanhan siitä seuraa hylkäys. EM-katsastusten pitkällä matkalla eli FinnSpringillä Emit-korttini hyytyi puolen välin tienoille ja seurauksena oli myös hylkääminen. Aika shokkiavaus kaudelle sanoisin.

Huhtikuun alun Ruotsin leiri oli sen verran tehokas reenipläjäys, että palautuminen otti lähes kaksi viikkoa. Palautumista ei varsinaisesti helpottanut pitkät koulupäivät eikä tähtitieteelliset matkustuskilometrit. Kevätyönviesti piti jättää suosiolla väliin väsymystilan, koulun, sekä matkustuksen takia.

Silja-Rastit oli siis itselleni virallinen kisakauden avaus. Kisaviikolla jokaista lenkkiä varjosti aivan galaksaalinen väsymystila. Ennen kaikkea lihakset tuntuivat totaalisen toimintakyvyttömiltä, joka laittoi hivenen mietityttämään. Kisa lähti liikkeelle ihan mukavasti siitäkin huolimatta, että kakkoselle tuli pientä ”ässää” ja vitosrastille tuli selvä pummi. Vajaan kolmen kilometrin kohdilla olin kuitenkin totaalisen tumma ja eteneminen ylämäissä muuttui kävelystä konttaamiseksi. Loppulenkki oli valitettavasti raakaa fysiikkaa vaativaa työstöä, joten jos olisin tuloksen saanut olisi se ollut melko pitkällä tuloslistan loppupäässä.

Seuraavan päivän pitkässä suunnistusharjoituksessa sippasin viidenkymmenen minuutin kohdalla ja kävelin kalpeana autolle. Kävellessäni pois metsästä suunnittelin seuraavan viikon ohjelmiston: paljon unta, vähän harjoittelua ja ennen kaikkea minimaalisen vähän stressiä tuottavien asioiden tekoa eli kouluhommia. Jälkikäteen voisin todeta onnistuneeni täydellisesti.

FinnSpring-viikko sisälsi kaksi pitkää erittäin rauhallista harjoitusta, yhden hapenottoharjoituksen, sekä jokusen ”höntsareenin”. Kovan reenin kävin tempasemassa Turun seudun Yökupissa tämän vuoden Ankkurirastien kisamaastossa. Homma sujui yhtä rastia lukuun ottamatta lähes nausteeseen ja sija kaksi irtosi loppukahinan jälkeen.

Keskiviikon yökupin jälkeen juoksu alkoi tuntui varsin mukavalta ja mielenkiinto 17,7km kisaan alkoi pikku hiljaa syntyä uudelleen. Silja-Rastien jälkeen tunnelma oli kuitenkin sellainen, että hyvä jos viisi kilometriä pystyy juoksemaan kisavauhtia.

FinnSpringin pitkän matkan kisa sujui muutamia pikkukoukkuja lukuun ottamatta hyvin. Pitkillä väleillä pystyin tekemään selkeän rytminvaihdon ja loppua kohden vauhti saattoi jopa kiihtyä asteen tai pari. Leimantarkistuksessa oli kuitenkin sen verran ongelmia, että leimoja ei oikein tahtonut löytyä, eikä pahvistakaan löytynyt riittävästi reikiä. Seurauksena oli tietenkin hylkäys, ei siinä. Jos olisin juossut surkeasti, ei Emitin hyytyminen olisi juurikaan harmittanut, mutta oma ajanotto pysähtyi aikaan 1.44.45, jolla eroa kärkeen olisi tullut reilu neljä minuuttia ja sijoitus olisi ollut seitsemäs.

Tätä tarinaa kirjoitan pelkääjän paikalta käsin. Kymmenen päivän saldo on n.1800km autolla ajoa, sekä kaksi hylkäämiseen päättynyttä kilpailusuoritusta. Ennen kaikkea jälkimmäinen hylkäys tuntuu edelleen jokseenkin kurjalta.

Tiomilanäytöt annettu: 2xHYL. Näkyy Milassa…

FinnSpring juttu

FinnSpring long

Night-cup

Täältä tähän

2010-03-24T19:18:00.005+02:00

Jo on ollut kultajuhlaa Joensuussa viime päivinä. Kuorosodan voitto nassahti Joensuun kuorolle ja eilen Jokipojat meni voittamaan Mestiksen. Ei siinä, onnittelut kumpaisellekin.

Talvi alkaa olemaan loppusuoralla, joskaan lumet eivät ole lähdössä ennen kesäkuuta, ainakaan joen kaupungista. Hiihtokelit ovat olleet aivan loistavia ja viime päivinä aurinkokin on jaksanut kömpiä taivaalle möllöttämään. Ei oikein tahdo viihtyä sisällä (koulussa) näillä keleillä. Muistissa on kuitenkin tammi- ja helmikuun –30 kelit ja kaamos. Seuraavana ohjelmistossa on leirinpoikanen Etelä-Ruotsissa. Kyseessä on siis Tiomila leiri, joka jouduttiin 10milan harjoitusmaastojen lumisuuden takia siirtämään muualle.

Reeni on maistunut ihan mukavasti ja myös kisakausi tuli avattua viime viikonloppuna Vuokatissa. Päätin jättää KR:n Bulgarian leirin väliin ja olla ehkä hieman tuoreempi, kun kisakausi käynnistyy. Koska en ollut leirillä, kävin sorvailemassa Vuokatti hiihdon. 60km vapaalla tyylillä niin kuin viime vuonna. Tavoite oli parantaa tulosta sillä tavalla, että ero voittajaan olisi pienempi. Viime vuonna se oli vähän yli puoli tuntia. Kisa lähti hyvin käyntiin ja alkukiihdytyksen jälkeen pääsin varsin helposti sopiviin letkoihin kellumaan. 10km jälkeen aloin hiomaan taktiikkaa. Tulin siihen tulokseen, että letkani hiihtäjät ovat parempia teknisesti kuin minä, mutta ylämäissä pystyisin kuromaan eroa. Reilun 20km jälkeen kisalatu alkaa nousemaan Vuokatin vaaralle ja samalla tavalla kuin viime vuonna päätin hyökätä siinä vaiheessa. Homma onnistui oikeastaan aika helposti, kunnes väsy alkoi hiipiä puseroon jossain 45km kohdilla. Ensimmäisestä väsymyksen tunteesta meni aika tarkalleen kaksi kilometriä ja olin täysin valmista kauraa. Jääosuudella jouduin takomaan kuokkaa, koska vassuun ei enää riittänyt eväitä. Tuskin tarvitsee edes mainita, että tipuin kaikista letkoista jäällä, jossa vastatuuleen paahtaminen oli jo tarpeeksi tiukkaa touhua. Suunnilleen samoilla hetkillä vasen jalkapohja alkoi heittää melko ikäviä ja kivuliaita kramppeja. Tiesin, että katkeamiselle en enää voinut mitään, mutta jalkakipu varmasti turtuu, kun vaan jatkaa hammasta purren eteenpäin. Mitä vielä. Jalan tilanne alkoi olemaan melko kauhea ja luistelutyyli vaihtui tasatyöntöön, koska luistelupotku alkoi osoittautua mahdottomaksi jalalla johon sattui kuin veistä olisi siihen upotettu. Kisan jälkeen jalkaholvin tilalla oli puolikkaan tennispallon kokoinen turvotus. Sen nähtyäni en enää ihmetellyt miksi mono tuntui ”tukalalta”.

Lopussa sattui vielä varsin klassinen esimerkki pyöräilykilpailuista. Sama letka, jonka olin karistanut 20-25 km välimaastossa tuuppasi junan lailla ohitseni alle kolmen kilsan päästä maalista. Harmikseni letka oli varsin runsaslukuinen ja näin kuinka sijoitukseni tulee tippumaan kolmenkympin ulkopuolelle. Lopulta sain kuin sainkin alitettua maalivaatteen. Loppukiri ei enää irronnut. Eikä tahtonut turvonnut koipikaan irrota ulos monosta. Sijoitus 33. Ero kärkeen reilut 26min. Kaikesta huolimatta pääsin tavoitteeseen, josta iso kiitos kuuluu Karppa Varikselle, joka lainasi Salomonin kalustoaan, sekä Jormanaisen Jarille, joka laittoi sukset priimakuntoon. Vähän korpee, kun jouduin palauttamaan kapulat oikealle omistajalleen.

Ensi viikonlopusta tulee luultavasti koko vuoden tiukin. Ohjelmaa on niin paljon, että vuorokauden tunnit eivät riitä. Ohjelmassa on pilkkimistä, Katajan peli, SM-hiihdot Kontiolahdella, makkaranpaistoa notskilla ja kai sinne johonkin väliin pitää mahduttaa vielä jokunen harjoitekin.

Ai niin, suunnistuskausi Joensuussa on myös avattu.

Portugal

2010-02-21T13:39:00.005+02:00

Kauden ensimmäinen ulkomaanleiri on sitten käyty ja kamat odottaa lattialla purkamista. Sen verran väsynyt olo kuitenkin on, etten jaksa laukkuja vielä purkaa. Ja toisaalta seuraava reissu on jo varsin lähellä, joten miksi kamoja turhaan purkamaan ulos matkalaukuista.

Ennen Portugaliin lähtemistä olin saanut osakseni kaikenlaista harmia, sillä jo jonkin aikaa vaivannut akilesjänne ei tahtonut millään asettua kuosiin. Kysymys ei kuitenkaan ole ollut mistään totaalisesta jänteen hajoamisesta vaan jostain kevyestä kireydestä pohkeen alaosassa. Tietysti pieni juoksutauko vaikuttaa juoksun kulkuun negatiivivisesti, mutta toisaalta elelläänhän tässä vielä helmikuuta ja hiihtoreenit ovat sujuneet varsin mallikkaasti. Pakko kuitenkin myöntää, että aika kisakauden alkuun alkaa taas kerran vähenemään päivä päivältä, mutta elättelen suuria toiveita varsin mallikkaasta tikistä, kun kisakausi sitten parin kuukauden päästä pääsee vauhtiin. Olen aikaisemminkin huomannut, että kovilla hapenottoa runnovilla hiihtoharjoituksilla olen päässyt hyvään kuntoon. Ja muina hyvinä puolina mainittakoon kokonaisvaltaisempi vaikutus elimistöön, sekä jalkojen säästyminen mahdollisilta vammoilta.

Tammikuun lopulla lähes joka KR:n ukkeli kävi läpi flunssan ja ehdinkin jo tuuletella, että kerrankin säästyin taudilta. Mitä vielä, ensimmäisenä päivänä Portugalissa tunsin kevyttä kurkkukipua ja pari kolme päivää meni enemmän tai vähemmän toipilaana. Kävellen tehdyt harjoitukset spinttikartalla tuskin kehittävät taitoani kovinkaan paljoa. No, tein kuitenkin! Loppuleiristä pääsin jo paremmin mukaan reeneihin ja kisoihin, tosin vain yhdellä harjoituksella per päivä.

Leirin lopussa juoksimme tosiaan melkoisen kovatasoiset kilpailut (Portugal O-meeting). Paikalla oli käytännössä kaikki maailman ykkössuunnistajat sveitsiläisiä ja ranskalaisia myöten. Olosuhteisiin nähden koko KR:n suomalaisosasto juoksi kohtuullisen hyvin. Onhan se aina hieman hankalaa lähteä suoraan suksilta tappelemaan maailman eliittiä vastaan. Ja vaikka turpaan jonkun verran tulikin niin mielessä pitää pitää se tosiasia, että maailman kärkisuunnistajat ovat juosseen sulilla läpi talven, toisin kuin me, jotka syystä tai toisesta eivät pääse sulille kuin pariksi kolmeksi viikoksi talvella. Kaikesta huolimatta tuo ero maailman huippuihin tulee kapenemaan kevääseen päin mentäessä ja lumien sulettua Suomesta. Tosin tämän hetken lumitilanteen mukaan voisi ennustaa, että lumet on vielä juhannuksena maassa, ainakin Joensuussa :)

Omalta osaltani olen suht tyytyväinen noihin kahteen kilpailuun (2. ja 4. pvä), jotka juoksin kisavauhtia. Ensimmäisessä, WRE:n keskimatkan kisassa juoksin kuitenkin vielä passaillen, sillä en ollut tehnyt yhtään kovaa juoksuharjoitusta aikoihin. Koukkua kertyi kuitenkin hieman likaa, reilun minuutin verran ja loppumatkasta olin todella hapoilla. Pitkän matkan kisan hölkkäilin harjoituksena, koska sen hetkinen olotila kropassa oli sen verran tumma, että päätin passailla viimeiseen kisaan. Neljännen päivän kisa sujui lähes ongelmitta. Muutama kymmenen sekunnin virhe ja alkumatkan liian kova vauhti kostautua lopussa, jossa aloin olemaan todella väsynyt. Jaksoin kuitenkin rutistaa joten kuten itseni maaliviivalle ja tällä hetkellä maailman kärkeen 8km radalla on aika tarkalleen 3.50min. :)

Day 2 results
Day 4 results
Kalevan Rastin uutisia Portugalista

Kevään leiri- ja kisaohjelmasta tulee jälleen kerran erittäin vaativa ja raskas. Matkustusta tulee kertymään riittävästi ja osa reissuista onkin syytä jättää väliin kokonaan. Opiskelujen suhteen kevät tulee myös olemaan varsin tiukka, joten joustavuutta tarvitaan ehkä enemmän kuin koskaan aijemmin. Kaikesta huolimatta odotan tulevaa kautta melkoisen suurella innolla. Onhan Kalevan Rastin porukka jälleen kovmpi kuin koskaan.

WRE middle

POM 4 day

Happo

Kauden avaus

2009-12-20T11:42:00.003+02:00

Nimittäin hiihtokauden. Joensuun kaupunki tarjoaa kaikille köyhille hiihtoniiloille oivan mahdollisuuden päästä kitkuttamaan tekolumelle, kun luonnonluonta ei millään tahdo olla. Linnunlahden maisemissa, tarkalleen ottaen laululavalla on tarjolla 1.8km tiukan profiilin omaava pertsan, että vapaan latu. Muutaman kerran olen siinä nyt tällä viikolla käynyt ja voin kertoa, että kädet ovat totaalista sekundaa. Onneksi jalat on priimaa :)

Kovat pakkaset laittoivat tällä viikolla miettimään hieman erilaisia harjoitteita. Vanha Peugeot-merkkinen maantiepyöräni, sekä magneettivastus on toiminut korvaavan harjoittelun apuvälineinä. Torstaina sorvailin itselleni uudentyyppisen reenin. Kyseessä oli aerobiset vedot. Kuulostaa melko typerältä ja olin itsekin sitä mieltä, mutta reenin tehtyä voin sanoa, että idea oli oikeastaan aika hyvä. Kyseessä oli siis 30x1min/1min rullailu palautuksella. Ideana oli tehdä tiukka kiihdytys putkelta aerobiselle kynnyksellä ja pitää siinä minuutin. Viimeiset viisi vetoa massiiviset reisilihakseni huusivat armoa.

Eilen (lauantai) pakkanen lauhtui sen verran, että uskaltauduin kiusaamaan astmaisia keuhkojani ulkoilmaan. Pakkasta oli "vain" -13. Ohjelmani mukaan lauantaina kuuluu tehdä TV-kova ja sen tein. Näyttämönä toimi tuttuakin tutumpi "hullunkolmio" Linnunlahdella. 3x3.75km lenkki. Niin kutsuttu rantapolku oli melkoisen liukas ja lumesta pöpperöinen ja sekös laittoi pohkeet ja akilesjänteet narskumaan, tai ehkä se narina tuli pakkaslumen ja lenkkarin kumipohjan kohtaamisesta. Yritin pitää hyvää matkavauhtia yllä ja tehdä viimeisella kierroksella kaksi selvää rytminvaihdosta. Pääsin ihan mukavaan lopputulokseen, vaikka pakkasilman vetäminen riekaleisiin keuhkoihin tuntuikin lopussa varsin ikävältä. Lopputulema oli 11.25km/39.23min.

Tänään sunnuntaina penkkiurheilijaa jälleen hellitään oikein isän kädestä. Talviurheilua tulee joku viisi tuntia putkeen. Lämpömittari näyttää tällä hetkellä -17 astetta, joten astmamiehillä ei ole ulos asiaa. Siispä olen tänään satulaurheilija ja katson hiihdot pyörän päältä. Välillä saatan nousta jopa putkelle, jos fiilis kohoaa suomalaismenestyksen myötä. Ohjelmistossa seisoo pitkä palauttava harjoitus näin aamupäivälle, joten hyppään pyörän selkään ja nousen pois, kun miesten 30km yhteislähtökisan voittajan on maalissa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Sweet holiday

2009-12-14T10:21:00.004+02:00

Ansaittu joululoma alkaa olemaan käsin kosketeltavissa. Tämän vuoden osalta koulutyö paketoidaan huomenissa, jonka jälkeen ajattelin olla amatööri ammattisuunnistaja. Amatööri tarkoittaa sitä, että palkkaa en edelleenkään lenkillä käymisestä saa, ammattilaisuus taasen meinaa sitä, että teen kolmen viikon aikana lähestulkoon kaiken urheilemisen ehdoilla. Tosi asiassa muutos aikaisempaan on hyvin pieni. Arkiviikolla pystyy kuitenkin harjoittelemaan melko hyvin, vaikka koulua tai työtä olisikin, mutta palautumiseen ei arkiviikolla jää liikaa aikaa. Siispä koitan tehdä niitä kuuluisia pohjia määräharjoittelun muodossa enemmän kuin tähän mennessä tällä harjoittelukaudella, sekä ottaa rajattomasta ajasta kaiken hyödyn irti palautumalla kunnolla harjoitusten välissä.

Eilen illalla rupesin ajattelemaan, että olen varsin tyytyväinen edesottamuksiini koulun penkillä. Kaikki tentit on mennyt läpi, että heilahtaa ja vielä hyvin arvosanoin. Samoin kaikki muut koulutyöt on palautettu ajallaan ja nekin hyvin tuloksin. Jopa itsekin ihmettelen tätä pohjatonta motivaatiota. Harjoittelun ja koulun yhdistäminen on myös sujunut ongelmitta. Olen pyrkinyt suunnittelemaan aikataulun harjoittelun ja koulun suhteen viikoksi eteenpäin ja väittäisin, että tällainen systeemi on hyvinkin toimiva. Itse en ainakaan pysty tekemään koko vuoden kattavaa ohjelmaa, ainakaan kovinkaan tarkkaa. Tietyt suuntaviivat olen toki tehnyt vuodeksi eteen päin, mutta todellisuudessa niinkin pitkän ajanjakson kattavan suunnitelman totetuttaminen on lähes mahdotonta. Jotkut varmasti pystyvät myös siihen, minä en. Tässä kohtaa esille tulee täällä päin paljon puhuttanut asia siitä, että jokaisen tulee löytää itselleen sopiva tapa harjoitella ja noudattaa sitä huolimatta siitä mitä muut tekevät tai puhuvat. Käsitykseni mukaan suunnistus on kuitenkin enemmän tai vähemmän yksilölaji ja erilaisia tapoja harjoitella on satoja.

Edellisvuoteen verrattuna olen myös muuttanut harjoitteluani jonkun verran. Viime vuonna tähän aikaan menossa oli voimajakso, jonka tänä vuonna sivuutin lähes totaalisesti. Asiaa pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että voimanmättäminen ei tällä hetkellä ole asia, joka edistäisi urheilu-uraani. Myös yltiöpäinen määrän hinkkaaminen on tässä vaiheessa pois laskuista, mutta tiedostan myös sen, että omalta osaltani aerobinen polku on vielä kulkematta loppuun. Tuskin olen edes puolessa välissä... Asia, jota muun muassa Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmetaja on painottanut jo useamman vuoden, on tällä hetkellä minun kehityslistan ykköspaikalla. Aikaisempaa harjoitteluani spekuloidessa tulin siihen johtopäätökseen, että juoksulenkeillä käyttämäni vauhdit ovat olleen liian hitaita ja turhia "täytereenejä" tuntien keräilyn himossa on ollut aivan liikaa. Näihin kahteen asiaan olen tehnyt muutoksia. Ensinnäkin viikon ohjelmassa on selvästi ns. kehittävä ja palauttava pitkä lenkki. Aikaisemmin lähes poikkeuksetta pitkät lenkit ovat olleen säälittävää läpsyttelyä ja ala-alueiden sorvaamista. Pitkä ja rauhallinen lenkki säilyy edelleen ohjelmassa, mutta viikon toinen pidempi harjoitus on kokenut muodonmuutoksen. Tässä parin kuukauden aikana ns. kehittävä pitkä harjoitus on ollut kiihtyvävauhtinen juoksulenkki. Esimerkiksi 13km vauhdilla 4.20min/km ja sen päälle 5-6km vauhdilla 3.55min/km. Lopussa syke on kuitenkin vielä aerobisella kynnyksellä joten harjoituksen kuormittavuus ei ole rankimmasta päästä. Muutenkin suurimman osan juoksulenkeistä olen tehnyt varsin tasaisilla teillä, joten juoksun taloudellisuuskin on parantunut. Tammikuussa ajattelin kuitenkin siirtyä mäkisempiin maisemiin rassailemaan hapenottoa. Viikon kovat harjoitukset ovat myös vakiinnuttaneet paikkansa eikä niiden osalta aikasempiin vuosiin ole tullut isompia muutoksia. Suurimpana muutoksena on ehkä kuitenkin se, että kovat harjoitukset tulen tekemään paremmin palautuneena kuin viime vuonna, jotta reeneistä saisi kaikki irti.

Kestävyysurheilun harjoittelu ei edelleenkään ole mitään rakettitiedettä. Toisaalta on kuitenkin hyvä välillä pysähtyä ja miettiä mitä tekee oikein ja mitä väärin...

Tällä hetkellä Joensuuosaston tilanne näyttää erittäin hyvältä. Muuttovoitto on plussalla, sillä Martomaan Simpan ja Hernelahden Miikan osoite löytyy tällä hetkellä Joensuusta. Myös pari tulista vahvistusta pukee KR:n punamustan nutun niskaan ensi kaudeksi. Joensuun Katajan ja KR:n yhteiset testijuoksut neljän viikon välein ovat myös aivan loistavia paikkoja käydä otattamassa oikein kunnolla. Jos ei seuransisäistä kilpailua löydy niin ainakin kahden seuran välillä löytyy!

Tällä hetkellä lämpömittari näyttää lukua -12, joten suunnistustouhut taitaa olla tämän vuoden osalta ohitse. Eilen tosin käytiin Rohaskan Janin kanssa sutjuttelemassa pitkä/pitkähkö suunnistusharjoitus Kontiolahdella melkoisen ´jäisissä´ maisemissa. Alun kohmelon jälkeen meno oli varsin hauskaa, vaikkakin muutama koukero tuli leivottua. Laitetaan se hyvien juttujen ja keskittymisen puutteen piikkiin :)

Linkkilista:

Joensuun Katajan ja Kalevan Rastin yhteinen testijuoksu

Kalevan Rastin UUDET Internetsivut

Pitkä+sprintti

Ei muuta kuin jouluja...

Tabula rasa

2009-11-20T09:19:00.003+02:00

Uusi harjoituskausi on pikku hiljaa alkamassa. Marraskuu on tosin mennyt lähinnä opiskelun merkeissä. Päiviin on ahdettu koulua enemmän kuin ihmiskroppa kestää, joten harjoitteleminen on jäänyt lähinnä lenkkeilyksi. Kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeistä harjoittelua voidaan kutsua ennen kaikkea lenkkeilyksi, jopa ulkoiluksi. Kiihkeän opiskelurytmin takia harjoittelusta on tullut enemmänkin pakokeino arkitouhuista ja erittäin hyvä vastapaino koululle. Lenkille lähteminen on melko vaikeaa pitkien koulupäivien jälkeen, mutta lähes aina lenkin jälkeen fiilis on huomattavasti parempi kuin sinne lähtiessä.

Joulukuussa opiskelutahti onneksi tasoittuu ja harjoittelu sen myötä muuttuu tavoitteellisemmaksi ja systemaattisemmaksi. Oikeastaan niinhän se oli viimekin vuonna: oikea harjoittelu alkoi vasta joulukuussa.

Blogiosastolla on ollut viime ajat melkoista hiljaiseloa. Yritän jatkossa päivitellä minkä elämäni hektisyydeltä ehdin. Vaikka suunnistuskausi on osaltani hyvinkin pitkälle ohi niin läväytän tuohon muutaman nassakan yöreenin syksyltä. Enää en jaksa suunnistaa, vaikka lumet ulkona sulaakin melkoista vauhtia.

Night

Night

Hektistä on elon tie

2009-10-15T12:19:00.006+03:00

Ei ehdi oikein mihinkään nykyään. Kouluhommat painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Urheilemaankaan ei ehdi kuin otsalampun valossa. Se tosin ei ole mikään huono asia, sillä yösuunnistushan on melkoisen makoista puuhaa.

SM- kisatkin saatiin tämän kauden osalta paketoitua muutama viikko sitten. Siinä mielessä kisa oli minulle poikkeuksellinen SM- kilpailu tällä kaudella, että pääsin kuin pääsin A-finaaliin. Tosin määrämittaisella eli juuri ja juuri rimaa hipoen. Finaali olikin yksinäisen miehen puuhaa. Siinä kelissä ja sillä radalla kavereita olisi kaivattu hyvän sijoituksen tekemiseen. Lopussa sain kokea myös kunnon tummumisen. Voin kertoa, etten ole koskaan aikaisemmin katkennut niin tylysti. Lopussa joutui nimittäin kävelemään niin ylä- kuin alamäissä. Varsinkin jälkimmäisissä kävelyksi heittäminen viittaa jonkunasteiseen väsymystilaan, jopa megalomaaniseen.

Vaikka aika on ollut kortilla niin muutama nätti reenikin on käyty kiskomassa.

Night-O

Night-O

Relay training: 4.7km/21.22min

Jankon betoni

2009-09-22T08:16:00.003+03:00

Kahden melko kehnosti sujuneen SM-kilpailun jälkeen luonnollinen jatkumo oli tietysti flunssa. Saa nähdä kehkeytyykö tästä vielä influenssa. Ilman sikaa tai sen kanssa.

SM-keskari karsinta

SM- Betoni

Night-O

SM-keskari

Tunnelmia SM-viestistä

It´s a hard day

2009-09-17T09:38:00.004+03:00

Tiistai oli hieno, mutta rankka päivä. Aamu alkoi "tiukalla" vesijumpalla. Joku saattaisi ehkä tovin ihmetellä miksi harrastan kyseistä vesiurheilun muotoa. No, vastaus löytyy alasta, jota opiskelen. Kaiken kaikkiaan aamuinen vesijumppahetki oli varsin mukava tapa aloittaa kahdeksan tunnin koulupäivä. Niitä on tähän alkuun siunaantunut oikein olan takaa, mutta huhupuheiden mukaan rytmi helpottuu alkuviikkojen tai kuukausien jälkeen, tiedä häntä.

Tällä kertaa ehdin kuitenkin koulun ja reenin välissä käymään kotona hakemassa suunnistamiseen tarvittavat välineet. Ohjelmassa oli kova/kovahko suunnistusharjoite. Sen verran oli kuitenkin ´löysä´ olo, etten aivan maksimaaliseen suorittamiseen kyennyt. Ykköselle hermopummit, muuten semiookoo jees. Hieno maasto, suosittelen lämpimästi.

Harpatti S-vedot

"Lomailua"

2009-08-22T20:29:00.006+03:00

Mitään sanottavaa ei juurikaan ole. Tai ainakaan mitään järkevää. Siispä latailen muutaman priimaluokan reenikartan tältä viikolta. Teemana on ollut kadotetun taidon metsästys. Vielä ei löytynyt, mutta jatkan ankaraa etsimistä. Happo on läsnä, syynä lienee varsin monet VK/MK-reenit tällä viikolla. Toivon mukaan kunto ikään kuin pulpahtaa pintaan parin viikon kuluessa :)

Mörköahon suunnistusvedot. 4x n.1.5km/5min palautus.

Petronkankaan suunnistusvedot. 5x 1.4km-2.1km/5min juoksupalautus.

Kuusojalla loppuverkat Petronkankaan happoja sulatellen.

Karsikon sprinttireeni 3.2km(3.75km)/14.55min

Perävaara. Isonkäden priimanpukkausta. 10km/1.13h

By the way- Köntti on kauhiassa tikissä!

Gillerberget sun muuta

2009-08-10T23:43:00.004+03:00

Nyt tuntuu siltä, että suunnistustaitoni, se vähäinenkin joka minulla on joskus ollut on kadonnut tyystin. Näyttää siltä, että kyseistä ongelmaa on havaittavissa myös isommilla pojilla. Harjoituksissa homma tuntuu sujuvan varsin mallikkaasti, mutta rintanumeron asettamisen jälkeen paletti hajoaa käsiin. Onneksi ongelma on tiedostettu ja lääkkeet probleemaan ovat saatavilla. Sanoisin, että diagnoosi on rutiininpuute johon on johtanut liian vähäinen suunnistusharjoittelu, sekä liian harvakseen kilpaileminen. Ei muuta kuin nostetaan härkä pöydälle ja otetiin kiinni sarvista oikein olan takaa!

Etelässä, kun oltiin niin Gilleri oli lähes pakko tarkastaa. Melko priimahan se jälleen oli, monen vuoden tauon jälkeen. Ei metriäkään ilmaiseksi, ei fyysisesti eikä varsinkaan taidollisesti. Mikäs sen parempaa.

Gillerberget

Huippuliigakin tuli juostua. Samoin Egamesit. Sen isompia meriittejä ei listaani tullut kirjattua, mutta muutama ongelma tuli kartoitettua. Parempi tässä vaiheessa, sillä SM-kilpailuihin on aikaa kuukauden verran.

Sprintter

2009-08-05T15:53:00.002+03:00

Sen verran harvakseltaan olen juttuja sorvaillut viime aikoina ja tästä kimmokkeen saaneena läväytän bittiavaruuteen lisää skebeliä luettavaksi.

Espanjan suunnistuksen suurlähettiläs Tölkkö perheineen on vierailulla kaiken pahan keskuksessa eli Joensuussa. Annoinkin Tommille kunniaksi ja riesaksi vastuullisen tehtävän suunnitella minulle sprinttireenin. Ja nimenomaan metsäsprintin. Juostaanhan ensi lauantaina Huippuliigan kolmas osakilpailu ja kyseessä on nimenomaan tämä melko häilyvä termi nimeltä mestäsprintti.

Tommihan teki työtä käskettyä radan muodossa ja KR:n nykyinen yleispuuhamies A-P kävi TJ:n toimesta heittämässä liput (punakeltaiset kuitunauhat kylläkin) metsään. Toiminta alkaa olemaan varsin ammattimaista, kun yhdelle pojanklopille tehdään reeniä kahden miehen voimin :)

En tiedä mikä siinä aina on, mutta koviin harjoituksiin valmistautuminen ja ennen kaikkea alkuverryttely tuntuu aina kauhealta pakkopullalta. Ei millään jaksaisi tehdä kunnon kilpailunomaisia alkuverkkoja sun muita säksätyksiä. Tällä kaudella olen pyrkinyt tekemään kaikki kovat suunnistusharjoitukset niin samankaltaisiksi kuin kisat ovat, sillä olen sitä mieltä, että tällä pro-luokituksen omaavalla kaavalla kilpailujen rutiininomaiset asiat alkavat kulkea ikään kuin itsestään. Tosin tänään alkuverryttely jäi hivenen keskeneräiseksi, koska oli kylmä ja ei oikein huvittanut.

Kaikesta huolimatta itse reeni kulki vallan mainiosti kulun puolesta eikä virheitäkään tullut juuri nimeksikään. Ainoa pieni kupru tuli leivottua viimeiselle rastilla, koska alkoi olla jo pikkuisen kiire maaliin. Happo alkoi olemaan koneessa jo varsin päällekäyvää sorttia. Ei yksi sprinttiharjoite minusta sprintteriä tehnyt, mutta eipähän ole tullut paljoa tämänkaltaisia reenejä tehtyä ja uskon olevani ainakin promillen valmiimpi lauantain sprinttikilpailuun Espoossa.

3km/13.46

Loppukesän helmi

2009-08-03T16:42:00.010+03:00

Paluu etelään Utsjoelta oli masentavan karu viikon nautiskelun jälkeen. Avotunturi vaihtui perus itäsuomalaiseen pusikkoon, itikat vaihtuivat peltilehmiin ja porotytöt aivan tuikitavallisiin joensuulaispissiksiin. Mennään kuitenkin hieman ajassa taaksepäin.

Kainuun rastiviikon jälkeen palattiin niin sanoitusti sorvin ääreen tekemään sitä kuuluisaa perustyötä, joka jäi keväällä ja alkukesällä tekemättä. Kaikenlaista riplausta ja kikkailua on pyritty välttämään viimeiseen asti, koska suomalainen suunnistajahan ei varsinaisesti ole tunnettu minään harjoittelun Kauno Saarena. Eli perusasiat kunniaan kuvia kumartamatta.

Tour de Francen innoittamana myös vanha kunnon Peugeot- merkkinen maantiekiitäjäni sai niellä möykkyistä asfalttia ja vähän hiekkaakin parin viikon aikana lähes 450 kilometriä. Ei aivan Tourin pituisia etappeja, mutta pidettäköön tuota paria viikkoa varjotourina. Mikäs sen makoisampaa kuin sotkea munamankelilla menemään, kun aurinko paistaa ja kevyt myötävire puhaltelee selkään.

Edellisessä jutussa mainittiin yksi kauden ehdottomasti kovatasoisimmista ja miksei rankimmista karkeloista, O-tourista. Kyseessä oli siis etappityyppinen huumorihenkinen kilpailu, joka yllätys yllätys muotoutui tiukkaakin tiukemmaksi kilpailuksi heti ensimmäisistä etapeista alkaen. Kaiken kaikkiaan päivään mahtui neljätoista etappia alle yhden kilometrin tuuppauksesta puolentoista kilometrin rykäisyyn. Mukaan mahtui myös kolme sprinttiä ja nokkimisjärjestys määrättiin viimeisen etapin takaa-ajossa. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi reilut 19km ja aikaa 1.36h. Tiukan päivän kruunasi seuraavan päivän kevyt/kevyehkö matkustus Ivaloon. Jonkunasteisesta hapokkuudesta voitiin puhua.

Keväällä sain kunniatehtäväksi suunnitella Tunturisuunnistuksen radat. Alku oli jokseenkin nihkeää, koska Ocadin käyttö ei ennen projektia ollut niin sanoitusti lapasessa. Yllätyksenä todettakoon, että jopa minä, tietokonekäytön universaali tumpelo oppi käyttämään kyseista karttaohjelmaa. Kokemustahan minulla ei myöskään ollut ratamestarin työstä, joten en oikein tiennyt mitä oli luvassa, mutta näin jälkikäteen voisin väittää, että kyseisen kilpailun laatiminen saattaa olla fyysisesti hivenen haastavampaa kuin peruskansallisten järjestäminen. Ainakin rastienviennin osalta.

Tällä kertaa ratamestarit eivät vieneet maastoon pelkkiä lappuja vaan koko hoidon eli rastipukin (tässä tapauksessa n.3kg metalliputken), leimasimet ja rastiliput. Viimeksi olin kantanut rinkkaa vajaa vuosi sitten armeijan harmaissa, joten kevyt pelkotila väreilu ilmassa. Toisaalta pelkoa helpotti tieto siitä, että sissiteltta ja rynnäkkökivääri oli tiputettu tylysti pois tavaralistalta. Samoin kamiina. Peruspäivä alkoi siinä yhdeksän aikaan aamupalalla ja Tenojokea keittiönikkunasta ihastelemalla. Rauhan rikkoi kuitenkin kymmenkunta venekuntaa rantamme edustalla, jotka epätoivoisesti yrittivät naruttaa kuuluisaa Tenonlohea Rapalaansa. Väliin on todettava, ettei Teno ainakaan aivan täynnä jalokalaa ole, koska uimaan mahtui varsin hyvin. Ja jos itse kala olisin niin tuskin viihtyisin aivan niin koleassa vedessä. Puoleen päivään saakka säädettiin kaikenlaista kisäjärjestelyihin kuuluvaa, kuten nitojan korjaamista ja sen sellaista. Iltapäivä ja ilta vietettiin hyvin tiiviisti ylhäällä tunturissa tiputellen lippuja sinne tänne. Parhaimmillaan kuuteen tuntiin mahtui yli kymmenen rastia, huonoimmillaan kuusi. En tiedä miten normikisoissa homma hoituu, mutta tässä tapauksessa reilun neljänkymmenen rastin vientiin joutua tarpomaan n. 90km viiteen päivään :)

Kaiken kaikkiaan Lapinreissu oli ylivoimaista priimaa. Kelit olivat kohdillaan, majoitus mitä parhain ja nyt pitäisi ainakin ala-alueiden olla enemmän kuin kunnossa. Ennen reissua olin suunnitellut suunnistusreenejä Ivalo-Utsjoki- akselin parhaisiin maastoihin, mutta kuten arvata saattaa, aikaa ja ennen kaikkea jaksamista ei paljoa ollut jäljellä kuuden tunnin settien jälkeen. Onneksi edes Sovintovaaran ehti käydä kujuilemassa ties monettako kertaa, mutta aina se vaan sytyttää. Pidän kyseista maastoa yhtenä hienoimmista maastoista jossa olen koskaan juossut.

Maailman nerokkain huussi!

Jokaiselle Tunturisuunnistukseen aikovalle voin luvata, että kilpailusta tulee ikimuistoinen. Itse olen varsin harmissani, kun en pääse itse juoksemaan, joten fiilistelkää minukin puolesta.

Sovintovaara

Petronkangas

Huhus

O-tour

2009-07-25T20:41:00.004+03:00

Vuoden 2009 O-tourin etappi- sekä lopputulokset. Kuvia ja isompaa analyysia karttojen kera SAATTAA ilmestyä samaiseen osoitteeseen jahka Utsjoelta hengissä selvitään.

Lopputulokset

Tour de France

2009-07-19T16:47:00.016+03:00

Suunnistusblogien päivittäminen näyttää olevan laskeva trendi. Niin tämänkin blogin osalta. Olkoon tämä pieni trendin murtaminen. Kirjoittaa en jaksa, puhukoot kartat ja kuvat puolestaan.

AM-partio

KRV 2009 ja tulokset

SM-kesmimatka 2009 mallimaasto

Tanhuvaara sprintti

Kalevan rastiviesti ja tulokset ja gps-seuranta

Nyt takaisin Tour de Francen tunnelmiin. Kohta on kavereilla edessä sellainen penkka, ettei itse pääsisi ylös edes autolla. Happo se näyttää noillakin jampoilla olevan läsnäolevaa sorttia.

Synkkyyttä

2009-06-16T19:41:00.004+03:00

Aloitetaan vaikka Ankkurirasteista. Juoksin A-sarjassa, koska rankingpisteeni eivät riittäneet eliittiin. Se harmitti jonkun verran, mutta niinhän se vaan menee. Voitin kuitenkin A-sarjan yhteiskilpailun, vaikka ensimmäinen päivä olikin melko surkeaa suorittamista. Toisena päivänä juostiin lyhennetty normaalimatka, 10.1km, jossa otin maailmanmestari Andrey Hramovilta käkeen hieman yli kaksi minuuttia. Suunnistus sujui koko kisan lähes virheettä, mutta fyysinen vire oli vielä aika kehno flunssien jälkeen. Itseluottamus alkoi pikku hiljaa palata takaisin, vaikka tiesinkin, että huippukuntoon on vielä piiitkä matka.

Results day 1
Reulst day 2

Jukolan Viestiin Kalevan Rastilla oli asettaa loistava kakkosjoukkue. Joukkueemme tavoitteeksi asetimme pääsyn 25 parhaan joukkoon. Lopputulos oli 21 ja taakse jäi mm. viime vuoden nelonen Lynx, Tampereen Pyrintö, MS Parma ja liuta kovia ulkomaalaisjoukkueita kuten Bäggelagets SK Norjasta. Viesti kulki seuraavasti:

Ensimmäiselle osuudelle meillä oli asettaa reiluakin reilumpi lapinmies, HP Pukema. HP sorvasi koko aloitusosuuden kärjen tuntumassa vaihtaen sijalla 10. En olisi voinut toivoa parempaa lähtöpaikkaa itselleni.

Viimevuoden tapaan juoksin toista ja pimeää osuutta. Alku lähtikin kulkemaan melko hyvin, sillä sain parikymmentä sekuntia edellä lähteneen kärjen kiinni jo ykkösrasteille. Vauhti tuntui alkumatkasta melko kesyltä. Parin kilomertin juoksun jälkeen letkan veturiksi hyökkäsi Halden SK:n Mattias Karlson ja vauhti nousi selkeästi. Tiellä teki todella tiukkaa pysyä Haldenin perässä, metsäosuuksilla pääsin lepäilemään. Harmi vaan, että tietä oli niinkin paljon ja väsy alkoi hiipiä puseroon melko hyvissä ajoin. Muutama pieni virhe (yht. reilu 2min), sekä heikko fyysinen vire (suomeksi sanoittuna huono kunto) tiputti sijoitusta roimasti ja sitkoilin vaihtoon sijalla 17 yli 7min kärjen perässä.

Pitkää yötä murjomaan lähti Antti Nurdemar Nurmonen. Antti ei pitkästä yöstä paljoahaan hätkähtänyt vaan takoi varmaakin varmemman osuuden vaihtaen sijalla 9. Voidaan todeta, että KR kakkonen oli tuossa vaiheessa kolmanneksi paras suomalaisseura. Not bad.

Neljännelle osuudelle yhtä aikaa sarastuksen kanssa lähti joukkueen tulokas, AP Kaivosaari. Päkiäaskeltajana tunnetulle AaPeelle polkuralli sopi kuin nyrkki silmään. Vaihtoon AP saapui kantapäät pakaroihin paukkuen ja etusormi pystyssä merkiksi siitä, että ero kärkeen oli supistunut minuutilla! Edelleen olimme kolmanneksi paras suomalaisjoukkue.

Viidennelle osuudelle lähti joukkueen isä ja kokenein kettu Aksu Ahtiainen. Valitettavasti Aksulle sattui heikko päivä ja muutama isompi virhe tiputti sijoituksen kahdenkymmenen huonommalle puolelle. Siitäkin huolimatta olimme edelleen tiukasti kiinni tavoitteessamme, sillä sijoutus oli 23.

Kuudennelle osuudelle lähti vuoden 2007 viestin nuorten maailmanmestari, tsekkiläinen Adam Chromy. Adam ei saanut aivan parasta kulkua päälle ja sijoitus ennen ankkuriosuutta oli 25.

Ankkuriosuudelle meillä oli laittaa moninkertainen nuorten MM-mitalisti ja hyvin jo aikuisten sarjassa juossut ranskalainen Philippe Adamski. Pena juoksi lähes puhtaan juoksun ja nosti joukkueemme sijalla 21. Tavoitteemme siis täyttyi melko tyylikkäästi ja palintokorokkeelle nousi kaksi Kalevan Rastin joukkuetta. Tilanne näyttää siis melko hyvälle seurassamme, kun ykkösjoukkueen kokeneempi osasto siirtyy toppatakkiosastoon niin nuorempi polvi täyttää paikat.

KR second team

Results

Surkeasti mennyt kevät laittoi suunnitelmat uusiksi. Kauden päätavoitteeksi ja kuntohuipun ajankohdaksi olin talvella asettanut Finillä käytävät MM-katsastukset. Tällä hetkellä rankingpisteeni ja kunto eivät ole niin hyvät, että lähtisin MM-katsastuksiin. Muutama edellinen kevät on mennyt lähes pelkästään sairastellessa. Huhti-ja toukokuun aikana sairauspäiviä kertyi 40 ja tällä hetkellä päällä oleva flunssa siirtää sairauspäivät uusiin, melko masentaviin lukuihin. Ensi kevääksi on siis aika paljon mietittävää ja muutettavaa harjoittelussa ja muussa elämässä, jotta lähes kahden kuukauden "poissaololta" vältyttäisiin. Mikäli ensi kevät ja alkukesä tulevat olemaan samanlaisia kuin kaksi edellistä, on aika keksiä jotain muuta kuin sataprosenttista panostusta huippu-urheiluun. Helppoa se ei tule olemaan, koska potentiaalia ja ennen kaikkea halua maailman huipulle löytyisi.

Jotain pientä

2009-06-01T20:35:00.006+03:00

Reilu pari viikkoahan siinä meni flunssan kourissa sitkoillessa. Väliin jäi Huippuliigat ja SM-sprintit. Myös ´muutama´ reeni jäi tekemättä, hyvä, että kotitalon portaat sai kavuttua ylös. Voidaan sanoa, että happo oli läsnä. Sepä se onkin läsnäolevaa sorttia aina silloin tällöin.

Aivan totaalista eristäytymistä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Järjestettiin Pipsan kanssa muun muassa tiukkaakin tiukempi sprinttireeni sveitsiläisystävällemme Fabian Hertnerille tämän ollessa Joensuussa viime viikolla. Oli emitit, lähtökellot, kilpailunumerot, maaliviitoitukset, palkinnot, sekä doping testit. Kukaan ei kuitenkaan kärähtänyt.

Tulokset:

Karsinta: 2.2km

Fabian Hertner Sveitsi, 9.30
Hannu Airila Suomi, 10.15
AP Kaivosaari Jyväskylä, 10.20

Finaali: 2.1km

Fabian Hertner Sveitsi 8.39
Hannu Airila Suomi 9.20
AP Kaivosaari Vaajakoski 9.20

(Ajat varsin epäviralliset, koska tulospalvelu kaatui kriittisillä hetkillä. Käsiajanotto oli kädestä)

Supermega sprint 2009, Karsikko, Joensuu

Launtaipäivä kului Kuhasalossa makkaraa ja ihoa grillatessa. Sunnuntaipäivä taasen vietettiin Pielisjoella meloen ja kalastellen ja saarten mahdollisuuksia hyödyntäen, sekä henkisiä paineita purkaen. Hyvinkin rentouttavaa ja ennen kaikkea leppoisaa.

Pikku hiljaa alkaa taas reenikin maistua, vaikkakin vielä melko pienissä annoksissa eli yksi reeni päivään. Tänään kävin toppatakki- Harjun kanssa Enon Harpatissa suunnistamassa. Melkoisen raskaalta tuntui taudin jälkeen ja eihän tuo suunnistuskaan mitään yläluokan priimaa vielä ollut, mutta hauskaa kylläkin pienen tauon jälkeen. Jos jotain positiivista pitää sanoa niin ainakin on tullut herkisteltyä. Herkistelyn syytä en vielä ole selvittänyt, liekkö Jukola vai Kalevanrasti viesti...

Harpatti, Eno: 60min/7.1km

Kesä tulee, minä en

2009-05-24T12:08:00.010+03:00

Ylihuomenna tulee kaksi viikkoa täyteen melko sitkeän sorttista flunssaa. Aika normaali flunssa näin astmaatikolle. Harvoin sitä selviää muutamalla päivällä kevennettyä harjoittelua. Toisaalta kaksi viikkoa ei kaada vielä mitään, mutta kyllähän se laittaa mielen synkäksi varsinkin, kun ulkona on +20 astetta ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta.

Surullisinta tässä kaikessa lienee se, ettei kisoissa yllä fyysisesti omalle tasollaan tai ettei ylipäätään pääse koko kisoihin mistä seuraa armoton tippuminen rankinglistalla, joka taas tarkoittaa sitä, että pääsy eliittisarjaan hankaloituu tai muuttuu jopa mahdottomaksi. Onhan tässä onneksi edessä SM-sprintti, jossa hyvällä onnistumisella pystyy nostamaan sijoitusta, mutta sekin edellyttää melko pikaista paranemista. Mission impossible ehkä...

Viime keskiviikkona juostiin Karjaalla PM-sprinttikatsastus. Tarjolla oli hyvinkin yksinkertaista sprinttisuunnistusta eli voidaan puhua juoksukilpailusta. Toki, jos kisa olisi ollut vain ja ainoastaan juoksua niin omalta osaltani ero kärkeen olisi ollut vieläkin suurempi. Yhden viidentoista sekunnin virheen tein radan loppuosalla (rasti nro. 18) ja kaksi pidempää rastiväliä juoksin huonosti niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Kaupunkisprinttejä on todella harvoin tarjolla, joten suurempaa kokemusta ei näistäkään ole. Ennen lähtöä totesin, että edellisen kerran olin juossut sprinttiä viime vuoden heinäkuussä nuorten MM-kilpailuissa Göteborgissa. Alkuverkassa jalat tuntui todella hyville, samoin parilla ensimmäisellä rastilla. Sen jälkeen keuhkot ylikuumeni ja happi loppui lihaksista. En muista milloin olen viimeksi tehnyt sen virheen, että osallistun kisoihin toipilaana, mutta nyt sen tein. Torstain Huippuliiga jäi näin ollen juoksematta. Tyhmyydestä sakotetaan - niin sen pitääkin olla!

Kaivelin karttakansioita aikani kuluksi. Tässäpä kevään helmet..

.

Ei otsikkoa

2009-05-16T22:45:00.004+03:00

Käytiin eilen poikain kanssa elokuvissa. Tarkastelun kohteena oli uusi pläjäys nimeltä Enkelit ja Demonit. Kaikkihan tietää, että kyseinen elokuva perustuu Dan Brownin kirjaan. Tai on siis suora jäljennös kyseisestä kirjasta. Sama homma kävi pari vuotta sitten, kun näin samaisen kirjailin kirjasta väännetyn elokuva - petyin raskaasti. En tiedä meneekö se aina noin. Sormusten herrat olivat ihan viihdyttäviä elokuvia, kirjoja en kuitenkaan jaksanut lukea, ne oli jotenkin pitkästyttäviä. Sen sijaan Meduusan verkko oli, sekä elokuvana, että kirjana ylivoimaista priimaa. Ehkei jotkut vaan osaa niin hyvin kuin toiset, tiedä häntä.

Tässä on nyt vietetty pienimuotoista lomaa kilpailemisesta. Melko tasan kaksi väliviikonloppua ilman kilpailuja. Olisihan kilpailuja ollut ties pilvin pimein, mutta mielestäni jokaiseen kissanristimistilaisuuteen ei ole tarvetta rynnätä rankingpisteiden tai kunnian toivossa. Huomenna näyttäisi olevan SM-maastot, josta voidaan positiivisena asiana todeta, että suunnistajia on viivalla melkoinen sakki. Itse en halunnut lähteä kyseisiin karkeloihin. En ole juoksija, vaikka se näytteleekin melko suurta roolia omassa rakkaassa lajissani ja uskon vahvasti, että pystyn tekemään kovia juoksuharjoituksia muissakin tilanteissa kuin numerolappu rinnassani. Yhtä kaikki, en tuomitse ketään huomenna juoksevaa suunnistajaa vaan nostan hattua, että lähtevät itseluottamusta puhkuen ´väärän´ lajin kilpailuun mukaan!

Viime viikonloppuna oltiin Kolin melko jylhissa maisemissa hakemassa mäkikuntoa. Kantapään kautta tuli opittua taas levon merkitys. FinnSpring viikonloppu oli melkoisen kova koettelemus vielä varsin raakileelle urheilijalle. Alkuviikko kisaviikonlopun jälkeen oli liian kova - määrällisesti ja tehollisesti ja kokonaisrasitus kropassa ennen Kolille menoa oli jo varsin kova, vaikkakin fiilis oli edelleen hyvä. Ei ole tarkoitus ´mehustaa´ tekemisiämme sen enempää, mutta väitän, että ohjelma oli aika tiukka huomioon ottaen mäen määrän ja hivenen liian kovan vauhdin.

perjantai

ap: 3x10.15min (nousua Kolin huipulle viimeiset 6min)/n.7min juoksupalautus

ip: mäkilenkki 2h (nousua: paljon, vauhti: liian kova)

lauantai

ap: 4x5min mäkivetoja (vk1-vk2)/5min juoksupalautus alamäkeen+alamäkisuunnistus 18min

ip: juoksu 30min+suunnistus 70min

sunnuntai

ap: 6x1min ylämäkeen täysillä/1.45min juoksupalautus alamäkeen

ip: suunnistus 32min+suunnistus 36min (välissä n.5km siirtymä kartalta toiselle)

Aika hapokkaan olon se tarjosi maanantaille. Samaa hapokkuutta tuli lisäämään pieni nuhanpoikanen. Summa summarum, viisi viikonloppua peräkkäin kisoissa tai leirillä, matkustelut, kova harjoittelu ja kevätflunssabakteerit, sekä siite-ja katupölyt. Ehäpä siinä on riittävästi syitä pikku kohään. Pikku takaiskun inspiroimana on pakko päättää tämä juttu kunnon kliseeseen: se mikä ei tapa, vahvistaa :)

Happomäen uhri

Happo-Aaro ja coutsi-Pipo

More photos by Jan

Kansallista touhua

2009-05-05T19:25:00.004+03:00

Maantiepyöräilykausi on sananmukaisesti polkaistu käyntiin. Pienien huoltotoimenpiteiden jälkeen Peugeottini rullasi kuin unelma -ainakin alamäkeen. Pyöräily sopii täydellisenä huoltoliikuntana minun koneistolle. Ei tule samanlaista tärähdystä kuin juoksussa ja maisema vilisee silmissä mikä sopii hyvin ylivilkkaalle mielelle. Eilen heitin seitenkymppisen vajaassa kahdessa ja puolessa tunnissa. Jonkun verran on istumalihakset kovilla, mutta sitähän se on.

Viime viikot ja ennen kaikkea viikonloput ovat olleet kohtullisen hektisiä kisojen sun muiden karkeloiden takia, lähinnä kuitenkin kisojen. Siljarastit oli ja meni. Olin heikko oikeastaan jokaisella osa-alueella aina suunnistuksesta maastojuoksuun. Kisa sinänsä oli ihan hauska perhosineen ja kameroineen, vaikka en kuulukaan kikkailu-kolosuunnistus-koulukuntaan. Paljon jäi mietittävää. Huiput on huippuja, kansalliset miehet kansallisia miehiä, nämä seikat tuli varsin selväksi.

FinnSpringi toi mukanaan yhden uudenkin asian: OIKEAN normaalimatkan. Junnusarjoissa pitkämatka on yleensä reilu kymmenen kilometriä, yleisessä sarjassa samainen matka on yleensä yli viisitoista kilometriä. Tällä kertaa kuusitoista. Kevätleireilyn puute tai niillä sairastaminen ei varsinaisesti tehnyt kynnystä pitkälle matkalle matalammaksi ja heti K-pisteeltä lähtien juoksu oli varsin tahmeaa - nimenomaan maastossa, joka tällä kertaa oli vielä poikkeuksellisen brutaali megaluokan varpuineen ja soineen. Saattoi siellä muutamalla aukollakin olla risu poikineen. Lyhyet, fyysisesti helpot välit sujuivat melko hyvin, mutta pidemmillä väleillä meno jäi samaiseen marrimiseen joilla sorvailin lyhyet välit. Toki osaamattomuuteen suunnistuksen ja maastojuoksun suhteen löytyy varsin selvä syy: lumi. Kävin nimittäin tänään ensimmäisen kerran tekemässä suunnistusharjoituksen Joensuussa sitten viime marraskuun. Lunta ei enää ollut, mutta maa oli tietysti vielä jäässä siellä täällä. Harvoin voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on paremmassa kunnossa mitä tulostaulu näyttää, mutta nyt sen teen :)

Tällä hetkellä painin todella ristiriitaisten tuntemuksien vallassa. Omat tavoitteeni ovat kuitenkin muualla kuin kansallisella tasolla, ainakin tulevaisuudessa, mutta tämän kauden tulosten valossa minut voidaan kategorisoida kaikkein masentavimpaan ja pahimpaan lohkoon: olen kansallisen tason viestimies! Taidan saman tien ilmoittautua Lakeudenviestiin ja miksei toisaalta Kalevanrastiviestiinkin ja alkaa odottamaan sopivia joukkuekavereita. Täältä tähän.

FinnSpring relay

Results long distance
Results relay

More photos from FinnSpring (by Jan Haaska)

Tiomila

2009-04-21T14:35:00.008+03:00

Kilpailukalenterin rankin viikonloppu on takana. Viikonlopun aikana unta tuli kiskottua reilun tunnin verran joten hapotustila on vielä tälläkin hetkellä melkoinen.

Tavoitteena ei ollut enempää eikä vähempää kuin voitto, koska tänä vuonna Tiomila oli asia numero yksi! Valmistautumiseen niin fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti käytettiin todella paljon aikaa leireillä ja jokainen omissa oloissaan. En usko, että olisimme voineet tehdä enempää kuin mitä nyt teimme. Miksi siis sijoituimme toiseksi emmekä voittaneet?

No, ensinnäkin täytyy nostaa hattua Krsitiansandin suoritukselle. Paras joukkue voitti. Silloin kun piti hyökätä, Kristiansand hyökkäsi - me passivoimme ja teimme muutaman ratkaisevan virheen. Avausosuudesta viidenteen osuuteen saakka homma toimii, vaikka helmikuussa, koska perusrutiini riittää siihen. Kuudennesta osuudesta lähtien perusrutiini ei riitä vaan pitää pystyä tekemään maailmanluokan suorituksia. Se on lähes mahdotonta sillä maastokokemuksella, jota meillä oli. En usko, että Finlandiahiihto kulkee kovinkaan juhlallisesti marraskuun alussa... Toisaalta tällä kertaa jäimme osuuksilla, jossa juoksi kavereita, jotka ovat suunnistaneet ympäri vuoden, joten tämä selitys ei välttämättä toimi. Parin kuukauden päästä Jukolassa osat melko varmasti kääntyy ympäri tai ainakin me lumessakahlaajat saavutamme etelänheebojen etumatkan.

Oma osuus sujui suunnitelman mukaisesti. En yrittänyt mitään muuta kuin tulla porukan mukana pois ilman yhtään riskiä. Homma oli hallinnassa koko matkan eikä virheitä tullut juuri nimeksikään. Henkilökohtaisessa kilpailussa en varmasti olisi tyytyväinen tämänkaltaiseen juoksuun koska kaikki agressiivisuus oli totaalisen poissa - juuri niin kuin väliosuuksilla kuuluukin olla.

Tavoite oli myös suunnistaa koko viesti niin, että yhteenlasketut virheet on alle kymmenen minuuttia. Kilpailun tasosta kertoo varmaan se, ettei edes niin vähillä virheillä tullut voittoa.

Results

Tiomila 5. leg

Tiomila training

Rantalomalla

2009-04-08T09:56:00.002+03:00

Ensimmäinen kevätleiri tähän kauteen on sitten takana päin. Näyttämönä toimi Pohjoismaiden Keski-Eurooppa eli Åhus. Lukuunottamatta jo pelottavan norjalaistunutta Martomaata ja erittäin joensuulaistunutta Harjua koko KR:n ykkösremmi oli saapunut haistelemaan Tiomilan lähimaastoja.

Suurimmat onnistumisenelämykset koettiin kuitenkin muualla kuin metsässä. Ne koettiin majoituksemme olohuoneen sohvalla. Jerseynator oli nimittäin kuljettanut PlayStationin messiin nuorekkaan porukkamme riemuksi. Melko isolla antaumuksella läpi hakattiin niin rallit kuin lätkät. Varovainen arvio pelitunneiksi huitelee kahdenkymmenen paremmalla puolella. Varsinkin rallipeli tuli hyvään tarkoitukseen, koska leirin aikana matkustuskilometrejä kertyi reilut 3000! Pelissä opitut tiukat käkkärikäännökset, sekä gallonan kiihdytykset otettiin käyttöön sillä seurauksella, että Hantterin uudenkarhea Volvo alkoi ratkeilla liitoksistaan. Jäähdytysnesteet eivät pysyneet sisällä ja uusin spekulaatio oli se, että bensatankissakin täytyy olla reikä, koska polttoainemittarin viisari tippui silmissä alaspäin.

Reenit tuntui kaikilla kulkevan erinomaisesti. Kulku oli mitä ylivoimaisinta priimaa ja liputkin halkeili kuin kevätjää konsanaan. Mikäli sama fiilis ja tikki kestää Tiomilaan saakka, ei ole meidän voittanutta!

Teron sivuilta löytyy intensiiviset karttaspekulaatiot.

Loppuun kevyt tilannekatsaus kuvien muodossa.

Massaa ja hiihtoa

2009-03-24T16:29:00.003+02:00

Viimeisen kirjoitelmani pohjalta, tai oikeastaan sen kuvien johdosta sain muutamia kommentteja, että olen läski. Kukaan ei suoranaisesti sanonut, että olisin läski, mutta osasivat kertoa, että poskissani on hieman pyöreyttä ja puhuttiin jopa jonkinsortin vauvarasvasta. No, siitä kimpaatuneena olin viikon tiukkaakin tiukemmalla kahvi/vesi- dieetillä. Tulokset alkoivat näkyä heti muutaman päivän paastoamisen jälkeen: kulku katosi täysin, elämänilo sanoi hyvästit ja jostain kumman syystä tilini meni nollille. Petyin tuloksiin raskaasti ja palasin takaisin entisiin tapoihini ja söin kaksi tukevaa ateriaa, sekä muutaman välipalan päivässä ja kas kummaa, kulku palasi, elämänilo on mitä parahin ja tilikin on plussalla.

Viime torstaina sain pikakomennuksen Vuokattihiihtoon. Matkana 60km, tyylinä vapaa. Luisteluhiihto ei missään nimessä ole mielipuuhaani enkä kovin montaa luisteluhiihtolenkkiä ole tänä talvena sorvannut. Silti ajatus oli niin houkuttava, että pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan.

Sain erään Joensuulaisen kilpahiihtäjättären kilpalankut alle. Side ei sopinut omiin monoihini, joten sain vielä lainamonotkin samaan pakettiin, tosin eri osoitteesta. Vähän hirvitti lähteä hiihtämään 60km ´kisaa´ päivän varoitusajalla. Kyseessä oli vielä määräviikko ja alla oli jo kiitettävästi harjoittelua. Toisaalta voiko parempaa reeniä ollakaan. Ehkä voi, mutta samakos tuo.

Pogostan hiihdosta poiketen lähtöpaikkani oli lähes eturivissä ja alkuvauhti oli sen mukainen. Tosin ensimmäiseen ylämäkeen porukka jäi kuin seisomaan ja valitsin kylmästi ohituskaistan ja pääsin melko kivuttomasti monen hiihtäjän ohi. Vajaan viidentoista kilometrin kohdalla aloin ihmettelemään, kun ukkoa lappaa jokaisessa alamäessä joka puolelta ohi, enkä pysy metriäkään imussa. Aloin mietiskelemään, että mistä moinen johtuu, olihan alla kuitenkin kilpasukset. Harvemmin se vesikelin suksi toimii pakkaskelillä. Kisa käytiin vasta iltapäivän puolella, joten oletimme, että keli menee plussalle, mutta näin ei valitettavasti käynyt. Onneksi kropassani sattui olemaan isommat keuhkot kuin miulla niissä letkoissa olevilla, joissa hiihtelin. Vaaran päälle kivutessa laitoin vähän vauhtia koneeseen ja pääsin melko helposti isosta massasta eroon ja hiihtelinkin melkein kaksikymmentä kilometriä lähes yksin. Fiilis oli aika hyvä, joten pystyin ottamaan välikirejä siellä täällä. Tasaiselle tullessa siirryin taas letkojen hännille peesiavun turvin. Vasta viidenkympin kohdalla alkoi väsy hiipiä kroppaan. Jostain sain kuitenkin vielä ylimääräiset voimat käyttöön ja pääsin jäällä vastatuuleen pumppaamalla karkuun porukalta jonka kanssa olin hetken hiihtänyt. Maalivaatteen ylityksen, tai itseasiassa alituksen jälkeen odottelin isoa tummuutta, mutta olo vai oli ja pysyi hyvänä. Ehken osaa ottaa enää itsestäni kaikkea irti. Toivottavasti pystyn tekemään sen taas oikeissa kisoissa.

Loppuaika oli 3.04.15, sija 61. Myllylälle hävisin reilut 28 minuuttia.

Tulokset

Seuraavana päivänä kävin nautiskelemassa reilut 40km auringonpaisteessa. Olen edelleenkin todella tyytyväinen, etten lähtenyt Italiaan.

Tänäaamuna kävin juoksemassa tonneja hallissa. Oli aika heikko esitys, vaikka viiden vedon keskiarvo olikin jotain 3.08-3.09. Viimeiset määrät on menossa, joten en odottanutkaan mitään kuuhunmenokulkua. Määräkausi loppuu tähän viikkoon ja ensi maanantaina autonnokka suuntaa kohti Åhusin rantadyynejä. Eli sanonta "näkyy reeneissä" muuttuu sanonnaksi "näkyy kisoissa".

Niin ja kirjoituksen ensimmäinen kappale oli pelkkää suunpieksentää. Olen harvinaisen tyytyväinen ulkomuotooni :)

Kisaraportti

2009-03-14T16:50:00.004+02:00

Aamulla kahvia hörppiessä klo 6.15 pääni synkissä ajatuksissa kelailin milloin olen viimeksi asettanut rintanumeron ja sukset samaan pakettiin. Joskus seitsemän vuotiaana muistelen käyneeni pokkaamassa pystit kotiin Osuuspankin sponsoroimissa Hippohiihdoissa. Taisin päästä ihan pankin kahvittelutiloihin mehustamaan himoittua voittoani kyseisen pankin pikkupomon kanssa. Kävin räpiköimässä Hippohiihtoja ainakin muutamana talvena. Ennen kymmentä ikävuotta oli kuitenkin pakko lopettaa panostus kilpahiihtoon, koska ikätovereilla alkoi olemaan sen luokan välineet, että olin hävinnyt kisan jo kauan ennen lähtömerkin piippausta. Olen ollut ihan tyytyväinen päätökseeni, etten alkanut hiihtää kilpaa. Olen ehkä myös liian pehmeä tähän kuninkuuslajiin, tai köyhä.

Koulujen välisissä kisoissa kävin vielä yhdeksännellä luokalla. Ihan alueen kisoissa asti. Tosin silloin olin jo ymmärtänyt ottaa hiihtokisat vain ja ainoastaan hyvinä hapenottoharjoituksina. Muistan, kun yhdessä oman koulun hiihtokisassa voitin, vaikka suksi irtosi jalasta neljän kilometrin lenkin aikana useamman kerran. Tämänkin "katastrofian" jälkeen olen nauttinut hiihdosta suuresti, mutta vain harjoitusmielessä. Voisin jopa sanoa, että hiihto on paras tapa päästä huipputikkiin. Ainakin minulle.

Tänään hiihdettiin 33. Pogostan hiihto. Matkaa edellisvuosista oli jouduttu lyhentämään kaksi kilometriä syystä tai toisesta, mutta kyllä tuo ´vaivainen´ 51km tuntui ihan riittävän pitältä. Ainakin tällaiselle kuntohiihtäjälle.

Kilpailunumeroni oli 644, joten edestäni starttasi reilut kuusisataa hiihtäjää. Pieneen ränniin, kun ahtautuu 1330 hiihtäjää niin voidaan puhua jopa jonkinsortin pullonkaulailmiöstä. Pääsin näppärästi ulkokautta ohi oman lähtöryhmäni hiihtäjistä, mutta matkanteko tyssäsi jo parinsadanmetrin suihkimisen jälkeen, kun muutaman metrin penkka laittoi porukan seisomaan. Olin saanut ohjeet, kun ensikertalainen olin, että alkumatka täytyy hiihtää reippaasti, jotta pääsee suunnilleen omantasoisten hiihtäjien porukkaan mukaan. Siispä ensimmäiset viisitoista kilometriä tuli tuupattua vilkku päällä säästelemättä energioita. Tuollainen ohittelu ja ladun vieressä tökkiminen kuluttaa aika lailla energiaa. 15km kohdalla tempasin myös ensimmäisen kerran urheilujuomat kitusiin. Juomapisteen jälkeen ladulla alkoi olla hieman harvemmat rivit kuin lähdössä, mutta mistään soolohiihtämisestä ei varsinaisesti voida puhua. Ilmeisesti en osaa tai halua hiihtää porukassa tai ainakaan porukan keskellä, koska minkään porukan vauhti ei tuntunut sopivan minulle. Joko menin heittämällä sellaisten hiihtäjien ohi joiden kilpailunumero oli 200- alkuinen tai suurempi tai vedin letkaa puskien vastatuuleen. Aika harva meni ohitseni niillä sijaluvuilla, toki muutama jamppa, mutta ne kolasin viimeisillä kilometreillä. Pogostan hiihdon profiili on melko tylsä. Alkuun nousua jonkinverran, mutta sitten hakataan tasatyöntöä kilometrikaupalla. Yläkerran voimat ei tunnetusti suunnistajilla ole mitään kuuhunmenotavaraa ja sen sain kokea vajaan 40km kohdalla. Käsistä loppui voimat aivan totaalisesti. Samoilla kilometreillä katosi myös alkumatkasta loistavasti toiminut pito. Viimeinen kymppi oli melko tuskainen, mutta niin se taisi olla muillakin, koska omasta tuskastani huolimatta ei kukaan mennyt ohi. Muutaman metrin nousut, jotka normaalisti ovat läpihuutojuttuja tuntuivat vähintään Isometsännousun kaltaisilta seinämiltä. Maaliintulon jälkeen tuli aikamoinen väsymyspiikki. En pystynyt hetkeen puhumaan kuin ihmiset vaan mongersin jotain hepreaa, kun en jaksanut avata suutani enää. Jalat alkoivat täristä ja meinasin pudota polvilleni, vaikken tietoisesti ottanutkaan kaikkea itsestäni irti. Parikymmentäminuttia kisan jälkeen olo aikoi kuitenkin olla melko siedettävä, jopa hyvä.

Pakko myöntää, että pienen pelon vallassa lähdin hiihtämään 51km kisaa, koska Espanjan leirin mäet tuntuivat edelleen kehossa. Toisaalta harjoittelua on tullut sen verran, että paremmin tämänkaltaiset kärsimysnäytelmät onnistuu kuin rapakuntoiselta. Loppuaika oli 3.02.30, sija 122 ja eroa voittajaan n. 33minuuttia. Aivan loistavavasta reenistähän toi meni.

Maali - Ensimmäinen nousu - Ennen kisaa

Sykekäyrä

Muut KR:n kaverukset lähtivät tänään Italiaan hakemaan maastoaskelta ja ehkä vähän taitoakin siinä sivussa. Aikaisempina vuosina olisin hingunnut itsekin leirille mukaan, mutta tällä kertaa voin rehellisesti sanoa, että oli erittäin hyvä jättää kyseinen leiri väliin. Joensuussa alkaa olemaan nimittäin vuoden parhaat hiihtokelit. Uskon edelleen siihen, että juosta ja suunnistaa ehtii vielä liiankin kanssa. Onhan kausi kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi.

Elokuva-arvostelut

2009-03-13T09:58:00.006+02:00

Wanted (United International Picture 2008)

Tiukkaakin tiukempi action- pläjäys Hollywoodin elokuvapajoilta. Wesley Gibson on elämäänsä tympääntynyt saamaton nahjus, joka saa nenilleen niin töissä kuin kotona. Pomo hönkii niskaan kuin yleinen syyttäjä ja paras kaveri käy hoitamassa tyttöystävän miellyttämisen Wesleyn ollessa poissa kotoota. Sankarimme elämä saa kuitenkin yllättävän ja varsin shokeeraavan käänteen, kun hän tapaa Foxin (Angelia Jolie). Tomb Raiderina, sekä ihku Brad Pittin siippana tunnettu Angelina Jolie hoitaa myös kiintiökissan osuuden vähintään kiitettävän arvosanan arvoisesti.

Elokuva tarjoaa aivottomille kaksilahkeisille melko päräyttävän elokuvakokemuksen. Nopeita ja hienoja menopelejä, jäätävän kokoisia, lähes mammuttimaisen luokituksen omaavia paukkurautoja, sekä aivotoiminnan lamauttavia erikoistehosteita stuntteineen. Kieli on myös hyvin karkeaa ja epäkorrektia, joka nostaa kehon adrenaliinitason entistä korkeammalle.

Kaiken kaikkiaan Wanted tarjoaa erittäin nautinnollisen kaksituntisen. Elokuva jyskyttää eteenpäin tiukkaakin tiukempien kohtausten voimalla jättäen hivenen onton juonen varjoonsa.

Viisi tähteä *****

Rööperi (Nordisk Films, 2009)

Taattua suomalaista synkkyyttä periaatteella "kaikki menee loppujen lopuksi päin persettä", sekä ajatusmallilla "mikäli naama ei miellytä, ei muuta kuin tyrpaan vaan". Samuli Edelman tekee jälleen hiuksetnostattavan roolisuorituksen Tomppana, Rööperin kinginä. Tompan ansioluettelosta löytyy kaikkea aina pornokauppiaasta perussuomalaiseen konnaan, jonka repertuaariin kuuluu perus trokaaminen ja huumeet.

Elokuvaa voi verrata mm. Varekseen ja Raidiin, jossa suorapuheisuutta ei kaihdeta ja asiat saadaan takaisin oikeaan järjestykseen nyrkein. Verbaalinen suorittaminen on kyseisessä elokuvassa avanasemassa. Nerokkaat sanankäänteet, sekä naurulihakset rampauttavat ´lausahdukset´ laittavat katsojan kiemurtelemaan penkillään hihityskohtauksen voimistuessa lähes vaaralliseksi.

Rööperi vie katsojan vanhaan Helsinkiin, jossa rikollisuus kukoistaa kuin tienvarren rentunruusut kesäaikaan. Katsoja tempautuu joka solullaan mukaan jännittävään juoneen ja saan olon tuntumaan siltä kuin olisi osa elokuvaa. Todella varma valinta, jos kaipaa perushyvää elokuvaa ilman turhia Hollywood kikkailuja tai monsterbudjetilla sorvattuja erikoistehosteita. Loistavaa matskua.

Viisi tähteä *****

Pogostan hiihto, traileri (Ilomantsin Urheilijat 2009)

Selkäpiitä karmivaa kauhua. Todella aidon ja realistisen näköistä materiaalia ilman trikkikuvausta. Näyttelijäsuoritukset hipovat Oscarpatsaan arvoista eläytymistä ja tunnetta. Näyttelijöiden kasvoille vääntynyt tuska tuntuu niin aidolta, että heikko(kuntoisten)hermoisten on parempi jättää tämä horrorin mestariteos kokonaan pois ohjelmistosta tai katsoa raina vahvan sydänlääkityksen vaikutuksessa.

Vajaat kolme tuntia kestävän kärsimysnäytelmän aikana mieli tyhjenee kauniista ja positiivisista ajatuksista kokonaan ja tilalle saapuu absoluuttinen mielenpimeys ja itsetuhoisat ajatukset. Elokuvan jälkeen olo on kuin suurilla voittajilla ja elämänhalu alkaa hiipimään hiljalleen takaisin utuiseen ja vielä hivenen pelokkaaseen mieleen. Lipun hinta maksaa itsenä takuuvarmasti takaisin, jopa moninkertaisena.

Seitsemän (kuolemansyntiä) tähteä *******

Leirielämää

2009-03-01T23:48:00.005+02:00

Kausi on sitten epävirallisesti polkaistu käyntiin. Tänään nähtiin ennennäkemättömän kova taistelu jossain Barcelonan liepeillä. Kaksi sahapölkkyä antoi kaikkensa neljän sukkaparin eteen. Kuten yleensä, kova työ palkittiin, ja ruhtinaallisesti. Reilu voitto seurakaveristani laittoi hymyn pöhöttyneeseen naamariini.

Päivät Tölkkölässä menee normaaliin tapaan melko rauhallisesti. Aamulla ei heräämisen kanssa varsinaisesti pidetä kiirettä eikä reeninen välissä saada aikaiseksi mitään, ei edes ruokaa, mikä hivenen tuntuu oudolta, kun on tottunut syömään kuin työhevonen neljä kertaa päivässä.

Ajattelin ennen reissua tuupata tänne pientä matkastooria, mutta turha tänne on mitään tyhjiä tarinoita laittaa. Ei ole siis mitään sanottavaa. Tai saattaisi olla, muttei ne kuullu teille!

Pikku kisa, punaisella Tommin eriävät reitinvalinnat

Tulokset

Kadotettu nuoruus

2009-02-15T19:37:00.004+02:00

Käytiin tänään taas todistamassa ihmisen pahin vastustaja. Vastustaja, jota ei päihitä koskaan. Ei vaikka oltaisiin kuinka hyvässä tikissä. Rinta rottingilla ja leuka pystyssä lähdettiin jälleen matkaan, mutta tuskanhiki alkoi helmeillä jokaisen miehen otsalla alta aikayksikön. Osa joutui jopa poistumaan kehästä "kellarin" puolelle hakemaan helpotusta olotilaansa. En ymmärrä miksi ihmisen täytyy kerrasta toiseen uhmata mahdotonta ja jopa maksaa tästä pahanolontunteesta. En mene enää koskaan Raxiin, se on varma asia!

Männä viikolla koin ensimmäisen kerran tällä harjoituskaudella väsymyksen ja jopa ylirasituksen oireita kehossani. Pidin pari kevyttä/kevyehköä päivää ja loppuviikosta pösänder alkoi palautua taas normaaliksi. Megalomaaninen tummuus kulminoitui keskiviikkoon mikä oli ehdottomasti väärä päivä tummua turpeeseen. Saati käydä Vuokatissa asti toteamassa ikävä tilanne. Sen verran priimassa paikassa olen "töissä", että etuuksina sattuu olemaan esim liikuntapäiviä sun muita juttuja.

Eilen tuli tehtyä vuoden ensimmäinen suunnistusharjoitus vk-reenin kylkiäisiksi. Alkuun 7.5km/27min liukastelua hyvinkin liukkaalla tiellä ja loppuun sprinttireeni yliopiston maisemissa. Tänne asti olen pysynyt kaukana suunnistuksesta ja ylipäätään karttojen ihmettelystä, mutta nyt alkaa nälkä ja into olemaan kohdillaan, joten seuraavaksi tapetoin kämpän kartoilla ja syön aamupuuron levykompassilla otsalampun valossa.

Suunnitelman mukaan tarkoitus oli nostaa sukset naulaan maaliskuun alussa, mutta päätin muuttaa suunnitelmaa ja hinkuttaa latuja vielä maaliskuun lopulle. Lopputalven hiihdot tosin kulkee lähinnä tasatyönnöllä, koska ilmottauduin Pogostanhiihtoon, jossa tyrkätään tasatikkua reilut viisikymppiä. Tulin siihen tulokseen, että saavutan parhaan kunnon hiihtämällä mahdollisimman paljon. Ainakin se rassaa hapenottoa paremmin kuin juoksu. Tästäkin voi ja saa olla eri mieltä, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Ennen Pogostaa lähden kuitenkin kaukomaille maistelemaan paikallisia viinejä eli Espanjaan. Eiköhän siellä muutama priimaluokan reeni ja kisakin tule väännettyä viininlipittelyn lomassa. Saattaa olla, että Pyreneilläkin joutuu käymään haukkomassa ohutta ilmaa. Jos vaikka innostuisi vuorijuoksusta, joka odottaa uutta manttelinperijää norjalaisen vuorijuoksusuuruuden poismenon jälkeen. Voi vaan olla, ettei niihin kenkiin ole kukaan vähään aikaan astumassa...

Kävin viime perjantaina kaikkien muiden Joensuulaisten tavoin ihailemassa vanhojen tansseja. Olin niin innoissani asiasta, että kävin katsomassa kolme eri esitystä kolmessa eri paikassa. Alkoi siinä raavaan miehen olotila herkistymään, kun katselin noita komeita miehenalkuja ja kauniita tytöntylleröitä. Päätin siinä samassa, että haluan takaisin lukioon. Silloin elämä oli jokseenkin huoletonta ja helppoa. Mutta niinhän se menee, että kirjoitusten jälkeen elämä etenee hitaasti, mutta sitäkin varmemmin alamäkeen :)

Hirviö ja kaunottaret

Empiiristä tutkimusta

2009-02-02T15:26:00.005+02:00

"5 päivän empiirinen tutkimus
Paikka: Vuokatti
Koekaniinit:H. Airila, A. Asikainen, A. Nurmonen ja J. Pajunen

Tulos: tehojen määrä korreloi negatiivisesti juttujen tasoa."

Tällä tavoin Vuokatin leirin satoa tulkitsi empiirisen tutkimuksen pioneeri, edelläkävijä Pajunen. Jutut ylitti sen maagisen rajan jo heti kättelyssä.

Pohjalla muhinut mahatauti ei laittanut kapuloita harjoittelun nariseviin rattaisiin. Päinvastoin. Aivot oli niin sanoitusti jätetty narikkaan jo lähdettäessä leirille. Mukaan pakattiin motukkaa ja teemaksi keksittiin ajatus puristaa neljän päivän leiristä kaikki ilo ja tuska irti. Aika hyvään lopputulokseen päästiin eikä käsiä tarvinnut nostaa pystyyn luovuttamisen merkiksi yhtä ainutta kertaa.

Keskiviikkoilta meni vielä kahden ja puolen tunnin tutustumislenkiksi vaaran valaistua sorvaillessa. Torstaiaamuna aamupalalle kokoontui yllättävänkin tummaa sakkia. Jotkut hullut kävi vielä kaiken kukkuraksi aamulenkiksi tuuppaamassa Vuokatin vaaran päälle. Itse keskityin huoltotehtäviin ja keittelin urheilijoille puurot ja venetervan makuiset aamusumpit. Lenkille päästiin vasta yhdentoista jälkeen, mikä sopii ainakin meikäläisen kropalle paremmin kuin hyvin. Jotenkin aamut on vähän hankalia, korpee sellainen ihme höntyily! Päätettiin mennä hiihtämään mäkivetoja Vaaran lenkin (24km) perimmäiseen nurkkaan, jottei reenistä tulisi liian pehmeä. Läski kolmonenhan siitä tuli. Perjantaina aamupalana tarjottiin kauraa. V 75 "hevostelureeni" seisoi ohjelmassa isoin kirjaimin ja huutomerkein kera. Kaksi kierrosta vaaran kaksnelosta. Niin ja mäet vedettiin melko reippaasti. Kolmen tunnin reenistä ainoastaan vajaa tunti lirvahti veekoon puolelle. Aikamoista. No, niin kuin osasin odottaa, ei sunnuntain mäkireenissä kulkua kuulunut vaikka kuinka sitä huudeltiin. Tarkoitus oli nostaa sykettä ja tiputtaa aikaa veto vedolta. Aika lyheni ensimmäisen ja viimeisen vedon välillä minuutin ja parikymmentä sekuntia, mutta sykkeissä ei kovinkaan suuri muutoksia tapahtunut. Viimeisessä vedossa yritin minkä reidet antoi myöten, mutta syke ei noussut lähellekään anakynnystä vaan jaloista loppui happi totaalisesti.

Sellaisen se antoi tällä kertaa. Porukka alkaa puhumaan jo kisakauden alusta ja tekisi mieli antaa muutama höntyilysakko moisille posmottajille. Pitäisi mukamas muuttaa harjoittelua. Eikös nyt olla helmikuussa?! Kisakausi jatkuu ties kuinka kauas loka- marraskuulle. Missä välissä sitä ehtii harjoitella kunnolla, jos ei nyt? Kesälläkö? Vai pitäisikö sittenkin aloittaa herkistely huhtikuuta ja toukokuun alkua silmällä pitäen? Voisi sitten päättää hyväkuntoisen kauden Jukolaan ja olla rapakunnossa loppukauden eli vajaat neljä kuukautta. Pirun vaikeita asioita. Menin niin solmuun, etten tiedä enää yhtään mitä pitäisi tehdä. Taidan aloittaa uuden harrastuksen, kehonrakennuksen, ja lopettaa kaikki muut. Näkyy ***** punttiksella!

Ainakin leiriparta oli tikissä

Historian havinaa

2009-01-24T20:48:00.004+02:00

Tässä ruokamyrkytyksen kourissa olen ehtinyt tekemään kaikenlaista muuta mitä normaali arkeen kuuluu. Ei niinkään hyödyllisiä juttuja, mutta hauskoja kuitenkin. Kaappeja järjestellessä löysin vanhoja harjoituspäiväkirjojani aina vuodesta 1999 lähtien. Muutama HPK on syystä, luultavasti toisesta, hukkunut jonnekin elämän synkkään virtaan. Joka tapauksessa oli melkoisen viihdyttävää selailla ja pitää omaa menneisyyttä käsissään. Kaikenlaista sitä onkaan tullut ehdittyä tekemään. Harjoittelu on kymmenessä vuodessa muuttunut melkoisesti, mutta esimerkiksi tiukat kommentit ja asiaankuulumattomat lausahdukset on pysynyt hyvinkin samanlaisina. Ehkä olen jopa pehmentynyt ´kommenttien´ suhteen. Hyvä niin.

Muutamia helmi raapustuksia lapsuudestani:

Vuosi 2000

26.6

futista 90min

27.6

futista 90min

30.6

ap: futista 30min
ip: futista 30min

1.7

ap: futista 30min
ip: futista 30min

2.7

ap: futista 30min
ip: futista 30min

4.7

futista 90min

6.7

futista 90min

8.7

ap:futista 30min
ip: futista 30min

9.7
ap: futista 30min
ip: futista 30min

10.7
ap: futista 30min
ip; futista 30min

11.7
ap: futista 30min
ip: futista 30min

* Joku voisi melkein sanoa, että harjoittelu on hivenen "puuroutunutta", mutta uskoisin, kun en pysty muistamaan, että hauskaa varmasti oli.

Vuosi 2002

27.1

Sähly 60min

28.1

Jumppa 60min

28.1

ap: sähly 30min
ip: korttelisuunnistus 40min (kommentti: vitutti niin perkeleesti)

30.1 jääkiekko 60min

31.1

ap: hiihto 90min/16km (kommentti: 11km ladusta oli ihan perseestä)
ip: kuntosali 60min

1.2 KR: testijuoksu 9km/42min (kommentti: ei kulkenu mihinkään!)

* Yllättävänkin tiukkoja kommentteja 14- vuotiaalta pojanklopilta.

Vuosi 2003

"Kevyehkö" tautikierre ajalla 4.4-2.5. Näyttää siltä, että putkeen tuli kolmekymmentä nollapäivää. En edes viitsi kirjoittaa kaikkia kommentteja tuolta ajalta, koska ne eivät läpäise sensuuria. Muutamia poimintoja voin antaa: "Antibiottikuuri kaksi viikkoa, voi *****", "kipeä, kurkku ******", "nielurisaleikkaus, 39.1 kuumetta -> antibiottikuuri *******".

Vuosi 2006

Viikko ennen ensimmäisiä MM- kilpailujani

22.6

Sprinttireeni 19.30min/5km - illalla nousi kuume (38.4) - en tiedä miksi. nestehukka? kuumuus? reenit?

23.6 - siihen levot ja kivut

24.6 - ei pysty!!!

25.6 pyöräily 95min - ihan ok fiilis, vähän väsyny tosin

27.6 -no joo, ehkä otin tonne akilesjänne/kantapää sektorille tulehduksen

28.6 - ei vaan keepele pysty

29.6 - joo, kylki ihan ***** kipee, samoin kantapää. Taidan ottaa pienet ressit. Lääkäräiin! Kylkidiagnoosi: lihasruhje (kaaduin pyörälenkillä), kantapää: pienehkö tulehdus: antibiotti.

30.6 - niin no kävin mie pyöräilemässä, sato vettä koko aamun ja haistelin sateetonta jaksoa. sit se tuli, 175.5m pääsin kuivana, sit sato, sato niin maan ********. Vetelin 15min, otti pannuun- meinasin masentuu, iha sama. Talvella se työ on kai tehty...

3.7 NMM- sprint!

* Ei ehkä aivan optimaalinen valmistautuminen arvokisoihin. No, eipä ollu seraavanakaan vuonna niin tiesipähän mitä odottaa, kun valmistautuminen menee niin sanotusti päin prinkkalaa.

Viisi vuotta sitten olin nuori, kunnianhimoinen ja pitkätukkainen
Nyt olen vanha, kyyninen ja minulla on keskikalju

Hiljaiseloa

2009-01-16T16:10:00.002+02:00

Aika pitkä tovi ehti vierähtää edellisestä blogini päivityksestä. On sen verran hektistä touhua tämä elämä niin pitää laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Toisaalta eipä miulle ole paljoa ollut kirjoitettavaa. Eikä ole oikeastaan nytkään, mutta pienen painostuksen takia ajattelin sorvailla jotain kevyttä iltapurtavaa lukemisen muodossa.

Reenit menee, mutta menköön. Ei mitään kuuhunmenotavaraa, mutta tammikuutahan tässä vielä elellään. Sen verran eilen pohdiskeltuani totesin, että talven harjoitusjakso alkaa olemaan kohta puoliin puolessa välissä. Nopeastihan tuo aika vierii, kun on paljon tekemistä. Harjoituspäiväkirjaa selatessa voin todeta lähes kaiken menneen suunnitelmien mukaan. Toki aina pieniä muutoksia ja sovelluksia joutuu tekemään, mutta vammoilta ja suuremmilta sairasteluilta on vältytty hyvin. Niitä odottaen pusken vastatuuleen.

Ihme kyllä, mutta vuosi vauhtui hyvinkin rauhalisissa merkeissä 35:n neliön mökissä Ylläksellä. Ulos ei päässyt, luojan kiitos, koska lumimyrsky oli tukkinut ulko-oven ja autokin oli hautautunut lumen alle. Sen sijaan jo legendaksi muodostunut uudenvuodenkortteli kiskottiin lähes kunnialla läpi olosuhteiden ollessa lähes hirvittävät. 21km korttelisuunnistusta Äkäslompolon lumisillä teillä (ja ehkä vähän laduillakin) ja loppuun kevyt 185m nousu hissien ala-asemien tuntumaan. Sen verran on pakko mainita tuloslistasta, että kahdestakymmenestä lähteneestä urheilijasta vain kahdeksan selvisi maaliin kiertäen koko setin. Näistä viisi oli KR:n jamppoja. Sekin vielä todettakoon, että KR:n kaverit tulivat maaliin minuutin sisällä toisistaan ja kuudentena maaliin tullut Henkilö X MS Parmasti jäi reilut kahdeksan minuuttia. Hannu vei ajalla 1.23.15. Ihan ok aika puolimaralle noissa olosuhteissa. Ja saattoihan siinä jo vähän reenikin painaa koneistossa.

Löysin tänään taas uuden blogin. Taidan itsekin alkaa kopioimaan tekstejäni jostain urheiluvalmennusteoksesta. Sen verran tiukkaa matskua oli tyrkätty bittiavaruuteen.

"Taitojen ja fysiikan kehittämiseksi tarvitaan hyvät harjoitusolosuhteet, sopiva ja oikein ohjattu harjoittelu, sekä urheilijan tason mukainen vaatimustason nostaminen. Harjoittelun tavoite on huippuunsa hiottu urheilusuoritus, vaikeissakin olosuhteissa sekä kovan paineen alla tehty onnistunut suoritus...."
..."Tämä siis vain siksi että näin se vaan menee. Useimmat ovat kuulleet sanan Superkompensaatio, mutta ei todellisuudessa tiedä mitä se tarkoittaa... ainakaan tarkalleen. Useimmat luulevat sen olevan vain kovaa treenausta, jonka seurauksena kehon suorituskyky kasvaa korkeammalle kuin mistä se lähti. Kun pakettiin lisätään vielä palautuminen, monipuolisuus ja oikeanlainen harjoittelu saadaan kasaan paketti, jonka avaamalla avaa portit myös menestymiselle. Mutta onko tämän kaiken toteuttaminen niin yksinkertaista? Ottakaa selvää..."

Sori, tämä nyt oli vaan PAKKO laittaa tänne.

Tip tap

2008-12-23T22:10:00.003+02:00

Voi veikkoset tätä joulun taikaa. Olen ymmärtänyt, että joulu on juhlista kaunein ja pyhitetty nimenomaan rauhoittumiselle perheen kanssa. Kinturi sanon minä. Telkkari suoltaa aivan uskomatonta soopaa joulun nimeen. Osta tätä, tilaa tätä niin tulet onnelliseksi. Viimeksi kuulema mainos oli ehkä kaikkein riemastuttavin. Se meni jotenkin näin: osta uusi Xbox pelikonsoli niin joulusi on pelastettu. Suomeksi: joulu menee vituroilleen ilman tätä kyseistä kapinetta ja voi olla, että samoin koko ensi vuosi. Aivan käsittämätöntä. Sama tilanne oli rakkaassa kotikaupungissa tänään. Jäätävä kaaos. Ihmiset säntäilee tuli perseen alla viimeisten tavaroiden perässä ja tappelee siitä, kuka saa marketin viimeisen barbienuken. Aika kaukana siitä joulun syvimmästä ajatuksesta. Ymmärrän sen, että lapsille joulu on tärkeä, samoin niiden lahjojen saaminen, mutta silti tuntuu, että nimenomaan materiasta on tullut se kaikkein pyhin. Näin ollen vedin tiukan boikotin tälle hömpälle enkä ostanut yhtään joululahjaa. Sen sijaan tein muutaman aivan omilla käsilläni. Usko täi älä.

Eilen tapellessa illan hiihtolenkkiä lumipyryssä mietin mitkä asiat on oikeasti tärkeitä joulussa. Lapsena ne oli tietysti lahjat. Ei silloin mitään muuta mielessä ollutkaan, kun ne erikivat joululahjat. Nyt keksin kuitenkin kaksi asiaa. Tosin kumpikaan niistä ei enää liity lahjoihin. Tulin nimittäin siihen tulokseen, että parasta joulussa nykyään on aamun pitkä hiihtolenkki, sen jälkeen jouluruuat kotosalla. Aika yksinkertaista, mutta väittäisin, että näinkin yksinkertainen kaava jättää mieleen paljon pitkäaikaisemman muiston kun se hemmetin Xbox, jonka heität komeroon, kun et pääsekään jotain tappomörköpeliä läpi.

Noniin, eiköhän se riittänyt pilaamaan kaikkien materialistien joulun. Tiukkaa joulua sinne sektorille voin enää toivottaa :)

Pitkä loma on myös hieno asia joulussa. Lomalla on myös kiva lenkkeillä. Viime lauantaina tosin hauskuus oli kaukana, kun juostiin Pipsan ja Janin kanssa perus 16km VK-reeni. Tie oli yllätys yllätys melkoinen luistinrata ja muutaman kerran kaatuminen oli niin lähellä, että nenä viisti tienpintaa. Tarkoitus oli juosta alkuun rennommin ja kiihdyttää loppua kohti. Kyllähän se onnistui, mutta alkuvauhti oli jo yli kymmenen sekuntia/kilometri kovempi kuin suunniteltiin. Pakko myöntää, että viimeiset viisi kilometriä tultiin sen verran häijyä kyytiä, että tummuin niin sanoitusti turpeeseen enkä pysynyt enää letkoissa. No ei kait siinä, hyvää settiä tippumisesta huolimatta - läski 16km/57.40´.

Perjantaina olisi lähtö Ylläkselle, joten loppuviikolla joutuu hivenen passailemaan reenihaluja. Niitä tuntuu jonkun verran olevan. Tosin uskoisin aika vahvasti, että ne saadaan tapettua Ylläksen mäkiin. Sehän niissä urheiluleireissa kai on tarkoituskin, ettei loppuviikosta jaksa enää edes lenkeillä jutella, vaikka seura kuinka mehevää olisikin. Toki lenkit pitää aina vetää loppuun saakka.

Ei muuta kuin hassun hauskat joulut ja näkyy ensi vuonna... Loppuun vielä pieni jouluaikaan sopiva vinkki. Mikäli, ette keksi enää yhtään piirileikkiä joulukuusen ympärillä niin pukeutukaa naamiaisasuihin. Kuuminta hottia asujen suhteen BlackHole- kyselyn mukaan ovat aina varma Robin Hood, sekä nouseva trendi - poliisin virka- asu. Huomattavasti parempaa viihdettä kuin "hei tonttu-ukot hyppikää niin, että naapurusto raikaa"!

Members of K****vesi team

Viimeistä viedään

2008-12-15T15:24:00.004+02:00

Joulu tekee tuloaan, lumet sen sijaan menojaan. Oikeastaan ei ne enää minnekään ole menossa, maa on musta kuin suomalaisten ajatusmaailma. Sen sanoi jo Syrjän Martti aikoinaan lauleskellessaan kirveestä, perheestä, lumihangesta ja siitä kuuluisasta viimeisestä erheestä. Oli miten oli, näillä mennään mitä on annettu ja vielä hieman soveltaen olosuhteiden niin sanellessa.

Esimmäinen ´työjakso´ alkaa olemaan loppusilausta vaille paketissa. Samoin ensimmäinen harjoitusjakso. Työkuviot on natsannut erittäin hyvin harjoitusohjelmaan, koska periaatteessa joka päivä maanantaista perjantaihin olen pystynyt tekemään sekä aamu, että iltareenin. Toisaalta nyt eletään vasta joulukuuta, joten ei kai sitä joka päivä tarvitse tehdä kahta tai kolmea reeniä. Ne on eri miehiä ne, jotka niin tekee tässä vaiheessa reenikautta. Veikkaan, että nämä jampat esittää sitä kuuluisaa sivuosaroolia kilpailukauden pyörähtäessä kunnolla käyntiin siinä kesäkuun tienoilla. Omat suunnitelmat ovat piirtyneet aika lailla mutkattomasti päähän pienellä ulkopuolisella avustuksella. Joulun jälkeen laitetaan ns. iso pyörä pyörimään ja annetaan sen rullailla tuonna maaliskuun lopulle pikku hiljaa kiihtyen.

Jotain kevyttä häikkää on tällä hetkellä takareidessä. Veikkaisin, että liukkaalla juokseminen on vetänyt sen aika tiukkaan jökkiin. Näkisin asiassa myös positiivisen vivahteen: säästelen kinttuja ja teen tukilihasreenejä ja aika paljon voimaa tuonne keskivartalon seutuville. Ehkä sillä saa estettyä jonkun verran vammoja ja kovaa juokseminen helpottuu aika lailla, kun paketti pysyy kasassa. Ja reenit kruunaa tietysti pikku penkkikisa hurjaakin hurjemmilla painoilla.

Olen viime aikoina kahminut kirjastosta pelkästään nykyisten ja ex- huippu-urheilijoiden "elämänkertoja". Myllylät, Isometsät, Lancet, Vireenit, Dopingit Mustat kirjat sun muut. Vaikka jossain määrin olen ollut tietoinen mitä huipulle pääseminen ja ennen kaikkea siellä pysyminen ja pärjääminen vaatii eri lajeissa niin vasta luettuani kyseisiä painoksia ja ehkä niitä jopa hivenen mietittyäni alan tajuamaan mitä se OIKEASTI vaatii. Periaatteessa niin yksinkertaista, mutta... Vaikka kyseessä on ollut eri kestävyyslajien edustajia niin yksi asia jokaisessa kirjassa toistuu ja se on yllätys yllätys doping. Mutta pakko urheilun puhtauteen on silti uskoa. Ei ehkä kaikissa lajeissa, mutta edes omassa.

Joensuussakin vedetään nykysin nopeusreenejä. Ilmeisesti se alkaa olemaan jo globaali-ilmiö... Alla lyhyt pätkä yhdestä nopeusreenistä. Tosin ensimmäisestä vedosta, joten ei mitään kuuhunmenomatskua ;)

Oikeita kysymyksiä ja vääriä vastauksia

2008-12-04T15:11:00.004+02:00

Voiko urheilulle antaa kaiken?
Entä onko se ylipäätään fiksua?
Haittaako liikakilot menestykseen?
Kuka on liian läski ollakseen maailman huipulla?
Aiheuttaako anoreksia varman mitalisateen?
Lohduttaako mitalit muka enemmän kuin suklaa ja sipsit?
Ahneellako muka paskainen loppu?
Heittääkkö pyyhe kehään jo ykkösen koukun jälkeen?
Dopinko muka oikotie huipulle?
Eikö kaikki huippu-urheilijat nykyään olekaan doupattuja?
Näitä asioitako meidän on pohdiskeltava?

....

Voiko vastauksia näihin suuriin kysymyksiin olla ylipäätään olemassa?
Eipä sillä, että nämä ketään kiinnostaisi!
Itku näitä pohtiessa vaan tulee.
Kohta näiden asioiden miettiminen menee reenaamisen edelle.
Omapahan on jokaisen valinta.
Toisaalta niin on myös perättömien huhujen kirjoittaminen s.netissä.

Että sellaista... Kohtahan nämäkin asiat selviää. Jos ihmettelet typeriä pohdintojani niin voin antaa vinkin, että kannattaa keskittyä kyseiseen raapustukseen hivenen laajemmassa mittakaavassa. Ja kevyehkö pilke silmäkulmassa.

Niin ja loppuun vielä sanottakoon, ettei kaikkea kannata ottaa täysin tosisaan. Mutta melkein...

Kyllä kiitos, sanoi Kalle Keituri

2008-11-29T15:49:00.002+02:00

Jaaha. Nykyään yksikään suosikki bloginpitäjistäni ei enää päivittele juttuja. Ja mikä pahinta suurin suosikkini on heittänyt hanskat tiskiin, veivannut valkoisen lipun salkoon ja sulkenut bloginsa. Voi tätä murheen päivää. No, onneksi on vielä joitain hauskan elämän rippeitä jäljellä, kuten työt ja ihana suomalainen talvimaisema. Varsinkin tuo kiva pikku elementti nimeltä jää!

Jäässä ei sinänsä mitään vikaa ole. Itsekin välillä sellaisessa ikiroudassa ajelen, että oksat helvettiin. Jäillä saa myös suosikkijuomansa näppärästi optimaaliseen lämpötilaan, sekä yksi suosikkiharrastuksistani, rusettiluistelu, ei onnistuisi ilman tätä veden olomuotoa.

Mutta sen verran risuja voisin jäälle antaa, että juokseminen, ja varsinkin kovaa juokseminen jäisellä ja liukkaalla alustalla on melkoista touhua. Voidaan puhua jopa persepaskasta asian täydellisessä merkityksessä. Tänään se tuli taas todettua, kun reeniohjelmassani seisoi tv-kova.

Tarkoituksena oli juosta Kalevan Rastin testijuoksulenkki muutaman kerran ympäri, mutta kun kelit meni melko huonoiksi ja kyseinen lenkki sijaitsee korven keskellä eikä talvikunnossapidollakaan kuuhun mennä niin reenipaikkaa oli pakko muuttaa. Sen verran Joensuussa pidetään huolta kevyenliikenteenväylistä, että Linnunlahti-Noljakka-sektori oli suht asiallisessa kunnossa. Liekko syynä se, että eräs 3000m esteiden Euroopanmestari pitää majaansa sillä suunnalla. Tiedä häntä, mutta kyllähän samainen jamppa vastaan Marjalan kohdilla liukasteli.

Alkuperäinen suunnitelma oli juosta tunti siinä aerobisen kynnyksen tuntumassa. Samalla periaatteella ollaan joka lauantai kuukauden ajan paukutettu. Nykyään menee niinkin hienosti, että henkilökohtainen toppatakkimieheni oli reenipaikalla ja esitti oman mielipiteensä, että yrittäisin rimpuilla vain 10km, koska tie tosiaan oli melko liukkaassa ja huonossa kunnossa. Annoin puolikkaan ajatuksen asialle, mutta päätin kuitenkin tyhmässä mielessäni suorittaa reenin juurikin sillä tavalla kuin olin suunnitellut, kertomatta siitä iskälle. Vetelin rennon reipasta löpsyttelyä 40 minuuttia, jonka jälkeen nostin vauhtia jonkun verran ja, kun kolmisen kilometriä oli matkaa maaliin nostin vauhdin lähelle anakynnystä, koska jokaisen askeleen lipsahdus oli nostattanut "ärsytyskäyräni" sen verran punaiselle. Samalla hylkäsin alkuperäisen reittisuunnitelman ja juoksin loppumatkan ladulla, jossa kenkä puri kohtuullisen hyvin. Aika onnistunut reeni, vaikka yksin tällaisten harjoituksien puurtaminen onkin aika tukalaa - läski 16km/n. 60min.

Olisin sitä mieltä, että talvi saisi tulla takaisin. Neljä hiihtolenkkiä ehdin käydä sivakoimassa ennen helleaaltoa ja vesisadetta. Normaalista poiketen ensimmäiset hiihtokerrat oli varsin hauskoja. Tavallisia ensimmäisten hiihtojen jalkapohjakramppeja ei ollut juuri ollenkaan ja tekniikkakin oli lähes parasta johon pystyn. Tosin se ei ole mitään maailman kauneinta, ehkä euroopan, en tiä.

Pohkeet on kyllä nyt niin jökissä, että on pakko mennä sitkoilemaan ladulle illalla. Makso mitä maksoi. Tuskin antaa luistoa, saati nautintoa, mutta mitä väliä. Hauskaa se silti on porukassa sadatella väärää voitelua ja huonoja keuhkoja, kun tiedossa on tortillaillallinen. Itse asiassa taitaa tulla vaihtoehtoinen lauantai-ilta. Alkaahan rospuuttokausi olemaan lopussa, luojan kiitos!

Uudet kuviot

2008-11-09T17:27:00.002+02:00

Uusi harjoittelukausi on kuta kuinkin polkaistu käyntiin ja ensimmäinen viikko alkaa olemaan James Bondia vaille valmis. Samalla myöskin ensimmäinen työviikko on takana. Toki se oli takana jo perjantaina klo 15.00, mutta kuitenkin.

Pikku hiljaa alkaa kuviot töissä olemaan selvillä ja näyttää melko pitkälle siltä, että pääsen mukaan messiin Joensuun urheiluakatemian aamureeneihin joka aamu. Tällä hetkellä erilaisia reenimahdollisuuksia on kuitenkin niin paljon, että on pakko tiputtaa jokunen yhteinen harjoitus pois kalenterista ja tehdä omia juttuja. Samoin vaara tippua kuoppaan jo ennen tammikuuta on suurtakin suurempi. Reeniseura Joensuussa nimittäin alkaa olemaan kohtuullisen kovatasoista näinä päivinä. Työn ohessa pystyy myös aika helposti harrastamaan "hyötyliikuntaa", koska toimenkuvani on lähes kokonaan liikuntatunnit. Viime viikon reenitunnit voisi nostaa lähes tähtitieteellisiin lukuihin, mikäli merkkaisin kaikki pelatut sählypelit, sulkapallopelit, punttisalisetit ja uinnit mitä "työn" ohella olen tehnyt. Päivät menee itseasiassa aika sutjakasti, kun pelailee erilaisia pelejä, jos vaihtoehtona olisi tylsääkin tylsempiä hommia, kuten paperin silppuamista, varastojen järjestelyä tai kahvin keittoa janoisille opettajankuvatuksille. Kaiken kaikkiaan homma vastaa melko tarkasti saamaani "palkkaa" : teen vähän hommia, saan vielä vähemmän palkkaa :)

Reenien osalta viikko oli loppujen lopuksi aika raskas, vaikka suuria reenitunteja ei tullutkaan. Mukaan mahtui maanantaina KR:n sähly ja kaikkihan tietää kuinka kovaa hakkaamista peli on, kun kukaan ei oikein osaa pelata. Voisin melkein väittää, että pallon poistaminen pelikentältä muuttaisi pelin tyyliä hieman inhimillisempään suuntaan. Tiistaiaamuna kalenterissa seisoi ´juoksutekniikka ja vauhtileikittely´. Vauhtileikittely tarkoitti kevyttä 3x6x200m vetoa sisähallissa kovalla alustalla. Laskeskeltiin, että noin kymmenen kilometriä tuli juoksua radalla. Suunnistajan lihashuollolle tällainen reeni on melko kuormittava. Keskiviikon toinen reeni oli jokkerin ventti. Häijy/häijyhkö reeni! Mukaan mahtui myös pari yöreeniä, pitkä juoksulenkki ja sokerina pohjalla lauantain vk-reeni (15km/57.35min) kiihtyvällä vauhdilla, sekä sunnuntain kakkosen latu Juuan Tahkovaaralla. Harjoitussuunnitelmaan olin laskenut n. 12h tälle viikolle ja sen verran lenkillä tuli ainakin käytyä.

Suunta koko ajan ylöspäin....

Kävin tuossa yhdellä ruokatunnilla kirjastossa lukemassa uusimman Suunnistajalehden ja heti kannen nähtyäni järkytys oli suuri. Meikäläisen naamarihan se siinä kannessa tollotti. Joka ikinen suunnistajaihminen ajattelee varmaan, että ompas tuo Asikainen törkeä, kun tuolla tavalla taklaa viattomia suunnistajia ja ennen kaikkea tyttöjä. No, fakta on kuitenkin se, että siinä rastilla aikani hosuttua päätin luovuttaa ja päästää hitaammat leimaamaan ennen minua :) Toisaalta eihän siinä varsinaisesti mitään kiirettä ollut, koska olin munannut kisani jo ensimmäisellä rastilla ja ehkä pari kertaa senkin jälkeen.

Häijyyttä ilman rajoja yhdistyksen vuosikokous

2008-11-02T17:22:00.004+02:00

Kausi 2008 on nyt sitten virallisesti kaatunut. Ja nimenomaan kaatamisen suhteen ei varsinaisesti passailtu tänäkään vuonna. Toisaalta vuoden rankka työ vaatii sen arvoiset huvit. Ja jos ei muiden asioiden saralla tänä vuonna onnistuttu niin kauden kaatajaisissa tuli mitä erilaisimpia onnistumisia. Jotkut jopa palkittiin mitä hienoimmilla palkinnoilla ja muistamisilla.

Kolmen päivän mittaisista kemuistahan voisi kirjoittaa kokonaisen kirjasarjan, mutta siihen ei missään nimessä ole aikaa enkä usko, että kyseinen aihe kovin suurta lukiakuntaa saavuttaisi. Pieneen tiivistelmään on siis tyytyminen, ja hyvä niin...

Hölmöily alkoi periaatteessa jo tiistaina, kun ohjelmassa oli monsterluokituksen omaava 14km yöreeni Kuusojalla. Metsässä tuli melkein Jukofiilikset sillä erolla, ettei kulkenut enkä osannut suunnistaa, mutta sakkia oli kuin meren mutaa. Heti ykköseltä oli neljä perhoslenkkiä, jonka jälkeen odoteltiin jengi kasaan ja lähdettiin n.8km mittaiselle putkipätkälle. Rakas antiikin aikainen halogeenilamppuni alkoi tummumaan siinä tunnin kohdalla, mutta onneksi letkoissa oli enemmän luumeneita kuin laki sallii. Tunnin ja vartin kohdilla letkakin alkoi venymään eikä vauhtikaan ollut enää aivan peruslenkin kaltaista. Loppuun vielä kunnon kirit pohjekrampeilla höystettynä. Ai, että oli kivaa. Varsinkin, kun kyseinen "pikkureeni" oli ensimmäinen viikon flunssan jälkeen. Niin ja hävisin loppukirissä kahdelle maailmanluokan kiritykille; Nurmoselle ja Airilalle. Se, jos joku otti kuuppaan, mutta tiesin, että viikonlopun kireissä minä olisin niskan päällä. Ja niin muuten taisin ollakin.

Keskiviikkona Hantteri piti jäisen rokkijumpan, jonka jäjliltä lihakset on vieläkin jökissä.

KK:n virallinen osuus polkaistiin virallisesti käyntiin Nuotioillalla torstai iltana. Kattaus oli samaa luokkaa kuin edellisinä vuosina. Laulua, törpöttelyä, sekä hauskan pitoa. Suurin riesa muodostui jäätävästä vesisateesta, jonka takia valomerkki tuli suunniteltua aikaisemmin. Tosin aikainen valomerkki tiesi hyviä yöunia ja sellaisethan me vedettiin. Olihan edessä vielä kaksi tiukkaakin tiukempaa vuorokautta.

Perjantai lähti käyntiin pienellä shoppailulla ja aamupala/lounas yhdistelmällä hampurilaisravintola Rolssissa. Kaiken kaikkiaan reissu meno täydellisen tuubiin, koska farkut löytyi ensimmäisellä yrittämällä, Rolssissa sai kaksi ateriaa yhden hinnalla eikä Alkokaan ollut kuin kivenheiton päässä. Mutta niin kuin sanotaan; onnistuneet reissut on kaiken A ja O, välissä L ja K. KST! Joensuun yliopisto tarjosi kauden kaatamiseen erinomaiset puitteet sauna -ja biletystiloineen. Normaalista poiketen "Black Hole" pysyi lähes koskemattomana koko viikonlopun ajan. Itse asiassa virallinen nimi taitaa näinä aikoina olla "the Deep Black Hole".. Tsekkiläinen hylsyhirmumme, Jan Haaska, oli loihtinut olutsuunnistuksen aivan bilemestamme rappusilta. Skabassa vaihdettiin vaatteita, identiteettejä ja saattoihan siellä joku pikkelssikin lentää. Loppuilta onkin sitten historiaa. Ainoat kirjoitukset historiankirjoihin lienee jo melko haalea BePopin leima kämmenselässä. Ehkä ihan hyvä niin.

Hivenen myöhään venynyt perjantai-ilta siirsi bileiden aloittamista lauantaina muutamalla tunnilla, kun kroppa vaati lepoa. Köntti messiin ties miltä reissulta ja ABC:lle aamupalalle. Kello oli vasta yksi, mutta päästyämme bilepaikalle oli meno jo ties missä sfäärissä. Saapumistamme vaikeutti hieman nuolisade, mutta Robin Hoodhan se vaan oli suorittamassa aamuharjoitustaan. Hyvin näytti osuvan. Liekko syynä ollut hengityksen lämmitin (Joonas), joka komisti jo valmiiksi varsin eriskummalisen näköistä Robinia. Normaaliin tapaan kai kuuluu vaatteiden riisuminen ennen saunaan menoa. No, homma meni täysin päinvastoin tällä kertaa. Lauteilla istui samaan aikaan lemmenlaivan kapteeni valkoisessa univormussaan, Wayne Gretzky vihreässä kypärämyssyssä ja mustissa aurinkolaseissaan, sekä liuta muita ex-huippu-urheilijoita, kuten Michael Jordan. Harvoin tulee saunottua sellaisten nimien kanssa. Jotkut kokeilivat myös onko mahdollista juosta alasti Kuopiontielle ja käydä katsomassa miltä keskiviiva näyttää ilman rihman kiertämää. Hienolta oli kuulemma näyttänyt.

Siinä pieni yhteenveto hyvinkin isosti referoiden. Ei muuta kuin odottamaan ensi kertaa. Luojalle kuitenkin iso kiitos, etten ole kuin yhden lajin pauloissa. Olisi nimittäin todella isoa häijyä suorittaa samanmoinen kaatajaisrituaali jokaisen lajin kauden päättyessä.

Kerta ´joudun´ vaihtamaan yleiseen eli aikusten sarjaan niin kai sitä täytyy itsekin aikuistua. Huomenna otan ison askeleen kohti aikuisuuden paheita: menen töihin. Samaan syssyyn alkaa uusi harjoittelukausi. Tosin vielä muutama viikko vain ja ainoastaan fiilistellen yöreenejä, sählyä ja sauvakävelyä rennolla asenteella. Ei muuta kuin näkyy reeneissä...

2r

2008-10-14T16:42:00.009+03:00

Viime viikonloppu antoi mitä erilaisimpia ´viimeisiä´asioita. Meinaa tulla jopa haikeita ajatuksia mieleen. 25manna oli viimeinen kilpailu, jossa minut noteerattiin juniorina. Ja saattoihan tuo olla viimeinen manna tässä seurassa. Lisäinformaatiota odotellessa päivät kuluu piinallisissa merkeissä. No, eiköhän sillekin asialle saada jokin päätös seuraavien viikkojen kuluessa.

Oli miten oli, 25manna oli mielestäni varsin kelvollinen viestikilpailu tällä kertaa. Suunnistuksellisesti kisa ei tälläkään kertaa antanut mitään isompaa mystiikkaa, mutta pitääkö jokaisen kilpailun ollakaan mikään taitogurujen temmellysareena? Ei mielestäni.

Lähdettiin selvästi altavastaajana kisaan ja siihen nähden pysyttiin mukana todella hyvin. Osuus osuudelta Haldenilla oli heittää maajoukkuejamppoja kehään, mutta silti sätkittiin mukana vallan mainiosti. Kaiken kukkuraksi johdettiin koko viestiä kolmanneksi viimeisen osuuden jälkeen, kun viisikymppinen naavaparta valkoisessa lippalakissaan, sinisessä "hämypaidassaan" kakkulat nenällä, pohkeet ja akilesjänteet paukkuen runnoi väkisin Haldenin vanhukselta karkuun. Tosin karkumatkaa helpotti hieman se, että Haldenin ikämies joutui loppusuoran sillan alamäessä ottamaan tukea kaiteesta, mutta siitäkin huolimatta hieno veto tämän bloginpitäjän siittäjältä.

Oma osuus, joka tälläkin kertaa oli viides, sujui erinomaisesti, sillä saatiin kärkeä kiinni lähes kolme minuuttia. Yhden isomman koukun onnistuin kuitenkin leipomaan kutosrastille, kun kaikessa kiireessä hukkasin yhden ison mäen ja samassa rytäkässä painelin huomaamatta ison polun yli. Lähes kaksi minuuttia otin pataan kyseisellä pitkällä välillä. Onneksi sillä ei ollut vaikutusta lopputulokseen, sillä joukkueemme uusin kasvo, Jan Haaska, otti sitten vitosen koukun ankkuriosuudella. No, ensi vuonna sitten uutta matoa koukkuun.

25manna kuvakollaasi

Yksi tapa suorittaa "viestiharjoitus"

2008-10-09T11:19:00.004+03:00

Keskiviikko tarjosi normaaliin tapaan KR:n taitoharjoituksen. Eletään seuraviestien kohdalla erittäin hektistä aikaa. On mannaa, on halikkoa ja vielä smålkkua. Siispä on tarve harjoitella viestisuunnistusta.

Tällä kertaa "viestiharjoitus" olikin hivenen normaalista poikkeava. Toisaalta reeni sopi hyväksi kenraaliharjoitukseksi niin mannaan, tiomilaan kuin småålantiin; oli yhteislähtö, helppo ja nopea maasto, sekä minimaaliset hajonnat. Reenin tasokin oli ihan kohtuullinen, sillä samalla viivalla oli Prohazkaa, Harjua, Nurmosta ja ties ketä kulkupäällikköä. Ja voin kertoa, ettei reenissä varsinaisesti passailtu menon suhteen...

Heti kättelyssä päästiin Pipon kanssa livahtamaan karkuun. Toki meillä oli sisäkaarre hajontojen suhteen, mutta samakos tuo. Kolmosrastin kohdalla aloin levitellä karttaa ja etsimään "välimaalia", josta alkaisi toinen veto-osuus. No, kintaalla oli välimaalit ja mahdollinen lepotauko. Kirosin mielessäni reenin ja aloin odottaa kuolemaa, joka aivan varmasti olisi edessä ennemmin tai myöhemmin, koska lähdin täysillä matkaan seuranani kohtuullisen kovia kulkumiehiä. Vitoselle tehtiin pikku kupru ja kutosvälin tiepätkällä Prohazka alkoi heittää pökköä pesään. Kärjistetysti tilanne näytti siltä, että Pipo jäi kuin paikalleen ja minä aloin liikkua taakse päin. Aika koominen tilanne. Happokin alkoi kömpimään reisiin. Loppumatka olikin taistelua tummumista vastaan ja eihän se aivan onnistunut. Tulipahan tehtyä maksimireeni siihen paikkaan.

4km/18.32min (Prohazka 18.25min)

(kuva näyttää olevan todella heikko, olen pahoillani)

Perävaaran valloitus

2008-10-08T13:51:00.006+03:00

Yli vuoden eron jälkeen Juuan Tahkovaaran läheisyys tuntui ennen kaikkea reisissä ja ehkä hieman myös pohkeissa. Kaivelin muistini syövereistä päivämäärää, jolloin kävin viimeksi kyseisessä suunnistajan paratiisissa tai paremminkin Iso T:n sanoja lainatakseni, "suunnistajan taivaassa" ja tulin siihen lopputulokseen, että en edes muista. Varmaan yli vuosi sitten.

KR:n kartoitushirmut olivat käyneet sorvaamassa lisää karttaa alueen pohjoisosasta, joka kulkee nimellä `Perävaara´. Huhujen mukaan alue piti kartoittaa kahdestä syystä: maaston ainutlaatuisuuden sekä hienouden takia ja KR:n jamppojen taidonpuutteen takia oli yksinkertaisesti pakko saada lisää neliökilometrejä temmellettäväksi. Tiedä häntä, mutta todella hienoa settiä ´se´antoi!

Sen verran harvoin Juuassa tulee käytyä niin olihan se otettava koko tila haltuun. Aika hyvin me siinä Hantterin kanssa onnistuttiin. Lähes koko kartan alue saatiin koluttua rennolla "sosiaalivauhdilla", sekä muutamalla lyhkäisellä vetoloisella. Aikaa tuohon tuhlaantui noin tunti ja neljäkymmentä minsaa. Saattoihan joku siinä painaa vielä työpäivänkin pakettiin...

Vedot: rastit 1-4, 13-19, 22-25

Part 1

Part 2

Viikko 40

2008-10-06T11:08:00.008+03:00

Selailin tuossa viime vuotista harjoituspäiväkirjaa viikon numero 40 tiimoilta. Melko hiljaista ja tyhjää oli kyseisen viikon päivien kohdalla. Ylimenokausi oli meneillään sanan täydellisessä merkityksessä. Saattoihan siinä jotain muutakin olla, mutta reenaamassa en käynyt. Vuoden 2008 viikko 40 näyttää hivenen erilaiselta. Jopa "kevyttä" harjoittelua näytti tulevan:

Sunnuntai 28.9

- pyöräily 85min/45km (40min anakynnyksellä=kovaa)

Maanantai 29.9

- ap: voimareeni 40min

- ip: yöreeni 33min/6.3km (kovaa/täpöä)

Tiistai 30.9

- ap: pikku pelailua 45min

- ip: suunnistusvetoja 2x15min+ (täpöä)

Keskiviikko 1.10

- ap: mäkiloikkaharjoitus+verr 50min ("todella hapottavaa")

- ip: hieman venähtäny verkkalenkki eksymisen takia 90min

Torstai 2.10

- yöreeni 45min/5.5km (todella hiljaa)

Perjantai 3.10

- ei jaksanu (pari laisllista punaviiniä venyttelyn korvikkeeksi)

Lauantai 4.10

- Ruskarastit 43.03/7.4km+ verr 25min (kisa täpöä tietysti)

* Itä-Savon lehtiartikkeli

Sunnuntai 5.10

- suunnistus 75min (hissun kissun)

Aika monta kovaa reeniä tuli väännettyä, mutta tässä vaiheessa kautta on pakko vetää vain ja ainoastaan fiilispohjalta ja kerta fiilis on hyvä niin miksei vetäisi kovaa? Aloitin samalla voima/nopeus projektin. Tosin vielä aika rauhallisesti, koska 25mannassa täytyy olla vielä elävien kirjoissa. Se on silti sanottava, että ylämäkiloikkareeni laittoi jalat häijyyn/häijyhköön jökkiin. Toisaalta lauantain kisassa kulku oli kaikesta huolimatta suhteellisen asiallinen, joten ehkä tulevaisuudessa kisojen huippuvire kaivetaan esille ylämäessä loikkimalla. ETS....

yöreeni

Ruskarastit

Työstöä

Kausianalyysin poikanen

2008-09-27T12:37:00.002+03:00

Noniin. Armeijan tavoin kausikin alkaa olemaan ohi. Aika lailla erilainen vuosi vierähti loppujen lopuksi melko nopeasti, vaikkakin välillä tunnit ja päivät matelivat kuin mikäkin kärmes.

Aloitan fysiikkapuolesta. Kai silläkin on nykyään jotain tekemistä huippusuunnistuksen kanssa. Kyseistä osa-aluetta on aika helppo spekuloida, koska se oli ainoa asia, jossa tapahtui kehitystä inttivuoden aikana.
Läski vuosi sitten pääsykokeiden mattotestin tuloksilla olisi suoraan sanottuna voinut pyyhkiä takaliston, koska esimerkiksi silloisella maksimihapenotolla ei ollut mitään tekemistä kestävyysurheilun kanssa. Tarkkaa lukemaa en muista ja paperit on hivenen hukassa tällä hetkellä, mutta maksimihapenottoni heinäkuussa 2007 oli kuta kuinkin 59, ehkä vähän alle. Eli ei juuri mitään. Samoin uupumisaika silloin oli n. 24 minuuttia ja nousukulma 1.
25.2.08 tehtiin uusi mattotesti. Reenit olivat menneet aika lailla tuubiin koko talven ja motivaatio harjoitteluun oli priimaa, sekä fiilis omaan kuntoon erittäin luottavainen. Maksimihapenotoksi sain puristettua noin 71 ja uupumisaika yli kaksi minuuttia pidempi kuin heinäkuussa. Samoin nousukulma oli suurempi.
Viimeinen mattotesti intin piikkiin juostiin 5.8.08. Suunnilleen kuukausi junnu MM- kisojen jälkeen. MM-skabojen jälkeen otin viikon flunssan. Siitä toivuttua O- ringen ja sen jälkeen alkoi ukko olemaan melkoisen hapoilla. Kuukauteen tuli aivan järkyttävä määrä kisastartteja ja perusharjoittelua ei tullut juuri yhtään. Motivaatio koko touhuun oli totaalisen kadoksissa. Kuukauden flunssakierre maalis-huhtikuussa alkoi näkyä ja ennen kaikkea syödä kuntoa rotan lailla. No, pysyin silti matolla yli 28 minuuttia eli yli neljä minuuttia kauemmin kuin heinäkuussa ensimmäisessä mattotestissä. Hapenotto ei ollut enää niin korkella kuin helmikuun lopulla. Se oli muistaakseni siinä vähän alle seitsemänkymmentä.
Cooperintestitulokset paranivat myös ihan kohtuullisesti. Lokakuussa juoksin n. 3550m, mutta silloin keli teki niin sanoitusti tepposet ja radalle oli satanut pieni lumikerros, joten ei missään nimessä optimiolosuhteet. Toinen coopperi juostiin kolme päivää O- ringeniltä paluun jälkeen ja olin aika tumma. Ajattelin, että jos nyt 3600m jaksaa puristaa niin voi olla tyytyväinen. Sain kirjattua paperiin kuitenkin omasta mielestäni erittäin hyvän tuloksen, 3820m. Ja minähän en ole mikään ratajuoksija.
Oli miten oli. Ei noilla mattotestin tuloksilla kuuhun mennä, mutta onhan tässä vielä vuosia aikaa kehittyä. Eikä tämänkaltaisia tuloksia kannata kovinkaan paljoa tuijotella. Tilanne on kuitenkin mielestäni ihan positiivinen. Heinäkuun jälkeen en ole pitänyt harjoituspäiväkirjaa, toisaalta enpä ole juurikaan reenannutkaan. Talven harjoitteluun olen todella tyytyväinen. Lähes kaikki meni niin kuin olin suunnitellut. Kevät meni sitten totaalisen pieleen ja kesällä reenimuotona on ollut lähestulkoon pelkät kisat. Viime vuoteen verrattuna reenitunteja kertyi lähes 100 vähemmän. Enkä edes liioittele!

Seuraava asia korpee kaikkein eniten: suunnistusharjoituksia on tullut vaan kourallinen. Rutiininpuute on näkynyt oikeastaan jokaisessa kisassa yhden isomman koukun muodossa. Väittäisin nimittäin, että suunnistamaan voi oppia vain ja ainoastaan suunnistamalla!

Tämä kausi on ollut totaalista henkistä vuoristorataa. Yksi syy on varmasti se, että tavoitteet olivat aika korkealla viimeistä junnuvuotta varten ja keväällä yli kuukauden flunssasetti pilasi sitten koko homman. Toinen syy on ollut jatkuva reissaaminen. Matkustustunteja on varmaan tuplasti enemmän kuin harjoitustunteja. Kolmas syy on ehkä suurin. En ole pystynyt valmistautumaan henkisesti oikeastaan yhteenkään kisaan kunnolla. Koko ajan on pitänyt ajatella jotain muuta, kuten miten menen kisojen jälkeen inttiin, mitä kamoja pitää olla mukana, kun suoraan intistä pitää lähteä taas toisiin kisoihin käymättä himassa jne.. Samoin opiskeluhommat tuottivat keväällä ja kesällä aikamoista stressiä ja ajatustyötä. Luojan kiitos, että edes yksi asia meni puikkoihin ja sain opiskelupaikan Joensuun AMK:sta.

Nyt tilanne kuitenkin näyttää aika hyvältä. Reenimotivaatio alkaa vähitellen löytyä ja jotain pieniä suunnitelmia olen ehtinyt jo tekemään tulevalle kaudelle. Edellisistä kausista poiketen en ajatellut käydä ulkomailla leireilemässä talvella ollenkaan vaan harjoitella tutussa ympäristössä matkustamatta Kolia kauemmaksi :)

Äspeen tavoin listasin vähän tuloksia sun muuta tähän loppuun

SM- rintti 4.
NMM- kats. keskimatka 1.
Jukolan kakkososuus
NMM- keskimatka 13.
NMM- viesti 5.
O- ringen 11.
SM-pitkä 5.
SM-yö 3.
SM- keskari 3.
Sot. SM- kisat 3.
FinnSpring 1.

Sairaspäiviä lähes kaksi kuukautta
Matkustustunteja enemmän kuin laki sallii
Laihduin kilon inttivuonna

Voidaan sanoa, että OHI ON!

2008-09-26T18:06:00.004+03:00

Vuoden mittainen asepalvelus on nyt sitten suoritettu. En oikein osaa vielä käsitellä asiaa, koska tänään (perjantai 26.9.2008) vasta päästiin kyseisen setin maaliin. Veikkaan, että monsterluokan fiilikset se antaa vasta sunnuntaina, kun ei enää tarvitse pakata lomakassia valmiiksi ja hypätä Lahteen menevään InterCiryyn.

Kausikin alkaa olemaan sinettiä vaille valmiiksi taputeltu. Kausianalyysi tulee näinä päivinä. Samoin pieniä hyviä, sekä isoja huonoja hetkiä kuluneen kauden varrelta.

Samalla on pakko sanoa, että fiilis on toisaalta aika tyhjä ja toisaalta aika priima. Inttivuosi on ohi, samoin junnuvuodet. Uudet kuviot on siis alkamassa mm. töiden ja kotoota poismuuton muodossa. Todella isolla innolla odotan tulevaa `elämänmuutosta`.....

"teejii nolla"

Ekat ässämmät

2008-09-03T15:21:00.008+03:00

Päänsisäinen tumma jakso on näköjään siirtynyt ulkoilmaan; vettä räpsii ja pitkillä valoilla joutuu ajelemaan heti puolenpäivän jälkeen. Toisaalta hyvää toinen puoli eli yöreenejä pystyy työstämään melko aikaisin illan hämärtyessä. Tänä syksynä antiikkikapistuksen asemaan joutunut halogeenilamppuni saa töitä oikein isän kädestä.

Huippuliigan päätöskilpailu tosiaan jäi väliin liiallisen hapokkuuden ja tummuuden takia, mutta sinä samaisena viikonloppuna sain ladattua pääkoppaa juuri sen verran mitä oli tarvis. Muutama priimaluokan suunnistusreeni kotikonnuilla Joensuussa ja kevyttä sosiaalisuutta punaviinipullon siivittämänä. Todella hyvää vaihtelua pitkästä aikaa. Ei niinkään vinettopullo vaan kaikki muu siinä ympärillä...

Kolmen päivän ´pakkolevon´ jälkeen ruletti alkoi jälleen pyörähdellä. Normaaliin tapaan kemppainen (setti) aloitettiin kevyellä matkustuksella: Joensuu-Helsinki-Rovaniemi. Tuuppasin itseni junaan klo 6.10 Joensuussa ja seuraavana aamuna klo 8.00 samainen ´haamu´ töllisteli Lordi- aukiota Rovaniemellä. Aikamoista. Syy miksi Rolloon asti piti mennä johtuu vain ja ainoastaan Suomen puolustusvoimista. Sulaa hulluutta olisi kapinoida suurempaa voimaa vastaan.

Keskiviikkona ohjelmassa oli henkilökohtainen kilpailu ja matkana joku keski/pitkämatka tai siltä väliltä. Matka oli tasan kasi. Samainen kilpailu toimi myös "katsastuksena" lokakuussa skabailtaviin sotilaiden MM- kisoihin, joten vähän isommat panokset oli pelissä mukana. Olin valmistautunut kisaan melko huolella, vaikka motivaatio kilpailemiseen olikin enemmän tai vähemmän kadoksissa, ehkä enemmän. Fyysinen vire tuntui verrytellessä lupauksia herättävältä ja sekös tuntui pitkästä aikaa pirun hyvältä! Sen tuomalla fiiliksellä lähdin aika rivakasti liikkeelle turhia säästelemättä ja normaaliin tapaan ykkösvälille tuli pohjat. Katselin ykköselle kivutessani, että kakkoselle on pidempi väli, jossa muutava mahdollisuus totetuttaa väli. Aluksi ajatus oli kiertää oikealta tietä pitkin, mutta maasto näytti sen verran nopeakulkuiselta, että vaihdoin suunnitelman yksinkertaisempaan ratkaisuun eli päätin polkea viivaa pitkin. Lähdin rastiltä liikaa oikealle ja iso virhe alkoi jo oikeastaan siinä vaiheessa. Tulin polulle ja, koska suunnitelmani oli vetää suoraan työntelin sen suurempia miettimättä polun yli ja siitäkin vielä reilut sata metriä, kunnes hälytyskellot alkoivat pauhaamaan korvissa kuin viimeistä päivää. Olin juossut aikalailla soiroon. Tajusin sijaintini onneksi heti, kirosin itseni ja löin kaasupedaalin pohjan läpi konehuoneeseen saakka. Virheen jälkeen sain ajatukset kasaan todella hyvin ja upea maasto antoi lisää fiilistä työntää hullunkiilto silmissä. Toinen pidempi väli (6-7) olisi pitänyt kiertää kiltisti vasemmalta polkua myöten, mutta fyysinen vire oli sen verran kohdallaan, että kiskoin suoraan. Joku jamppa yritti rimpuilla ylämäessä perässä, mutta ylämäet kulkee tällä hetkellä sen verran hyvin, että minusta saama peesiapu jäi suht minimaaliseksi. Loppumatkalla ei virheitä tullut juuri nimeksikään, muutama pysähdys ja kaarros, ei muuta.

Suunnistus on edelleen hivenen hakusessa, mutta fyysinen vire alkaa olemaan sitä, mitä sen pitääkin olla!

Reissu oli myös aika historiallinen. Ei niinkään menestyksen puolesta vaan päinvastoin. Alik Nurmonen, pari skapparia ja minä lyötiin Hämeenrykmentin historiankirjat uuteen uskoon juoksemalla partiokilpailu kuin pullopersesiat. Suunnistusosio meni suhteellisen hyvin lukuunottamatta surkeaa jakoa niin yö, kuin päiväkilpailussa, mutta ammunta ja käsikranaatinheitto oli jotain aivan uskomatonta. Otettiin nimittäin sakkoa yhteensä yhdeksänkymmentä minuuttia. Häijyä/häijyhköä. Partion päiväosuudella kiersin "kevyen" 18km ´hevosenlenkin´ rynkky ja reppu selässä luonnollisesti, mutta hyvää reeniähän se vaan oli.

Beginning of the end

2008-08-22T22:26:00.007+03:00

"Nouse jo ylös" ei pysty. "Oot sä menos duuniin?" ei pysty. "Siivoisit joskus" ei pysty. "Mee käymään lääkäris" ei pysty. "Hanki joku harrastus" ei pysty. "Nauttisit elämäst" ei pysty. "Vedä ittes narunjatkoks" ei pysty. "No tekisit ees jotain" ei pysty.

Paikalliset iltarastit ja Thierry- parta

2008-08-15T13:36:00.001+03:00

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja pitkä paluumatka ihanaan sijaiskotiin starttaa huomenaamuna n. klo 7.00. Yhdentoista tunnin automatka asettaa omat vaatimuksensa eikä auton tuulilasinpyyhkimien rikkoituminen ainakaan helpota massiivista urakkaa. Odotellaan sydänsyrjällään huomenna vallitsevaa keliä ja toivotaan poutaa.

Määrät alkaa olemaan kerätty ja on aika hilata tehot pilviin ja jäädä odottelemaan herkkyyttä. Epäilen vahvasti sen tulemista, mutta samako tuo onko kulku herkkää kunhan kello tykkää.

Eilen oli kaksiosainen tehoreeni: aamulla vk- vauhtinen suunnistusreeni jokseenkin oudolla kartalla ja illalla maukkareeni paikallisilla iltarasteilla.

Aamun reeni oli kuta kuinkin pari minuuttia alle puolen tunnin puristus. Matka oli ehkä jotain neljän ja viiden kilometrin välimaastossa. Suunnistus oli sen verran haastavaa, ettei missään vaiheessa pystynyt työntämään mitään monstervauhtia, mutta se oli hyvä verryttely illan täpöreeniä ajatellen.

Häijyä settiä

Illan reeni ei suunnistuksen osalta antanut juurikaan mitään, mutta sehän ei meitä haitannut vaan lyötiin kunnon tehoreeni koneeseen. Kartta oli sama millä juostiin viime viikonlopun Tunturisuunnistukset, mutta mittakaava oli tiristetty 1: 15 000 tai jonnekkin sinne päin. Samoja rastejakin näytti olevan kuin viikonloppuna. Järjestäjät ilmoittivat matkan olevan viisi kilometriä, mutta suhtaudun siihenkin varsin skeptisesti. Aikaa sain kulutettua 25.11´ ja Antti murjoi vielä yksitoista sekuntia kovemmin. Ehkä puoli minuuttia koukkua voisin löytää, mutta reilun viikon reenit alkaa tehdä tehtäväänsä. Parhaiten huomasin sen sillä, että olin joka kivikossa turvallani enkä uskaltanut juosta alamäissä normaalilla apinanraivolla.

Paikallista iltarastimaastoa

Edes Thierry- parralla ei tultu

It´s raining man

2008-08-12T15:32:00.008+03:00

En ymmärrä mikä nykyään painaa pientä ja viatonta mieltäni. Tänäänkin, niin kuin monena muunakin ´loma-aamuna´ heräsin varhain ennen herätyskellon ihanaa soidinääntä. Tänään se tapahtui reilusti ennen yhdeksää ja vaikka väsyttikin ankarasti niin raahasin läskin takamukseni alakertaan TV:n ääreen kujuilemaan, jahka suomalaiset olisivat saavuttaneet Olympiatantereella jotain merkittävää. Kintaallahan se oli niin kuin osasin odottaa. Mitalinnälkä oli pakko tyydyttää aamupuurolla ja parilla kupposella tiukkaakin tikemmalla myrkkykahvilla. Nykyään on pakko saada pari kuksaa kahvia aamutuimaan, koska ilman aamusumppia koko päivän voi julistaa hälytystilaan ja totaaliseen tummuuteen.

Sumuista Kukastunturia ja HabaKeijojen kuningas, Köntti

Siinä kahvia siemaillessa tuli myös tiirailtua ulos ikkunasta ensimmäistä kertaa koko ihanan aamun tuoksinassa ja siellähän satoi vettä oikein olan takaa. Voisi jopa melkein sanoa, että vettä tuli taivahien täydeltä. Huipulle ei kuitenkaan ole oikotietä, kaikkihan sen tietää. Eilen päätetty pitkääkin pidempi mäkilenkki oli pakko panna täytäntöön. Nurmosen Anakonda totesi aamulla hapotuksen olevan liian jäätävää, joten isolle kakkosen ladulle lähti kaksi soturia, "keidaskaksikko". Tarkoitus oli valloittaa yksi tunturi lisää, mutta näin jälkikäteen on paha sanoa päästiinkö haluttuun lopputulokseen, koska sumu oli mitä jäätävin ja näin ollen ei voida olla täysin varma käytiinko edes lähellä halutun tunturin lakea. Korkeusmittari kuitenkin antoi melko tiukkaa lukemaa, joten mitä todennäköisemmin Kukastunturin päällä ollaan käyty.

Keidaskaksikko, jälleen

En muista milloin vettä olisi tullut tuota tahtia alas taivaalta. Tuntui kuin joku mulberi olisi kaatanut vettä saavista päällemme koko lenkin ajan. Toisaalta sade antoi lisää fiilistä ja välillä tahkottiin hivenen kovempaa vauhtia mitä alkuun oltiin ajateltu, mutta se jos joku kehittää. Viikko lävähti juuri täyteen tätä Lapinsettiä ja tämän päivän lenkki oli ehdottomasti paras. Mikä onkaan parempaa, kun heittää hyvää reeniä hyvän kaverin kanssa erittäin tyylikkäissä maisemissa. Kuntokin tuntuu olevan nousussa koko pienellä osastollamme...

Keidas

Puolen tunnin koukku

2008-08-11T16:38:00.013+03:00

Tunturisuunnistus oli taas sitä itseään: uskomatonta kivikkoa, kartta jonka kuuluisi asustella saniteettitiloissa, sekä penkkaa enemmän kuin laki sallii. Viimeisenä mainittu oli tervetullutta, mutta kivikossa juokseminen ei totisesti kuulu lempipuuhiini. Isolla mittakaavalla (1: 30 000) suunnistaminen vaatii pientä totuttelua ja muutenkin kyseiset kekkerit poikkeavat aika lailla normaalista suunnistuksesta, mutta niinhän se menee, ettei vanhoille tavoille uskollinen kettu opi uusia temppuja tai edes halua oppia niitä.

Ensimmäinen päivä kulki kohtuullisen asiallisesti, mitä nyt "pienehkö" reitinvalintavirhe tuli tehtyä heti ensimmäiselle rastille. Taktiikaksi olin määritellyt varsin yksinkertaisen "läpi vaan" periaatteen ilman kiertoja ja viivan lähellä pysytellen. Ykköselle mentäessä kierto olisi ollut kuitenkin erittäin hyvä ratkaisu, mutta vetelin suoraan Yllästunturin huipulle ja alas. Nousua kertyi n. 400m, kun taas kierrolla nousua olisi kertynyt suunnilleen sata hassua metriä. No, reenaamassahan täällä ollaan, eikä tollaisia "pikku tömpyröitä" Joensuussa tai Lahdessa kovinkaan montaa muistaakseni ole. Olin kahdeksan minuuttia perässä ensimmäisellä rastilla, helmi aloitus väittäisin. Kulku oli kyllä ihan siedettävä ja puristinkin aika kovaa jokaiseen ylämäkeen. Nurmosen hiillostus ylämäissä tuottikin tulosta Pirukurun nousussa ja sen jälkeen Anakondaa ei näkynyt, vaikka lääniä olikin vaikka muille jakaa. Lopussa kulku vaan parani paranemistaan ja maalissa etapin voittaneeseen M. Kivelään ei ollut kuin läski neljä minuuttia, vaikka ykkösellä kyseistä sankaria olinkin perässä yli kahdeksan minsaa.

Toisen päivän takaa-ajoon plääni oli varsin selkeä: kärki kiinni ja armotonta hiillostusta jokaisessa ylämäessä. No, voisi sanoa, että puihin män. Kakkosrastille kakkosen koukku, kolmoselle pikku koukku, nelonen OK, vitoselle totaalinen black out! Lähdin kiertämään Kuertunturia vasemmalra käyrää nuollen. Puolessa välissä kiertoa uskoni alkoi hiipumaan ja olin varma, että olen tullut jo ohi koko rastista. Harvoin noin isoa mäkeä pystyy hävittämään, mutta niin siinä nyt kävi. Olin totaalisen ulkona kaikesta. En edes tiennyt olenko koko kartalla prkl! Juoksentelin päättömänä kartta rullalla pitkin kivkoita kymmeniä minuutteja ilman pienintäkään halua paikantaa itseäni. Loppujen lopuksi törmään moottorikelkkauraan ja silmät meinaa pudota kuupasta tajutessani missä olen. Luovutan. En sittenkaan. Korpee kuin johtajaporoa, kun se on hukannut tokkansa. Päätän kuitenkin sitkeänä sissinä palata takaisin rastilleni ja jatkaa kohti maalia. Leimaan rastilla ja lähden takomaan rinnettä ylös. Selkä on katkennut, väsyttää, jalat painaa tonnin ja puolen tunnin pummi syö miestä rotan lailla ja ennen kaikkea huumori on kadonnut. Istahdan kivelle miettimään jatkotoimenpiteitä. Kiroan itseni alimpaan helvettiin ja päätän hölkkäillä pois suorinta tietä. Anto sellasen.

Kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Vaikka kevyehkö morgani paukuttaa pääkoppaani niin hyvää reeniähän tunturisuunnistus oli. Ainakaan kyseinen skaba ei ollut kauden päätavoitteeni, hyvä niin. Muuten "piip- käyrä" saattaisi olla punasella. Vielä viisi päivää on tarkoitus horjuttaa kropan tasapainoa priimaluokan mäkilenkeillä ja muutamalla kisavauhtisella keskimatkan suunnistusreenillä.

Reenejä:

Keskiviikko

ap: PK1 juoksu 1.50h
ip: suunnistus 35min/4km

Torstai:

ap: PK1 juoksu 1.50h
ip: verr. lenkki 40min

Perjantai:

ap: verr+ juoksutekn+ 60m vedot 1.15h
ip: tankkausta

Lauantai:

tunturisuunnistus: 2.06h/18.3km

Sunnuntai:

tunturisuunnistus 2h/XXkm

Maanantai:

ap: huoltoa, käppäilyä tunturissa 2.30h
ip: pyöräily 45min + juoksu 10min + keihäänheitto aurauskepillä

Keidaskaksikko

Setit ja Kemppaiset

2008-08-01T12:53:00.003+03:00

Valtion rautatiet kuljetti pojan ties monennenko kerran rakkaaseen kotikaupunkiin viime keskiviikkona. Eikä tuohon ainaiseen matkustukseen vaan tahdo tottua. Aina se korpee yhtä paljon kuin pientä liito- oravaa harvassa männikössä, kun ei oksaa tahdo millään saada laskeutumisalustaksi prkl. Ne mätkähtää maahan kuin rukkanen.

O- ringen oli suunnistuksellisesti pimeää keskiaikaakin synkempää. Laskeskelin, että koukkua viiteen päivään kertyi n. 15 min, mikä on melko käsittämätöntä. Toki siihen on ihan ymmärrettävä selitys: totaalinen väsymys kisaamiseen. Alla oli kuitenkin NMM- skabat ja Fin 5: lla muutama päivä. Ja MM- kisat on aina henkisesti kovia reissuja. Niin tälläkin kertaa. Muutenkin kisoja tälle kaudelle on kasaantunut ennätysmäärä. Tähän mennessä olen lyönyt numeron rintaani enemmän kuin koko viime kaudella. Ringeni muutoin oli kyllä todella nätti. Kelit antoi isoa priimaa ja kahden ensimmäisen osakilpailun paskamaastojen jälkeen Sälenin tunturit antoivat parastaan; hienoa avotunturia, todella pienipiirteistä rinnettä ja vähäpukeisia nuoria naisia pilvin pimein. Ei kai tuohon voi lisätä enää mitään. Toki sen, että olin lopputuloksissa 11. ja sain vedenkeittimen. Priimaa :)

Olihan siellä bankettikin. Iron Maiden pääesiintyjänä. "Scream for me Sälen!"

Selailin tuossa hieman kalenteria ja löysin yllätyksekseni jotain positiivistakin: neljään viikkoon ei ole kisoja eli vajaan kuukauden ehtii tehdä taas perusharjoittelua, mikä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Saa heittää ajatukset vapaalle, ottaa rennosti ja reenata isolla kädellä. Aloitin reenaamisen viime maanantaina, mitä nyt intti antoi myöten. Pari tuntia päivässä suunnilleen. Keskiviikkona käytiin vetelemässä coopperi Lahdessa PV:n toimesta. Kevään flunssakierteen jälkeen kunto on ollut selvästi nousussa, mutta ehdottomasti väärään aikaan, koska tikin piti olla huipussaan MM- kisoissa, mutta minkäs teet, kun ukko on koottu varaosista. Juoksin testissä 3820m yksin ja olen ihan suht tyytyväinen tulokseen.

Eilen sotkin maantiepyörällä 130km. Reidet huutaa armoa ja hanuri on jokseenkin hellänä, mutta hienoa se silti oli. Aurinko paistoi koko matkan eikä isompaa tummumistakaan tullut. Viimeiset 50km tuuli häijyhkösti suoraan vastaan, mutta sain siitä vielä lisää agrea ja otin välikirejä jokaiseen ylämäkeen.

Ensi tiistaina lähdetään poikien kanssa Ylläkselle vähän hakemaan mäkikulkua. Sitä ennen aamulla mattotesti, jossa nähdään kuinka paljon hapenotto on laskenut/ noussut helmikuusta. Paino ainakin on noussut, se on varma asia. Loppukaudesta voisi heittää yhden lentävän lauseen: " en tiä saatana".

Sellaista...

2008-07-17T13:33:00.002+03:00

Tällä kertaa rustaan kirjoitelmaa Tikkakosken varuskunnasta. Urheilukoulun epämääräinen suunnistajapoppoo on viettänyt komennusviikkoa täällä päin Suomea. Fin-5 rastiviikko on ihan tuossa naapurissa Saarijärvellä ja siellä tuli käytyä muutama ensimmäinen osakilpailu juoksemassa. Mitään voittokimaraa ei nähty, mutta itse sain kasattua kumpaankin kisaan yllättävänkin hyvin motivaatiota MM- kisojen jälkimaininkien jo ehkä hieman tasoittuessa. Fiilis on edelleen aika tyhjä. Kuitenkin MM- kisoja oli pyöritetty ajatuksissa vuoden päivät ja sen mukaan oli eletty ainakin tämä kesä. Ne oli ja meni ja pitäsi keksiä muuta ajateltavaa ja uusia motivaationlähteitä. Ei niinkään helppo homma varsinkaan, kun kyseiset tsembalot ei kulkenut aivan suunnitelmien mukaan, tai ei edes lähelle.

Ensi lauantaina olisi lähtö Ruotsin kauneimpaan ja suurimpaan, O- ringenille. Koko kuvio on vielä aika auki, koska niin kuin arvata saattaa otin TAAS jonkun pöpön pois kuleksimasta. Kevyt flunssanpoikanen on nyt vaivannut jo kolmatta päivää ja nollapäiviä reenaamisen suhteen kertyy taas. Ja se on oikeastaan ollut koko pitkän ja kivisen kauteni pääkuvio. Sairauspäiviä on kertynyt enemmän kuin laki sallii. Täysin tarkkaa lukua en osaa tällä hetkellä sanoa, koska harjoituspäiväkirjani ei ole meedussa, mutta yli kaksi kuukautta olen tällä kaudella ollut poissa pelistä eri sairauksien takia. Ja sillähän ei tulla. Onneksi talven lähes täydellinen harjoittelu lokakuulta maaliskuun loppuun pitää vielä jonkinlaista kuntoa yllä, mutta fakta on se, että kuntokäyrä on ollut pienessä laskussa aina huhtikuulta saakka ja pelkään pahoin, että tällä menolla pohjalukemat tulevat vastaan minä päivänä tahansa. Kisarupeamakin lähestyy uhkaavaan tahtiin, joten perusharjoittelua ei pysty oikein kunnolla tekemään. Ilmeisesti kalloni on kuitenkin tehty todella vakaasta luusta, koska olen tähänkin saakka jaksanut sitä seinään paukuttaa ja uskon, että sama hakkaaminen jatkuu edelleen, vaikka tälle kaudelle vastoinkäymisiä on siunaantunut roppakaupalla. Vaikka inttivuosi on ollut "helppo" ja harjoittelemaan on päästy suhteellisen hyvin niin pikku hiljaa alan kyllästymään näihin ongelmiin. En tietenkään voi syyttää armeijaa siitä, että olen rapakunnossa, mutta uskallan väittää, ettei inttivuosi ainakaan ole yhtään helpottanut vastoinkäymisiä.

No, mutta eteenpäin on katsottava eikä yksi huonosti mennyt kausi pitkässä juoksussa paljoa paina. Ja vaikka nyt tuntuukin melko kaukaiselta ajatukselta olla huippuiskussa syksyn SM- skaboissa, isoissa seuraviesteissä ja miksei vielä sotilaiden MM- kisoissakin niin silti jaksan ajatella asiaa positiivisesti. Pakko myöntää, että muutaman kerran kauden aikana on tehnyt mieli iskeä hanskat tiskiin, kun homma ei vaan toimi. Junnuvuodet alkaa olemaan loppusilausta vaille taputellut ja sen jälkeen alkaakin isojen poikien jutut. Olen alkanut asennoitua henkisesti tuohon muutokseen ja tehnyt karkean suunnitelman tuleville parille vuodelle. Tiedän mitä tuleman pitää enkä pelkää sitä, mutta silti realisti on pakko olla: häijyä se tulee olemaan!

Niin ja vaikka lupailin stooria MM- viestistä niin en nyt kuitenkaan jaksa sitä kirjoittaa, vaikka ilmeisesti selvisinkin banketista. Oikeastaan olen varsin tyytyväinen panokseeni kyseisissä bileissä ja samaa ei voi sanoa aivan jokaisesta siellä mukana olleista....

MM- relay

2008-07-06T18:58:00.001+03:00

Oltiin viidensiä. Saatan heittää jonkun analyysin jahka banketista hengissä selviän :)

MM- nortonki

2008-07-05T22:39:00.004+03:00

Kävi vähän huono tuuri lähtöarvonnassa. Sain lähtönumeron 69 ja kisassa oli kuitenkin yli 170 jamppaa viivalla, joten sanoisin, että tuollakin oli jo negatiivista vaikutusta. Toki sitä tosiasiaa se ei missään nimessä kumoa, että leivoin kolmosrastille nelosen koukun. Niinpä niin, ylis neljä minuuttia otin pataan väliaikojen mukaan. Vaikkei sillä saisi olla vaikutusta kisaan niin jokainen tietää, että totta kai siellä on vaikutusta, ja negatiivista.

Mitää katastrofaalisia virheitä ei tämän jälkeen tullut, mutta pienia kiemuroita siellä täällä kuitenkin. Ja pitkän matkan kisoissahan homma yleensä ratkaistaan pitkillä väleillä ja ainakin minä ratkaisin pelini jokaisella pitkällä välillä, huonompaan suuntaan. Ei vaan saanut tarvittavaa agressiivisuutta mistään. Olin 23. häviten n. 7min kisan voittajalle.

Muutenkin kisa oli todella rankka. Kova kuumuus, paljon penkkaa ja raskasta alustaa edetä. Huomenna on luvassa huomattavasti nopeampaa maastoa ja kylmepi keli. Ja se alkaa kuulostamaan tässä vaiheessa touria lottovoitolta. Katsotaan miten meidän käy...

JWOC long

Keskimatkan finaali

2008-07-03T21:01:00.005+03:00

Huh hellettä sanoisin! Lämpömittari kohosi päivän mittään yli 25 asteen. Tällä hetkellä on melko nyljetty olo, vaikka kisan kesto olikin vaan reilu puoli tuntia. Juoksin tänään ehkä rankimman kilpailun koko pienen urani ajalta.

Ykkönen oli helppo rasti, mutta heti alkuun aika fyysinen rynkytys. Lähdin rauhallisesti liikkeelle, koska tiesin kisan olevan todella rankka. Silti kahdeksanneksi nopein aika ykköselle. Toisaalta tulin välin ihan asiallisesti. Kakkonenkin meni ihan kohtuullisesti, vaikka hieman rastin vasemmalle puolen tulinkin ja jouduin pysähtymään. Mittasuhteet olivat vähän vinksallaan siinä kohtaa, koska en ollut ainoa, joka ajautui hieman vasemmalle. Neloselle rämpiessäni yritin kierrellä mäkiä ja kaivaa esiin hyvää juoksu-uraa ihan hyvällä menestyksellä, mutta lippu vaan ei tahtonu tulla löydetyksi. Olin todella lähellä rastia, periaatteessa rastikumpareen toisella puolella, mutta en nähnyt lippua ja jouduin ottamaan aikamoiset kaarrokset ennen kuin sain leiman napattua. Puolitoista minuuttia otin käkeen välin nopeimmalle. Kutosrastin mäessä olo alkoi tuntui todella tukalalta ja happi ei tahtonut kulkea millään. Lippu tuli kuitenkin hyvin vastaan ja taisin olla välin toiseksi nopein. Koneeseen oli kuitenkin hiipinyt niin iso happo, että tiesin sen olevan tasan tarkkaan mukana aina maaliin saakka. 11-12- välillä näkökenttä oli jo niin sumean harmaa, etten tajunnut kiertää oikealta aina kahdeksannen rastin kautta asti vaan painelin suoraan kaikkien mäkien yli ja olihan se aikamoista tuskaa. Pakko myöntää, etten ylämäissä kovin montaa juoksuaskelta pystynyt enää ottamaan. En muista koska olisi tuntunut noinkin pahalle kuin tänään. Oma tietty luukuttu välille pohjat ja hävisin Omalle 58 sekuntia, vaikka pienintäkään virhettä ei rastilla tai rastivälillä tullut. Mielestäni tuo kertoo aika karua kertomaa päivän fyysisestä vireestä. Se oli jäätävän huono.Toki Oma reenaa 500h enemmän kuin minä, sillä saattaa myös olla vaikutusta. Sain kuitenkin hieman tahdonvoimaa loppuun ja väliajat olivat siellä kymmenennen paikkeilla järjestään. Maalissa ukko oli kohtuullisen tumma!

Sijoitus oli 13. +3.16 voittajalle hävinneenä. Spekuloisin, että ilman nelosrastin isoa virhettä olisin ollut juuri ja juuri kymmenen parhaan joukossa. Raskas tossu maksoi tänään kuitenkin liikaa, yli puolitoista minuuttia. Loppujen lopuksi on kuitenkin pakko olla suht tyytyväinen omaan sijaani, koska heti alkumatkasti kulku oli niin huono, että negatiivia ajatuksia alkoi tulla mieleen, mutta mielestäni sain ne kuitenkin karkoitettua aika hyvin. 230m nousua reilulla neljällä kilometrillä lähes 30 asteen helteessä vaatii aikamoista fysiikkaa ja kevään 1.5 kk flunssakierre on aivan varmasti syönyt kuntoa jonkun verran.

Huominen lepopäivä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Lauantain pitkälle matkalle sääennusteet ovat luvanneet "vain" kahtakymmentä astetta lämmintä niin homman juju muuttuu hivenen. Olen aika luottavainen pitkää matkaa ajatellen, koska kisasta tulee pitkä, nousua vain n. 400m joten kisan luonne muuttuu aika paljon. Tulee isompia reitinvalintoja ja matkavauhtia on helpompi pitää, kun mäkiä ei tarvitse kontata tai kävellä ylös. Ja aidosti vaativaa pitkän matkan suunnistusta on luvassa. Ja tällaista suunnistusta osaan ehkä parhaiten. Samoin tämän päivän tulokset tekivät myös sen, että viestijoukkueet on helppo kasata eikä siitäkään tarvitse enää murehtia.

Niin ja Venla otti sitten maailmanmestaruuden. Todella hieno juoksu häneltä. Venlalla on vielä kuitenkin kahdet nuorten MM- kisat jäljellä, joten jään odottamaan mitalisadetta :)

Middle final

Keskimatkan karsinta

2008-07-02T14:48:00.005+03:00

Olipahan aikamoinen hellepäivä. Vielä ei ole tottunut näinkin kuumiin olosuhteisiin. Ehkä juuri kuumuus oli yksi syy siihen miksi kulku oli niinkin tahmeaa tänään. Onneksi suunnistus oli suhteellisen hyvin lapasessa.

Verryttelyssä sprintissä tullut kolhu sääreen tuntui melko häijyltä, mutta tiesin, että kisassa kipu häviää ja niinhän siinä juuri kävi. Ensimmäinen rasti oli ehdottomasti pahempi miltä näyttää. Rinne oli todella peitteinen niin kuin vihreä väri sen kertoo, joten aika varovaisesti sai edetä kompassi kaukana edessä. Vähän epävarma tulo rastille, muttei mitään isompaa ongelmaa. Ykkösen jälkeen ylämäkeen hiipiessä totesin kulun olevan galagsaalisen heikko. Tuntui, että keuhkot ovat täynnä hiekkaa ja jaloissa lyijypainot. Kakkoselle vielä kevyet soirot ja sen jälkeen homma alkui toimia, suunnistuksellisesti. Juokseminen nyt oli yhtä helvettiä. Pitkällä välillä (6-7) mutkittelin aivan liikaa ja rastimäkeen nousin liikaa vasemmalle ja hetken jouduin ihmettelemään sijaintiani. Olo oli kuitenkin rauhallinen ja maltoin hyvin käyttää muutaman sekunnin seisomiseen ja melko nopeasti tajusin juonen ja menin omalle rastille leimaamaan. Yhdeksännelle rastille noustessani kuolema kävi jo aika lähellä. Tossu ei tahtonut nousta ei sitten millään. Rastikin oli vielä piilotettu melko syvälle kuusten sekaan notkonpohjalle, josta se piti noukkia talteen. Kahdelletoista päätin ottaa kylmänrauhallisesti kunnon polkukierroin hieman nousua ja raskasta maastopohjaa vältellen. Ei ehkä optimi reitinvalinta, mutta siinä fyysisessä olotilassa täysin oikea ratkaisu. Rastikin oli helppo ottaa alakautta, vaikka yhden käyrän joutui turhaan nousemaan. Kolmetoista oli ehkä kisan vaativimpia lippuja, ainakin kartalla. Menin varovasti lukien lähes kaiken rastiväliviivan alta ja lippu tuli vastaan todella mallikaasti. Taisin ollakin välin kolmanneksi nopein. Toiseksi viimeinen rasti oli melko häijy. Todella epämääräinen alue, laakea ja suht peitteinen. Jouduin taas hidastamaan vauhtia ja taisin jopa pysähtyä, ettei isompaa koukkua tulisi. Sitten vielä viimeiselle kevyet koukut ja maaliin. Olin omassa karsintalohkossa kuudes ja jäin voittajalle 51 sekuntia.

Viimeisen rastin virhe johtui ehdottomasti kiireestä tulla maaliin. Se pitää huomisessa finaalissa unohtaa kokonaan ja suunnistaa siihen saakka, kunnes on viitoitus enää jäljellä. Muuten suunnistus oli kohtuullisen hyvin hallinnassa koko ajan. Otin aika varman päälle niin kuin karsinnassa pitääkin, mutta silti muutamalle rastille tuli pieni kupru.

Huomisesta finaalista tulee taidollisesti todella vaativa kisa ja nousuakin on reilulle neljälle kilometrille saatu yli kaksisataa metriä. Sinänsä tämän päivän huono fyysinen vire ei pelota huomista ajatellen, koska yleensä aina se menee niin, että huonon päivän jälkeen tulee hyvä pvä.

Middle distance Q - I and mister Tölkkö

Sprinttilöinen

2008-06-30T19:11:00.003+03:00

Anto sitten sellaisen. Kirjoitin eilen, että suunnistamalla nämä kisat ratkaistaan eikä niinkään juoksemalla. No, niinhän siinä tänään kävi. Suunnistin kuin pullopersesika.

Alku sujui ilman virheitä ja suunnistus oli kaukana edessä hyvän näkyvyyden ansiosta. Rastille numero viisi saakka suunnistus oli melko yksinkertaista eikä suurempia reitinvalintoja ollut tarjolla. Oli oikeastaan sama miltä puolen taloa kiersi. Hävisin välien nopeimmille muutamaa sekuntia järjestään, mutta mitään ei missään nimessä oltu ratkaistu. Rastiväli 5-6 oli oikeastaan ensimmäinen väli, jossa joutui oikeasti miettimään reitinvalintaa. En oikein keksinyt mitään viisasta niin päätin runnoa mahdollisemman lähellä viivaa. Itseasiassa kutosrastilla olin 14. ainoastaan kolme sekuntia kisan lopullista voittajaa perässä. Kaikki oli vielä mahdollista. No, se ilo loppui jo heti seuraavalla välillä, kun vetelin kunnolla soiroon häviten rastivälin nopeimmalle 25 sekuntia. Seuraavalla välillä vielä 16 sekuntia käkeen ja homma alkoi masentaa. Toisaalta en mie siihen vielä luovattanut vaan jatkoin hyvää vauhtia ja yritin keräillä suunnistuksenrippeitä. Seuraavat välit meni suht asiallisesti, kunnes koko suoritus romahti rastille numero 12. En tällekään välille keksinyt mitään kuuhunmentävää reitinvalintaa vaan päätin kiskoa suoraan. Luulen, että ajattelemani valinta olisi ollut nopein, mikäli mäen päällä menevä pikku polku olisi löytynyt. Kai se polku siellä oli, koska karttaan se ainakin oli painettu, mutta minun silmiini se ei osunut, ei sitten millään. Ihmettelin sitä aikani, kunnes tulin pienen aidan reunaan ja sitten leviteltiinkin karttaa oikein urakalla. Ei nimittäin tahtonut millään löytyä pientä aidanpoikasta sitlä seudulta karttaa, missä oletin haahuilevani. Paikalla seisominen tuntui ikuisuudelta. Loppujen lopuksi oli pakko uskoa, että tämä pienen pieni aita on ylitsepääsemättömäksi aidaksi merkattu pätkä ja vihdoin pääsin työntämään identtini vastapalikkaan. Loppu nyt oli simppeliä suunnistusta. Metsäistä sellaista. Loppuväleillä potkaisin sääreni vielä kiveen ja sain aikaan melko syvän haavan ja Hernis sai taas hommia.

Luojan kiitos, ettei sprintti ollut päämatkani. Oikeastaan olen sitä mieltä, että teki ihan hyvää suunnistaa kuin persereikä. Väliajoista kuitenkin näkee, ettei ne muut nyt niin kovaa mene. Toisaalta tiesinhän sen jo ennen kisaa. Muistaakseni Tero Föhrkin sakkasi viime vuoden MM- sprintin, mutta silti hänellä oli kotiinviemisinä kaksi mitalia; hopea ja pronssi. Niin ja ei tämä sprintti missään nimessä mikään "normaali katastrofi" ollut. Mielestäni muutamat suomalaiset juoksivat erittäin hyvin suhteessa siihen kuinka vähän tälläisiä kisoja Suomalaiset juniorit ovat juosseet. Nyt kisat on avattu, mutta oikeat kilpailut ovat vielä edessä...

EM- futiksen loppuottelu

2008-06-29T19:56:00.004+03:00

Enää yksi pitkä ja hikinen yö ensimmäiseen MM- starttiin, joka normaaliin tapaansa on sprintti. Jonkun verran olen vanhaa karttaa tutkinut ja spekuloinut erilaisia ratavaihtoehtoja, mutta mielestäni liika miettiminen ennen kilpailua on turhaa. Tiedän suunnilleen alueen, missä huominen kisa saattaa kulkea, mutta tässä lajissa on oltava valmiina tilanteeseen kuin tilanteeseen. Sen verran järjestäjät ovat antaneet infoa, että metsää on massiiviset 20% ja loput 80% jotain asfaltin ja nurmikon välimaastosta. Vanhan kartan mukaan alueella ei pitäisi olla mitään ihmeellisempia aitakikkailuja. Suhteellisen yksinkertaista korttelisuunnistusta, mutta metsäosio näyttää hieman kinkkisemmältä mikä ehdottomasti suosii ´hitaampia´suunnistajia kuten minua :) Joka tapauksessa virheettömällä juoksulla näissäkin karkeloissa nimen pitäisi löytyä tuloslistan kärkipäästä.

Paljon on keskusteltu ja suolattu Suomen junnujen huonoa fysiikkaa. Voihan siinäkin olla perää, mutta suunnistamalla se oma tulos tehdään. Oli kyseessä sitten AM- tai MM- kilpailu. Ei siitä sen enempää. Vain amatöörit miettivät mitä muut sanovat tai tekevät. Ammatilaiset tietävät omat heikkoudet ja vahvuudet eivätkä kuluta ajatuksen puolikastakaan siihen mitä kilpakumppanit tekevät tai jättävät tekemättä.

Lähes koko muu Suomen poppoo lukuunottamatta minua ja paria muuta jamppaa lähtivät aamulla kymmene korvilla tekemään suunnistusharjoitusta jonnekin lähimaastoon. Viime yö oli jotenkin hieman ´kutkuttava´ja heräilin tunnin välein katsomaan kelloa niin päätinkin vetää zetaa (ja teetä) kymmeneen saakka. Pikku aamupala kitusiin, päivän uutisotsikoiden pikainen selailu ja ulkoilemaan. Siksi sitä kai voi tässä kisojen kynnyksellä kutsua. 45min kävin löpöttelemässä ja katselemassa merinäköalaa. Vähän kordinaatiota ja liikkuvuutta ja sokerina pohjalla rentoja vetoja nurmikkopohjaiseen alamäkeen. Nättiä.

Parin tunnin kuluttua team leader meetingsin jälkeen on huomiset lähtöryhmät lähtöaikoineen selvillä. Uskoisin lähteväni viimeisessä eli kolmannessa lähtöryhmässä. Sinänsä tälläiseen sprinttikisaan mikä huomenna on luvassa ei niinkään ole merkitystä lähteekö ensimmäisenä vai viimeisenä. Voihan sinne metsään pientä uranpoikasta tullakin, muttei missään nimessä mitään ratkaisevaa. Kenkävalintakin on vielä hivenen auki, koska sääennusteet ovat luvanneet yöksi sadetta. Mikäli metsä ja puistoalueet ovat märkiä on parasta laittaa kylmänviileästi Ice Bugit jalkaan paremman pidon toivossa. No, huomenna sen näkee.

Lapsukaisten Mömmön kisat

2008-06-28T20:42:00.007+03:00

Noniin. Normaalit matkustukset pelipaikoille on nyt sitten takana ja itse kilpailuihin virittäytyminen voi alkaa. Onhan tässä jo keretty virittäytymään, mutta viimeiset hermoilut alkaa olemaan käsillä nopeammin kuin kuvittelinkaan.

Suomen majoituspaikka on oikeastaan aika priimaa. On netit, on telkkarit, omat suihkut ja keittiö. Ja nimenomaan ensiksi mainittu on ehdottoman suurta plussaa. Yhden hengen huoneessa tummentaminen ilman TV:tä tai Internetin ihmeellistä ja ennen kaikkea koukuttavaa maailmaa olisi saattanut koitua harminpoikaseksi. Onneksi näin ei kuitenkaan pääse käymään. Selkähän tulee menemään entistä isompaan jökkiin, kun koneella joutuu ahkeroimaan oikein urakalla.

Ajattelin työstää tänne blogiini jonkunsortin päiväkirjaa päivien tapahtumista ja fiiliksistä. Ehkä jonkun kisa- analyysinkin saatan tänne heittää, riippuen vähän mielialasta. Tällä hetkellä olotila on aika rento, henkisesti. Pikku lenkki käytiin Oman ja Laden kanssa heittämässä Nya Varvetin maastoissa ja isoksi yllätykseksi pystyin toteamaan jalkojeni olevan suht freessissä kunnossa, vaikka eilinen 6x2min vetoharjoitus täpokakkosta ja matkustus hivenen kintereissä painoikin.

Täältä voi käydä kujuilemassa kisoissa juoksevien junnujen profiileita.

Vaihtoehtoinen tapa viettää keskikesän juhlaa

2008-06-24T17:26:00.006+03:00

Voihan sitä juhannusta näinkin viettää --->

"Kauhee"
- kovaa
- perhosten jälkeen tummuin
- hoipertelin autolle

"Petronkangas"
- 13km/100rastia/1.32h
- ylivoimaista priimaa
- lämmintä ja nättiä

"Riihijärvi 5"

-V. 2000 Fin- 5 ja MC- maasto

- aito työmiehen maasto

Seuraavana ohjelmassa näyttää olevan NMM- kisat Ruottin Göteborgissa.