aaro asikainen

Kauden avaus

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sun, 20 Dec 2009 09:42:00 +0000

Nimittäin hiihtokauden. Joensuun kaupunki tarjoaa kaikille köyhille hiihtoniiloille oivan mahdollisuuden päästä kitkuttamaan tekolumelle, kun luonnonluonta ei millään tahdo olla. Linnunlahden maisemissa, tarkalleen ottaen laululavalla on tarjolla 1.8km tiukan profiilin omaava pertsan, että vapaan latu. Muutaman kerran olen siinä nyt tällä viikolla käynyt ja voin kertoa, että kädet ovat totaalista sekundaa. Onneksi jalat on priimaa :)

Kovat pakkaset laittoivat tällä viikolla miettimään hieman erilaisia harjoitteita. Vanha Peugeot-merkkinen maantiepyöräni, sekä magneettivastus on toiminut korvaavan harjoittelun apuvälineinä. Torstaina sorvailin itselleni uudentyyppisen reenin. Kyseessä oli aerobiset vedot. Kuulostaa melko typerältä ja olin itsekin sitä mieltä, mutta reenin tehtyä voin sanoa, että idea oli oikeastaan aika hyvä. Kyseessä oli siis 30x1min/1min rullailu palautuksella. Ideana oli tehdä tiukka kiihdytys putkelta aerobiselle kynnyksellä ja pitää siinä minuutin. Viimeiset viisi vetoa massiiviset reisilihakseni huusivat armoa.

Eilen (lauantai) pakkanen lauhtui sen verran, että uskaltauduin kiusaamaan astmaisia keuhkojani ulkoilmaan. Pakkasta oli "vain" -13. Ohjelmani mukaan lauantaina kuuluu tehdä TV-kova ja sen tein. Näyttämönä toimi tuttuakin tutumpi "hullunkolmio" Linnunlahdella. 3x3.75km lenkki. Niin kutsuttu rantapolku oli melkoisen liukas ja lumesta pöpperöinen ja sekös laittoi pohkeet ja akilesjänteet narskumaan, tai ehkä se narina tuli pakkaslumen ja lenkkarin kumipohjan kohtaamisesta. Yritin pitää hyvää matkavauhtia yllä ja tehdä viimeisella kierroksella kaksi selvää rytminvaihdosta. Pääsin ihan mukavaan lopputulokseen, vaikka pakkasilman vetäminen riekaleisiin keuhkoihin tuntuikin lopussa varsin ikävältä. Lopputulema oli 11.25km/39.23min.

Tänään sunnuntaina penkkiurheilijaa jälleen hellitään oikein isän kädestä. Talviurheilua tulee joku viisi tuntia putkeen. Lämpömittari näyttää tällä hetkellä -17 astetta, joten astmamiehillä ei ole ulos asiaa. Siispä olen tänään satulaurheilija ja katson hiihdot pyörän päältä. Välillä saatan nousta jopa putkelle, jos fiilis kohoaa suomalaismenestyksen myötä. Ohjelmistossa seisoo pitkä palauttava harjoitus näin aamupäivälle, joten hyppään pyörän selkään ja nousen pois, kun miesten 30km yhteislähtökisan voittajan on maalissa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Sweet holiday

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Mon, 14 Dec 2009 08:21:00 +0000

Ansaittu joululoma alkaa olemaan käsin kosketeltavissa. Tämän vuoden osalta koulutyö paketoidaan huomenissa, jonka jälkeen ajattelin olla amatööri ammattisuunnistaja. Amatööri tarkoittaa sitä, että palkkaa en edelleenkään lenkillä käymisestä saa, ammattilaisuus taasen meinaa sitä, että teen kolmen viikon aikana lähestulkoon kaiken urheilemisen ehdoilla. Tosi asiassa muutos aikaisempaan on hyvin pieni. Arkiviikolla pystyy kuitenkin harjoittelemaan melko hyvin, vaikka koulua tai työtä olisikin, mutta palautumiseen ei arkiviikolla jää liikaa aikaa. Siispä koitan tehdä niitä kuuluisia pohjia määräharjoittelun muodossa enemmän kuin tähän mennessä tällä harjoittelukaudella, sekä ottaa rajattomasta ajasta kaiken hyödyn irti palautumalla kunnolla harjoitusten välissä.

Eilen illalla rupesin ajattelemaan, että olen varsin tyytyväinen edesottamuksiini koulun penkillä. Kaikki tentit on mennyt läpi, että heilahtaa ja vielä hyvin arvosanoin. Samoin kaikki muut koulutyöt on palautettu ajallaan ja nekin hyvin tuloksin. Jopa itsekin ihmettelen tätä pohjatonta motivaatiota. Harjoittelun ja koulun yhdistäminen on myös sujunut ongelmitta. Olen pyrkinyt suunnittelemaan aikataulun harjoittelun ja koulun suhteen viikoksi eteenpäin ja väittäisin, että tällainen systeemi on hyvinkin toimiva. Itse en ainakaan pysty tekemään koko vuoden kattavaa ohjelmaa, ainakaan kovinkaan tarkkaa. Tietyt suuntaviivat olen toki tehnyt vuodeksi eteen päin, mutta todellisuudessa niinkin pitkän ajanjakson kattavan suunnitelman totetuttaminen on lähes mahdotonta. Jotkut varmasti pystyvät myös siihen, minä en. Tässä kohtaa esille tulee täällä päin paljon puhuttanut asia siitä, että jokaisen tulee löytää itselleen sopiva tapa harjoitella ja noudattaa sitä huolimatta siitä mitä muut tekevät tai puhuvat. Käsitykseni mukaan suunnistus on kuitenkin enemmän tai vähemmän yksilölaji ja erilaisia tapoja harjoitella on satoja.

Edellisvuoteen verrattuna olen myös muuttanut harjoitteluani jonkun verran. Viime vuonna tähän aikaan menossa oli voimajakso, jonka tänä vuonna sivuutin lähes totaalisesti. Asiaa pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että voimanmättäminen ei tällä hetkellä ole asia, joka edistäisi urheilu-uraani. Myös yltiöpäinen määrän hinkkaaminen on tässä vaiheessa pois laskuista, mutta tiedostan myös sen, että omalta osaltani aerobinen polku on vielä kulkematta loppuun. Tuskin olen edes puolessa välissä... Asia, jota muun muassa Suomen suunnistusmaajoukkueen päävalmetaja on painottanut jo useamman vuoden, on tällä hetkellä minun kehityslistan ykköspaikalla. Aikaisempaa harjoitteluani spekuloidessa tulin siihen johtopäätökseen, että juoksulenkeillä käyttämäni vauhdit ovat olleen liian hitaita ja turhia "täytereenejä" tuntien keräilyn himossa on ollut aivan liikaa. Näihin kahteen asiaan olen tehnyt muutoksia. Ensinnäkin viikon ohjelmassa on selvästi ns. kehittävä ja palauttava pitkä lenkki. Aikaisemmin lähes poikkeuksetta pitkät lenkit ovat olleen säälittävää läpsyttelyä ja ala-alueiden sorvaamista. Pitkä ja rauhallinen lenkki säilyy edelleen ohjelmassa, mutta viikon toinen pidempi harjoitus on kokenut muodonmuutoksen. Tässä parin kuukauden aikana ns. kehittävä pitkä harjoitus on ollut kiihtyvävauhtinen juoksulenkki. Esimerkiksi 13km vauhdilla 4.20min/km ja sen päälle 5-6km vauhdilla 3.55min/km. Lopussa syke on kuitenkin vielä aerobisella kynnyksellä joten harjoituksen kuormittavuus ei ole rankimmasta päästä. Muutenkin suurimman osan juoksulenkeistä olen tehnyt varsin tasaisilla teillä, joten juoksun taloudellisuuskin on parantunut. Tammikuussa ajattelin kuitenkin siirtyä mäkisempiin maisemiin rassailemaan hapenottoa. Viikon kovat harjoitukset ovat myös vakiinnuttaneet paikkansa eikä niiden osalta aikasempiin vuosiin ole tullut isompia muutoksia. Suurimpana muutoksena on ehkä kuitenkin se, että kovat harjoitukset tulen tekemään paremmin palautuneena kuin viime vuonna, jotta reeneistä saisi kaikki irti.

Kestävyysurheilun harjoittelu ei edelleenkään ole mitään rakettitiedettä. Toisaalta on kuitenkin hyvä välillä pysähtyä ja miettiä mitä tekee oikein ja mitä väärin...

Tällä hetkellä Joensuuosaston tilanne näyttää erittäin hyvältä. Muuttovoitto on plussalla, sillä Martomaan Simpan ja Hernelahden Miikan osoite löytyy tällä hetkellä Joensuusta. Myös pari tulista vahvistusta pukee KR:n punamustan nutun niskaan ensi kaudeksi. Joensuun Katajan ja KR:n yhteiset testijuoksut neljän viikon välein ovat myös aivan loistavia paikkoja käydä otattamassa oikein kunnolla. Jos ei seuransisäistä kilpailua löydy niin ainakin kahden seuran välillä löytyy!

Tällä hetkellä lämpömittari näyttää lukua -12, joten suunnistustouhut taitaa olla tämän vuoden osalta ohitse. Eilen tosin käytiin Rohaskan Janin kanssa sutjuttelemassa pitkä/pitkähkö suunnistusharjoitus Kontiolahdella melkoisen ´jäisissä´ maisemissa. Alun kohmelon jälkeen meno oli varsin hauskaa, vaikkakin muutama koukero tuli leivottua. Laitetaan se hyvien juttujen ja keskittymisen puutteen piikkiin :)

Linkkilista:

Joensuun Katajan ja Kalevan Rastin yhteinen testijuoksu

Kalevan Rastin UUDET Internetsivut

Pitkä+sprintti

Ei muuta kuin jouluja...

Tabula rasa

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Fri, 20 Nov 2009 07:19:00 +0000

Uusi harjoituskausi on pikku hiljaa alkamassa. Marraskuu on tosin mennyt lähinnä opiskelun merkeissä. Päiviin on ahdettu koulua enemmän kuin ihmiskroppa kestää, joten harjoitteleminen on jäänyt lähinnä lenkkeilyksi. Kahdeksan tunnin koulupäivän jälkeistä harjoittelua voidaan kutsua ennen kaikkea lenkkeilyksi, jopa ulkoiluksi. Kiihkeän opiskelurytmin takia harjoittelusta on tullut enemmänkin pakokeino arkitouhuista ja erittäin hyvä vastapaino koululle. Lenkille lähteminen on melko vaikeaa pitkien koulupäivien jälkeen, mutta lähes aina lenkin jälkeen fiilis on huomattavasti parempi kuin sinne lähtiessä.

Joulukuussa opiskelutahti onneksi tasoittuu ja harjoittelu sen myötä muuttuu tavoitteellisemmaksi ja systemaattisemmaksi. Oikeastaan niinhän se oli viimekin vuonna: oikea harjoittelu alkoi vasta joulukuussa.

Blogiosastolla on ollut viime ajat melkoista hiljaiseloa. Yritän jatkossa päivitellä minkä elämäni hektisyydeltä ehdin. Vaikka suunnistuskausi on osaltani hyvinkin pitkälle ohi niin läväytän tuohon muutaman nassakan yöreenin syksyltä. Enää en jaksa suunnistaa, vaikka lumet ulkona sulaakin melkoista vauhtia.

Night

Night

Hektistä on elon tie

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Thu, 15 Oct 2009 09:19:00 +0000

Ei ehdi oikein mihinkään nykyään. Kouluhommat painaa päälle kuin yleinen syyttäjä. Urheilemaankaan ei ehdi kuin otsalampun valossa. Se tosin ei ole mikään huono asia, sillä yösuunnistushan on melkoisen makoista puuhaa.

SM- kisatkin saatiin tämän kauden osalta paketoitua muutama viikko sitten. Siinä mielessä kisa oli minulle poikkeuksellinen SM- kilpailu tällä kaudella, että pääsin kuin pääsin A-finaaliin. Tosin määrämittaisella eli juuri ja juuri rimaa hipoen. Finaali olikin yksinäisen miehen puuhaa. Siinä kelissä ja sillä radalla kavereita olisi kaivattu hyvän sijoituksen tekemiseen. Lopussa sain kokea myös kunnon tummumisen. Voin kertoa, etten ole koskaan aikaisemmin katkennut niin tylysti. Lopussa joutui nimittäin kävelemään niin ylä- kuin alamäissä. Varsinkin jälkimmäisissä kävelyksi heittäminen viittaa jonkunasteiseen väsymystilaan, jopa megalomaaniseen.

Vaikka aika on ollut kortilla niin muutama nätti reenikin on käyty kiskomassa.

Night-O

Night-O

Relay training: 4.7km/21.22min

Jankon betoni

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Tue, 22 Sep 2009 05:16:00 +0000

Kahden melko kehnosti sujuneen SM-kilpailun jälkeen luonnollinen jatkumo oli tietysti flunssa. Saa nähdä kehkeytyykö tästä vielä influenssa. Ilman sikaa tai sen kanssa.

SM-keskari karsinta

SM- Betoni

Night-O

SM-keskari

Tunnelmia SM-viestistä

It´s a hard day

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Thu, 17 Sep 2009 06:38:00 +0000

Tiistai oli hieno, mutta rankka päivä. Aamu alkoi "tiukalla" vesijumpalla. Joku saattaisi ehkä tovin ihmetellä miksi harrastan kyseistä vesiurheilun muotoa. No, vastaus löytyy alasta, jota opiskelen. Kaiken kaikkiaan aamuinen vesijumppahetki oli varsin mukava tapa aloittaa kahdeksan tunnin koulupäivä. Niitä on tähän alkuun siunaantunut oikein olan takaa, mutta huhupuheiden mukaan rytmi helpottuu alkuviikkojen tai kuukausien jälkeen, tiedä häntä.

Tällä kertaa ehdin kuitenkin koulun ja reenin välissä käymään kotona hakemassa suunnistamiseen tarvittavat välineet. Ohjelmassa oli kova/kovahko suunnistusharjoite. Sen verran oli kuitenkin ´löysä´ olo, etten aivan maksimaaliseen suorittamiseen kyennyt. Ykköselle hermopummit, muuten semiookoo jees. Hieno maasto, suosittelen lämpimästi.

Harpatti S-vedot

"Lomailua"

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sat, 22 Aug 2009 17:29:00 +0000

Mitään sanottavaa ei juurikaan ole. Tai ainakaan mitään järkevää. Siispä latailen muutaman priimaluokan reenikartan tältä viikolta. Teemana on ollut kadotetun taidon metsästys. Vielä ei löytynyt, mutta jatkan ankaraa etsimistä. Happo on läsnä, syynä lienee varsin monet VK/MK-reenit tällä viikolla. Toivon mukaan kunto ikään kuin pulpahtaa pintaan parin viikon kuluessa :)

Mörköahon suunnistusvedot. 4x n.1.5km/5min palautus.

Petronkankaan suunnistusvedot. 5x 1.4km-2.1km/5min juoksupalautus.

Kuusojalla loppuverkat Petronkankaan happoja sulatellen.

Karsikon sprinttireeni 3.2km(3.75km)/14.55min

Perävaara. Isonkäden priimanpukkausta. 10km/1.13h

By the way- Köntti on kauhiassa tikissä!

Gillerberget sun muuta

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Mon, 10 Aug 2009 20:43:00 +0000

Nyt tuntuu siltä, että suunnistustaitoni, se vähäinenkin joka minulla on joskus ollut on kadonnut tyystin. Näyttää siltä, että kyseistä ongelmaa on havaittavissa myös isommilla pojilla. Harjoituksissa homma tuntuu sujuvan varsin mallikkaasti, mutta rintanumeron asettamisen jälkeen paletti hajoaa käsiin. Onneksi ongelma on tiedostettu ja lääkkeet probleemaan ovat saatavilla. Sanoisin, että diagnoosi on rutiininpuute johon on johtanut liian vähäinen suunnistusharjoittelu, sekä liian harvakseen kilpaileminen. Ei muuta kuin nostetaan härkä pöydälle ja otetiin kiinni sarvista oikein olan takaa!

Etelässä, kun oltiin niin Gilleri oli lähes pakko tarkastaa. Melko priimahan se jälleen oli, monen vuoden tauon jälkeen. Ei metriäkään ilmaiseksi, ei fyysisesti eikä varsinkaan taidollisesti. Mikäs sen parempaa.

Gillerberget

Huippuliigakin tuli juostua. Samoin Egamesit. Sen isompia meriittejä ei listaani tullut kirjattua, mutta muutama ongelma tuli kartoitettua. Parempi tässä vaiheessa, sillä SM-kilpailuihin on aikaa kuukauden verran.

Sprintter

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Wed, 05 Aug 2009 12:53:00 +0000

Sen verran harvakseltaan olen juttuja sorvaillut viime aikoina ja tästä kimmokkeen saaneena läväytän bittiavaruuteen lisää skebeliä luettavaksi.

Espanjan suunnistuksen suurlähettiläs Tölkkö perheineen on vierailulla kaiken pahan keskuksessa eli Joensuussa. Annoinkin Tommille kunniaksi ja riesaksi vastuullisen tehtävän suunnitella minulle sprinttireenin. Ja nimenomaan metsäsprintin. Juostaanhan ensi lauantaina Huippuliigan kolmas osakilpailu ja kyseessä on nimenomaan tämä melko häilyvä termi nimeltä mestäsprintti.

Tommihan teki työtä käskettyä radan muodossa ja KR:n nykyinen yleispuuhamies A-P kävi TJ:n toimesta heittämässä liput (punakeltaiset kuitunauhat kylläkin) metsään. Toiminta alkaa olemaan varsin ammattimaista, kun yhdelle pojanklopille tehdään reeniä kahden miehen voimin :)

En tiedä mikä siinä aina on, mutta koviin harjoituksiin valmistautuminen ja ennen kaikkea alkuverryttely tuntuu aina kauhealta pakkopullalta. Ei millään jaksaisi tehdä kunnon kilpailunomaisia alkuverkkoja sun muita säksätyksiä. Tällä kaudella olen pyrkinyt tekemään kaikki kovat suunnistusharjoitukset niin samankaltaisiksi kuin kisat ovat, sillä olen sitä mieltä, että tällä pro-luokituksen omaavalla kaavalla kilpailujen rutiininomaiset asiat alkavat kulkea ikään kuin itsestään. Tosin tänään alkuverryttely jäi hivenen keskeneräiseksi, koska oli kylmä ja ei oikein huvittanut.

Kaikesta huolimatta itse reeni kulki vallan mainiosti kulun puolesta eikä virheitäkään tullut juuri nimeksikään. Ainoa pieni kupru tuli leivottua viimeiselle rastilla, koska alkoi olla jo pikkuisen kiire maaliin. Happo alkoi olemaan koneessa jo varsin päällekäyvää sorttia. Ei yksi sprinttiharjoite minusta sprintteriä tehnyt, mutta eipähän ole tullut paljoa tämänkaltaisia reenejä tehtyä ja uskon olevani ainakin promillen valmiimpi lauantain sprinttikilpailuun Espoossa.

3km/13.46

Loppukesän helmi

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Mon, 03 Aug 2009 13:42:00 +0000

Paluu etelään Utsjoelta oli masentavan karu viikon nautiskelun jälkeen. Avotunturi vaihtui perus itäsuomalaiseen pusikkoon, itikat vaihtuivat peltilehmiin ja porotytöt aivan tuikitavallisiin joensuulaispissiksiin. Mennään kuitenkin hieman ajassa taaksepäin.

Kainuun rastiviikon jälkeen palattiin niin sanoitusti sorvin ääreen tekemään sitä kuuluisaa perustyötä, joka jäi keväällä ja alkukesällä tekemättä. Kaikenlaista riplausta ja kikkailua on pyritty välttämään viimeiseen asti, koska suomalainen suunnistajahan ei varsinaisesti ole tunnettu minään harjoittelun Kauno Saarena. Eli perusasiat kunniaan kuvia kumartamatta.

Tour de Francen innoittamana myös vanha kunnon Peugeot- merkkinen maantiekiitäjäni sai niellä möykkyistä asfalttia ja vähän hiekkaakin parin viikon aikana lähes 450 kilometriä. Ei aivan Tourin pituisia etappeja, mutta pidettäköön tuota paria viikkoa varjotourina. Mikäs sen makoisampaa kuin sotkea munamankelilla menemään, kun aurinko paistaa ja kevyt myötävire puhaltelee selkään.

Edellisessä jutussa mainittiin yksi kauden ehdottomasti kovatasoisimmista ja miksei rankimmista karkeloista, O-tourista. Kyseessä oli siis etappityyppinen huumorihenkinen kilpailu, joka yllätys yllätys muotoutui tiukkaakin tiukemmaksi kilpailuksi heti ensimmäisistä etapeista alkaen. Kaiken kaikkiaan päivään mahtui neljätoista etappia alle yhden kilometrin tuuppauksesta puolentoista kilometrin rykäisyyn. Mukaan mahtui myös kolme sprinttiä ja nokkimisjärjestys määrättiin viimeisen etapin takaa-ajossa. Kokonaisuudessaan matkaa kertyi reilut 19km ja aikaa 1.36h. Tiukan päivän kruunasi seuraavan päivän kevyt/kevyehkö matkustus Ivaloon. Jonkunasteisesta hapokkuudesta voitiin puhua.

Keväällä sain kunniatehtäväksi suunnitella Tunturisuunnistuksen radat. Alku oli jokseenkin nihkeää, koska Ocadin käyttö ei ennen projektia ollut niin sanoitusti lapasessa. Yllätyksenä todettakoon, että jopa minä, tietokonekäytön universaali tumpelo oppi käyttämään kyseista karttaohjelmaa. Kokemustahan minulla ei myöskään ollut ratamestarin työstä, joten en oikein tiennyt mitä oli luvassa, mutta näin jälkikäteen voisin väittää, että kyseisen kilpailun laatiminen saattaa olla fyysisesti hivenen haastavampaa kuin peruskansallisten järjestäminen. Ainakin rastienviennin osalta.

Tällä kertaa ratamestarit eivät vieneet maastoon pelkkiä lappuja vaan koko hoidon eli rastipukin (tässä tapauksessa n.3kg metalliputken), leimasimet ja rastiliput. Viimeksi olin kantanut rinkkaa vajaa vuosi sitten armeijan harmaissa, joten kevyt pelkotila väreilu ilmassa. Toisaalta pelkoa helpotti tieto siitä, että sissiteltta ja rynnäkkökivääri oli tiputettu tylysti pois tavaralistalta. Samoin kamiina. Peruspäivä alkoi siinä yhdeksän aikaan aamupalalla ja Tenojokea keittiönikkunasta ihastelemalla. Rauhan rikkoi kuitenkin kymmenkunta venekuntaa rantamme edustalla, jotka epätoivoisesti yrittivät naruttaa kuuluisaa Tenonlohea Rapalaansa. Väliin on todettava, ettei Teno ainakaan aivan täynnä jalokalaa ole, koska uimaan mahtui varsin hyvin. Ja jos itse kala olisin niin tuskin viihtyisin aivan niin koleassa vedessä. Puoleen päivään saakka säädettiin kaikenlaista kisäjärjestelyihin kuuluvaa, kuten nitojan korjaamista ja sen sellaista. Iltapäivä ja ilta vietettiin hyvin tiiviisti ylhäällä tunturissa tiputellen lippuja sinne tänne. Parhaimmillaan kuuteen tuntiin mahtui yli kymmenen rastia, huonoimmillaan kuusi. En tiedä miten normikisoissa homma hoituu, mutta tässä tapauksessa reilun neljänkymmenen rastin vientiin joutua tarpomaan n. 90km viiteen päivään :)

Kaiken kaikkiaan Lapinreissu oli ylivoimaista priimaa. Kelit olivat kohdillaan, majoitus mitä parhain ja nyt pitäisi ainakin ala-alueiden olla enemmän kuin kunnossa. Ennen reissua olin suunnitellut suunnistusreenejä Ivalo-Utsjoki- akselin parhaisiin maastoihin, mutta kuten arvata saattaa, aikaa ja ennen kaikkea jaksamista ei paljoa ollut jäljellä kuuden tunnin settien jälkeen. Onneksi edes Sovintovaaran ehti käydä kujuilemassa ties monettako kertaa, mutta aina se vaan sytyttää. Pidän kyseista maastoa yhtenä hienoimmista maastoista jossa olen koskaan juossut.

Maailman nerokkain huussi!

Jokaiselle Tunturisuunnistukseen aikovalle voin luvata, että kilpailusta tulee ikimuistoinen. Itse olen varsin harmissani, kun en pääse itse juoksemaan, joten fiilistelkää minukin puolesta.

Sovintovaara

Petronkangas

Huhus

O-tour

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sat, 25 Jul 2009 17:41:00 +0000

Vuoden 2009 O-tourin etappi- sekä lopputulokset. Kuvia ja isompaa analyysia karttojen kera SAATTAA ilmestyä samaiseen osoitteeseen jahka Utsjoelta hengissä selvitään.

Lopputulokset

Tour de France

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sun, 19 Jul 2009 13:47:00 +0000

Suunnistusblogien päivittäminen näyttää olevan laskeva trendi. Niin tämänkin blogin osalta. Olkoon tämä pieni trendin murtaminen. Kirjoittaa en jaksa, puhukoot kartat ja kuvat puolestaan.

AM-partio

KRV 2009 ja tulokset

SM-kesmimatka 2009 mallimaasto

Tanhuvaara sprintti

Kalevan rastiviesti ja tulokset ja gps-seuranta

Nyt takaisin Tour de Francen tunnelmiin. Kohta on kavereilla edessä sellainen penkka, ettei itse pääsisi ylös edes autolla. Happo se näyttää noillakin jampoilla olevan läsnäolevaa sorttia.

Synkkyyttä

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Tue, 16 Jun 2009 16:41:00 +0000

Aloitetaan vaikka Ankkurirasteista. Juoksin A-sarjassa, koska rankingpisteeni eivät riittäneet eliittiin. Se harmitti jonkun verran, mutta niinhän se vaan menee. Voitin kuitenkin A-sarjan yhteiskilpailun, vaikka ensimmäinen päivä olikin melko surkeaa suorittamista. Toisena päivänä juostiin lyhennetty normaalimatka, 10.1km, jossa otin maailmanmestari Andrey Hramovilta käkeen hieman yli kaksi minuuttia. Suunnistus sujui koko kisan lähes virheettä, mutta fyysinen vire oli vielä aika kehno flunssien jälkeen. Itseluottamus alkoi pikku hiljaa palata takaisin, vaikka tiesinkin, että huippukuntoon on vielä piiitkä matka.

Results day 1
Reulst day 2

Jukolan Viestiin Kalevan Rastilla oli asettaa loistava kakkosjoukkue. Joukkueemme tavoitteeksi asetimme pääsyn 25 parhaan joukkoon. Lopputulos oli 21 ja taakse jäi mm. viime vuoden nelonen Lynx, Tampereen Pyrintö, MS Parma ja liuta kovia ulkomaalaisjoukkueita kuten Bäggelagets SK Norjasta. Viesti kulki seuraavasti:

Ensimmäiselle osuudelle meillä oli asettaa reiluakin reilumpi lapinmies, HP Pukema. HP sorvasi koko aloitusosuuden kärjen tuntumassa vaihtaen sijalla 10. En olisi voinut toivoa parempaa lähtöpaikkaa itselleni.

Viimevuoden tapaan juoksin toista ja pimeää osuutta. Alku lähtikin kulkemaan melko hyvin, sillä sain parikymmentä sekuntia edellä lähteneen kärjen kiinni jo ykkösrasteille. Vauhti tuntui alkumatkasta melko kesyltä. Parin kilomertin juoksun jälkeen letkan veturiksi hyökkäsi Halden SK:n Mattias Karlson ja vauhti nousi selkeästi. Tiellä teki todella tiukkaa pysyä Haldenin perässä, metsäosuuksilla pääsin lepäilemään. Harmi vaan, että tietä oli niinkin paljon ja väsy alkoi hiipiä puseroon melko hyvissä ajoin. Muutama pieni virhe (yht. reilu 2min), sekä heikko fyysinen vire (suomeksi sanoittuna huono kunto) tiputti sijoitusta roimasti ja sitkoilin vaihtoon sijalla 17 yli 7min kärjen perässä.

Pitkää yötä murjomaan lähti Antti Nurdemar Nurmonen. Antti ei pitkästä yöstä paljoahaan hätkähtänyt vaan takoi varmaakin varmemman osuuden vaihtaen sijalla 9. Voidaan todeta, että KR kakkonen oli tuossa vaiheessa kolmanneksi paras suomalaisseura. Not bad.

Neljännelle osuudelle yhtä aikaa sarastuksen kanssa lähti joukkueen tulokas, AP Kaivosaari. Päkiäaskeltajana tunnetulle AaPeelle polkuralli sopi kuin nyrkki silmään. Vaihtoon AP saapui kantapäät pakaroihin paukkuen ja etusormi pystyssä merkiksi siitä, että ero kärkeen oli supistunut minuutilla! Edelleen olimme kolmanneksi paras suomalaisjoukkue.

Viidennelle osuudelle lähti joukkueen isä ja kokenein kettu Aksu Ahtiainen. Valitettavasti Aksulle sattui heikko päivä ja muutama isompi virhe tiputti sijoituksen kahdenkymmenen huonommalle puolelle. Siitäkin huolimatta olimme edelleen tiukasti kiinni tavoitteessamme, sillä sijoutus oli 23.

Kuudennelle osuudelle lähti vuoden 2007 viestin nuorten maailmanmestari, tsekkiläinen Adam Chromy. Adam ei saanut aivan parasta kulkua päälle ja sijoitus ennen ankkuriosuutta oli 25.

Ankkuriosuudelle meillä oli laittaa moninkertainen nuorten MM-mitalisti ja hyvin jo aikuisten sarjassa juossut ranskalainen Philippe Adamski. Pena juoksi lähes puhtaan juoksun ja nosti joukkueemme sijalla 21. Tavoitteemme siis täyttyi melko tyylikkäästi ja palintokorokkeelle nousi kaksi Kalevan Rastin joukkuetta. Tilanne näyttää siis melko hyvälle seurassamme, kun ykkösjoukkueen kokeneempi osasto siirtyy toppatakkiosastoon niin nuorempi polvi täyttää paikat.

KR second team

Results

Surkeasti mennyt kevät laittoi suunnitelmat uusiksi. Kauden päätavoitteeksi ja kuntohuipun ajankohdaksi olin talvella asettanut Finillä käytävät MM-katsastukset. Tällä hetkellä rankingpisteeni ja kunto eivät ole niin hyvät, että lähtisin MM-katsastuksiin. Muutama edellinen kevät on mennyt lähes pelkästään sairastellessa. Huhti-ja toukokuun aikana sairauspäiviä kertyi 40 ja tällä hetkellä päällä oleva flunssa siirtää sairauspäivät uusiin, melko masentaviin lukuihin. Ensi kevääksi on siis aika paljon mietittävää ja muutettavaa harjoittelussa ja muussa elämässä, jotta lähes kahden kuukauden "poissaololta" vältyttäisiin. Mikäli ensi kevät ja alkukesä tulevat olemaan samanlaisia kuin kaksi edellistä, on aika keksiä jotain muuta kuin sataprosenttista panostusta huippu-urheiluun. Helppoa se ei tule olemaan, koska potentiaalia ja ennen kaikkea halua maailman huipulle löytyisi.

Jotain pientä

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Mon, 01 Jun 2009 17:35:00 +0000

Reilu pari viikkoahan siinä meni flunssan kourissa sitkoillessa. Väliin jäi Huippuliigat ja SM-sprintit. Myös ´muutama´ reeni jäi tekemättä, hyvä, että kotitalon portaat sai kavuttua ylös. Voidaan sanoa, että happo oli läsnä. Sepä se onkin läsnäolevaa sorttia aina silloin tällöin.

Aivan totaalista eristäytymistä ei kuitenkaan tarvinnut tehdä. Järjestettiin Pipsan kanssa muun muassa tiukkaakin tiukempi sprinttireeni sveitsiläisystävällemme Fabian Hertnerille tämän ollessa Joensuussa viime viikolla. Oli emitit, lähtökellot, kilpailunumerot, maaliviitoitukset, palkinnot, sekä doping testit. Kukaan ei kuitenkaan kärähtänyt.

Tulokset:

Karsinta: 2.2km

Fabian Hertner Sveitsi, 9.30
Hannu Airila Suomi, 10.15
AP Kaivosaari Jyväskylä, 10.20

Finaali: 2.1km

Fabian Hertner Sveitsi 8.39
Hannu Airila Suomi 9.20
AP Kaivosaari Vaajakoski 9.20

(Ajat varsin epäviralliset, koska tulospalvelu kaatui kriittisillä hetkillä. Käsiajanotto oli kädestä)

Supermega sprint 2009, Karsikko, Joensuu

Launtaipäivä kului Kuhasalossa makkaraa ja ihoa grillatessa. Sunnuntaipäivä taasen vietettiin Pielisjoella meloen ja kalastellen ja saarten mahdollisuuksia hyödyntäen, sekä henkisiä paineita purkaen. Hyvinkin rentouttavaa ja ennen kaikkea leppoisaa.

Pikku hiljaa alkaa taas reenikin maistua, vaikkakin vielä melko pienissä annoksissa eli yksi reeni päivään. Tänään kävin toppatakki- Harjun kanssa Enon Harpatissa suunnistamassa. Melkoisen raskaalta tuntui taudin jälkeen ja eihän tuo suunnistuskaan mitään yläluokan priimaa vielä ollut, mutta hauskaa kylläkin pienen tauon jälkeen. Jos jotain positiivista pitää sanoa niin ainakin on tullut herkisteltyä. Herkistelyn syytä en vielä ole selvittänyt, liekkö Jukola vai Kalevanrasti viesti...

Harpatti, Eno: 60min/7.1km

Kesä tulee, minä en

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sun, 24 May 2009 09:08:00 +0000

Ylihuomenna tulee kaksi viikkoa täyteen melko sitkeän sorttista flunssaa. Aika normaali flunssa näin astmaatikolle. Harvoin sitä selviää muutamalla päivällä kevennettyä harjoittelua. Toisaalta kaksi viikkoa ei kaada vielä mitään, mutta kyllähän se laittaa mielen synkäksi varsinkin, kun ulkona on +20 astetta ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta.

Surullisinta tässä kaikessa lienee se, ettei kisoissa yllä fyysisesti omalle tasollaan tai ettei ylipäätään pääse koko kisoihin mistä seuraa armoton tippuminen rankinglistalla, joka taas tarkoittaa sitä, että pääsy eliittisarjaan hankaloituu tai muuttuu jopa mahdottomaksi. Onhan tässä onneksi edessä SM-sprintti, jossa hyvällä onnistumisella pystyy nostamaan sijoitusta, mutta sekin edellyttää melko pikaista paranemista. Mission impossible ehkä...

Viime keskiviikkona juostiin Karjaalla PM-sprinttikatsastus. Tarjolla oli hyvinkin yksinkertaista sprinttisuunnistusta eli voidaan puhua juoksukilpailusta. Toki, jos kisa olisi ollut vain ja ainoastaan juoksua niin omalta osaltani ero kärkeen olisi ollut vieläkin suurempi. Yhden viidentoista sekunnin virheen tein radan loppuosalla (rasti nro. 18) ja kaksi pidempää rastiväliä juoksin huonosti niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Kaupunkisprinttejä on todella harvoin tarjolla, joten suurempaa kokemusta ei näistäkään ole. Ennen lähtöä totesin, että edellisen kerran olin juossut sprinttiä viime vuoden heinäkuussä nuorten MM-kilpailuissa Göteborgissa. Alkuverkassa jalat tuntui todella hyville, samoin parilla ensimmäisellä rastilla. Sen jälkeen keuhkot ylikuumeni ja happi loppui lihaksista. En muista milloin olen viimeksi tehnyt sen virheen, että osallistun kisoihin toipilaana, mutta nyt sen tein. Torstain Huippuliiga jäi näin ollen juoksematta. Tyhmyydestä sakotetaan - niin sen pitääkin olla!

Kaivelin karttakansioita aikani kuluksi. Tässäpä kevään helmet..

.

Ei otsikkoa

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sat, 16 May 2009 19:45:00 +0000

Käytiin eilen poikain kanssa elokuvissa. Tarkastelun kohteena oli uusi pläjäys nimeltä Enkelit ja Demonit. Kaikkihan tietää, että kyseinen elokuva perustuu Dan Brownin kirjaan. Tai on siis suora jäljennös kyseisestä kirjasta. Sama homma kävi pari vuotta sitten, kun näin samaisen kirjailin kirjasta väännetyn elokuva - petyin raskaasti. En tiedä meneekö se aina noin. Sormusten herrat olivat ihan viihdyttäviä elokuvia, kirjoja en kuitenkaan jaksanut lukea, ne oli jotenkin pitkästyttäviä. Sen sijaan Meduusan verkko oli, sekä elokuvana, että kirjana ylivoimaista priimaa. Ehkei jotkut vaan osaa niin hyvin kuin toiset, tiedä häntä.

Tässä on nyt vietetty pienimuotoista lomaa kilpailemisesta. Melko tasan kaksi väliviikonloppua ilman kilpailuja. Olisihan kilpailuja ollut ties pilvin pimein, mutta mielestäni jokaiseen kissanristimistilaisuuteen ei ole tarvetta rynnätä rankingpisteiden tai kunnian toivossa. Huomenna näyttäisi olevan SM-maastot, josta voidaan positiivisena asiana todeta, että suunnistajia on viivalla melkoinen sakki. Itse en halunnut lähteä kyseisiin karkeloihin. En ole juoksija, vaikka se näytteleekin melko suurta roolia omassa rakkaassa lajissani ja uskon vahvasti, että pystyn tekemään kovia juoksuharjoituksia muissakin tilanteissa kuin numerolappu rinnassani. Yhtä kaikki, en tuomitse ketään huomenna juoksevaa suunnistajaa vaan nostan hattua, että lähtevät itseluottamusta puhkuen ´väärän´ lajin kilpailuun mukaan!

Viime viikonloppuna oltiin Kolin melko jylhissa maisemissa hakemassa mäkikuntoa. Kantapään kautta tuli opittua taas levon merkitys. FinnSpring viikonloppu oli melkoisen kova koettelemus vielä varsin raakileelle urheilijalle. Alkuviikko kisaviikonlopun jälkeen oli liian kova - määrällisesti ja tehollisesti ja kokonaisrasitus kropassa ennen Kolille menoa oli jo varsin kova, vaikkakin fiilis oli edelleen hyvä. Ei ole tarkoitus ´mehustaa´ tekemisiämme sen enempää, mutta väitän, että ohjelma oli aika tiukka huomioon ottaen mäen määrän ja hivenen liian kovan vauhdin.

perjantai

ap: 3x10.15min (nousua Kolin huipulle viimeiset 6min)/n.7min juoksupalautus

ip: mäkilenkki 2h (nousua: paljon, vauhti: liian kova)

lauantai

ap: 4x5min mäkivetoja (vk1-vk2)/5min juoksupalautus alamäkeen+alamäkisuunnistus 18min

ip: juoksu 30min+suunnistus 70min

sunnuntai

ap: 6x1min ylämäkeen täysillä/1.45min juoksupalautus alamäkeen

ip: suunnistus 32min+suunnistus 36min (välissä n.5km siirtymä kartalta toiselle)

Aika hapokkaan olon se tarjosi maanantaille. Samaa hapokkuutta tuli lisäämään pieni nuhanpoikanen. Summa summarum, viisi viikonloppua peräkkäin kisoissa tai leirillä, matkustelut, kova harjoittelu ja kevätflunssabakteerit, sekä siite-ja katupölyt. Ehäpä siinä on riittävästi syitä pikku kohään. Pikku takaiskun inspiroimana on pakko päättää tämä juttu kunnon kliseeseen: se mikä ei tapa, vahvistaa :)

Happomäen uhri

Happo-Aaro ja coutsi-Pipo

More photos by Jan

Kansallista touhua

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Tue, 05 May 2009 16:25:00 +0000

Maantiepyöräilykausi on sananmukaisesti polkaistu käyntiin. Pienien huoltotoimenpiteiden jälkeen Peugeottini rullasi kuin unelma -ainakin alamäkeen. Pyöräily sopii täydellisenä huoltoliikuntana minun koneistolle. Ei tule samanlaista tärähdystä kuin juoksussa ja maisema vilisee silmissä mikä sopii hyvin ylivilkkaalle mielelle. Eilen heitin seitenkymppisen vajaassa kahdessa ja puolessa tunnissa. Jonkun verran on istumalihakset kovilla, mutta sitähän se on.

Viime viikot ja ennen kaikkea viikonloput ovat olleet kohtullisen hektisiä kisojen sun muiden karkeloiden takia, lähinnä kuitenkin kisojen. Siljarastit oli ja meni. Olin heikko oikeastaan jokaisella osa-alueella aina suunnistuksesta maastojuoksuun. Kisa sinänsä oli ihan hauska perhosineen ja kameroineen, vaikka en kuulukaan kikkailu-kolosuunnistus-koulukuntaan. Paljon jäi mietittävää. Huiput on huippuja, kansalliset miehet kansallisia miehiä, nämä seikat tuli varsin selväksi.

FinnSpringi toi mukanaan yhden uudenkin asian: OIKEAN normaalimatkan. Junnusarjoissa pitkämatka on yleensä reilu kymmenen kilometriä, yleisessä sarjassa samainen matka on yleensä yli viisitoista kilometriä. Tällä kertaa kuusitoista. Kevätleireilyn puute tai niillä sairastaminen ei varsinaisesti tehnyt kynnystä pitkälle matkalle matalammaksi ja heti K-pisteeltä lähtien juoksu oli varsin tahmeaa - nimenomaan maastossa, joka tällä kertaa oli vielä poikkeuksellisen brutaali megaluokan varpuineen ja soineen. Saattoi siellä muutamalla aukollakin olla risu poikineen. Lyhyet, fyysisesti helpot välit sujuivat melko hyvin, mutta pidemmillä väleillä meno jäi samaiseen marrimiseen joilla sorvailin lyhyet välit. Toki osaamattomuuteen suunnistuksen ja maastojuoksun suhteen löytyy varsin selvä syy: lumi. Kävin nimittäin tänään ensimmäisen kerran tekemässä suunnistusharjoituksen Joensuussa sitten viime marraskuun. Lunta ei enää ollut, mutta maa oli tietysti vielä jäässä siellä täällä. Harvoin voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on paremmassa kunnossa mitä tulostaulu näyttää, mutta nyt sen teen :)

Tällä hetkellä painin todella ristiriitaisten tuntemuksien vallassa. Omat tavoitteeni ovat kuitenkin muualla kuin kansallisella tasolla, ainakin tulevaisuudessa, mutta tämän kauden tulosten valossa minut voidaan kategorisoida kaikkein masentavimpaan ja pahimpaan lohkoon: olen kansallisen tason viestimies! Taidan saman tien ilmoittautua Lakeudenviestiin ja miksei toisaalta Kalevanrastiviestiinkin ja alkaa odottamaan sopivia joukkuekavereita. Täältä tähän.

FinnSpring relay

Results long distance
Results relay

More photos from FinnSpring (by Jan Haaska)

Tiomila

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Tue, 21 Apr 2009 11:35:00 +0000

Kilpailukalenterin rankin viikonloppu on takana. Viikonlopun aikana unta tuli kiskottua reilun tunnin verran joten hapotustila on vielä tälläkin hetkellä melkoinen.

Tavoitteena ei ollut enempää eikä vähempää kuin voitto, koska tänä vuonna Tiomila oli asia numero yksi! Valmistautumiseen niin fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti käytettiin todella paljon aikaa leireillä ja jokainen omissa oloissaan. En usko, että olisimme voineet tehdä enempää kuin mitä nyt teimme. Miksi siis sijoituimme toiseksi emmekä voittaneet?

No, ensinnäkin täytyy nostaa hattua Krsitiansandin suoritukselle. Paras joukkue voitti. Silloin kun piti hyökätä, Kristiansand hyökkäsi - me passivoimme ja teimme muutaman ratkaisevan virheen. Avausosuudesta viidenteen osuuteen saakka homma toimii, vaikka helmikuussa, koska perusrutiini riittää siihen. Kuudennesta osuudesta lähtien perusrutiini ei riitä vaan pitää pystyä tekemään maailmanluokan suorituksia. Se on lähes mahdotonta sillä maastokokemuksella, jota meillä oli. En usko, että Finlandiahiihto kulkee kovinkaan juhlallisesti marraskuun alussa... Toisaalta tällä kertaa jäimme osuuksilla, jossa juoksi kavereita, jotka ovat suunnistaneet ympäri vuoden, joten tämä selitys ei välttämättä toimi. Parin kuukauden päästä Jukolassa osat melko varmasti kääntyy ympäri tai ainakin me lumessakahlaajat saavutamme etelänheebojen etumatkan.

Oma osuus sujui suunnitelman mukaisesti. En yrittänyt mitään muuta kuin tulla porukan mukana pois ilman yhtään riskiä. Homma oli hallinnassa koko matkan eikä virheitä tullut juuri nimeksikään. Henkilökohtaisessa kilpailussa en varmasti olisi tyytyväinen tämänkaltaiseen juoksuun koska kaikki agressiivisuus oli totaalisen poissa - juuri niin kuin väliosuuksilla kuuluukin olla.

Tavoite oli myös suunnistaa koko viesti niin, että yhteenlasketut virheet on alle kymmenen minuuttia. Kilpailun tasosta kertoo varmaan se, ettei edes niin vähillä virheillä tullut voittoa.

Results

Tiomila 5. leg

Tiomila training

Rantalomalla

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Wed, 08 Apr 2009 06:56:00 +0000

Ensimmäinen kevätleiri tähän kauteen on sitten takana päin. Näyttämönä toimi Pohjoismaiden Keski-Eurooppa eli Åhus. Lukuunottamatta jo pelottavan norjalaistunutta Martomaata ja erittäin joensuulaistunutta Harjua koko KR:n ykkösremmi oli saapunut haistelemaan Tiomilan lähimaastoja.

Suurimmat onnistumisenelämykset koettiin kuitenkin muualla kuin metsässä. Ne koettiin majoituksemme olohuoneen sohvalla. Jerseynator oli nimittäin kuljettanut PlayStationin messiin nuorekkaan porukkamme riemuksi. Melko isolla antaumuksella läpi hakattiin niin rallit kuin lätkät. Varovainen arvio pelitunneiksi huitelee kahdenkymmenen paremmalla puolella. Varsinkin rallipeli tuli hyvään tarkoitukseen, koska leirin aikana matkustuskilometrejä kertyi reilut 3000! Pelissä opitut tiukat käkkärikäännökset, sekä gallonan kiihdytykset otettiin käyttöön sillä seurauksella, että Hantterin uudenkarhea Volvo alkoi ratkeilla liitoksistaan. Jäähdytysnesteet eivät pysyneet sisällä ja uusin spekulaatio oli se, että bensatankissakin täytyy olla reikä, koska polttoainemittarin viisari tippui silmissä alaspäin.

Reenit tuntui kaikilla kulkevan erinomaisesti. Kulku oli mitä ylivoimaisinta priimaa ja liputkin halkeili kuin kevätjää konsanaan. Mikäli sama fiilis ja tikki kestää Tiomilaan saakka, ei ole meidän voittanutta!

Teron sivuilta löytyy intensiiviset karttaspekulaatiot.

Loppuun kevyt tilannekatsaus kuvien muodossa.

Massaa ja hiihtoa

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Tue, 24 Mar 2009 14:29:00 +0000

Viimeisen kirjoitelmani pohjalta, tai oikeastaan sen kuvien johdosta sain muutamia kommentteja, että olen läski. Kukaan ei suoranaisesti sanonut, että olisin läski, mutta osasivat kertoa, että poskissani on hieman pyöreyttä ja puhuttiin jopa jonkinsortin vauvarasvasta. No, siitä kimpaatuneena olin viikon tiukkaakin tiukemmalla kahvi/vesi- dieetillä. Tulokset alkoivat näkyä heti muutaman päivän paastoamisen jälkeen: kulku katosi täysin, elämänilo sanoi hyvästit ja jostain kumman syystä tilini meni nollille. Petyin tuloksiin raskaasti ja palasin takaisin entisiin tapoihini ja söin kaksi tukevaa ateriaa, sekä muutaman välipalan päivässä ja kas kummaa, kulku palasi, elämänilo on mitä parahin ja tilikin on plussalla.

Viime torstaina sain pikakomennuksen Vuokattihiihtoon. Matkana 60km, tyylinä vapaa. Luisteluhiihto ei missään nimessä ole mielipuuhaani enkä kovin montaa luisteluhiihtolenkkiä ole tänä talvena sorvannut. Silti ajatus oli niin houkuttava, että pakkohan sitä oli lähteä kokeilemaan.

Sain erään Joensuulaisen kilpahiihtäjättären kilpalankut alle. Side ei sopinut omiin monoihini, joten sain vielä lainamonotkin samaan pakettiin, tosin eri osoitteesta. Vähän hirvitti lähteä hiihtämään 60km ´kisaa´ päivän varoitusajalla. Kyseessä oli vielä määräviikko ja alla oli jo kiitettävästi harjoittelua. Toisaalta voiko parempaa reeniä ollakaan. Ehkä voi, mutta samakos tuo.

Pogostan hiihdosta poiketen lähtöpaikkani oli lähes eturivissä ja alkuvauhti oli sen mukainen. Tosin ensimmäiseen ylämäkeen porukka jäi kuin seisomaan ja valitsin kylmästi ohituskaistan ja pääsin melko kivuttomasti monen hiihtäjän ohi. Vajaan viidentoista kilometrin kohdalla aloin ihmettelemään, kun ukkoa lappaa jokaisessa alamäessä joka puolelta ohi, enkä pysy metriäkään imussa. Aloin mietiskelemään, että mistä moinen johtuu, olihan alla kuitenkin kilpasukset. Harvemmin se vesikelin suksi toimii pakkaskelillä. Kisa käytiin vasta iltapäivän puolella, joten oletimme, että keli menee plussalle, mutta näin ei valitettavasti käynyt. Onneksi kropassani sattui olemaan isommat keuhkot kuin miulla niissä letkoissa olevilla, joissa hiihtelin. Vaaran päälle kivutessa laitoin vähän vauhtia koneeseen ja pääsin melko helposti isosta massasta eroon ja hiihtelinkin melkein kaksikymmentä kilometriä lähes yksin. Fiilis oli aika hyvä, joten pystyin ottamaan välikirejä siellä täällä. Tasaiselle tullessa siirryin taas letkojen hännille peesiavun turvin. Vasta viidenkympin kohdalla alkoi väsy hiipiä kroppaan. Jostain sain kuitenkin vielä ylimääräiset voimat käyttöön ja pääsin jäällä vastatuuleen pumppaamalla karkuun porukalta jonka kanssa olin hetken hiihtänyt. Maalivaatteen ylityksen, tai itseasiassa alituksen jälkeen odottelin isoa tummuutta, mutta olo vai oli ja pysyi hyvänä. Ehken osaa ottaa enää itsestäni kaikkea irti. Toivottavasti pystyn tekemään sen taas oikeissa kisoissa.

Loppuaika oli 3.04.15, sija 61. Myllylälle hävisin reilut 28 minuuttia.

Tulokset

Seuraavana päivänä kävin nautiskelemassa reilut 40km auringonpaisteessa. Olen edelleenkin todella tyytyväinen, etten lähtenyt Italiaan.

Tänäaamuna kävin juoksemassa tonneja hallissa. Oli aika heikko esitys, vaikka viiden vedon keskiarvo olikin jotain 3.08-3.09. Viimeiset määrät on menossa, joten en odottanutkaan mitään kuuhunmenokulkua. Määräkausi loppuu tähän viikkoon ja ensi maanantaina autonnokka suuntaa kohti Åhusin rantadyynejä. Eli sanonta "näkyy reeneissä" muuttuu sanonnaksi "näkyy kisoissa".

Niin ja kirjoituksen ensimmäinen kappale oli pelkkää suunpieksentää. Olen harvinaisen tyytyväinen ulkomuotooni :)

Kisaraportti

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sat, 14 Mar 2009 14:50:00 +0000

Aamulla kahvia hörppiessä klo 6.15 pääni synkissä ajatuksissa kelailin milloin olen viimeksi asettanut rintanumeron ja sukset samaan pakettiin. Joskus seitsemän vuotiaana muistelen käyneeni pokkaamassa pystit kotiin Osuuspankin sponsoroimissa Hippohiihdoissa. Taisin päästä ihan pankin kahvittelutiloihin mehustamaan himoittua voittoani kyseisen pankin pikkupomon kanssa. Kävin räpiköimässä Hippohiihtoja ainakin muutamana talvena. Ennen kymmentä ikävuotta oli kuitenkin pakko lopettaa panostus kilpahiihtoon, koska ikätovereilla alkoi olemaan sen luokan välineet, että olin hävinnyt kisan jo kauan ennen lähtömerkin piippausta. Olen ollut ihan tyytyväinen päätökseeni, etten alkanut hiihtää kilpaa. Olen ehkä myös liian pehmeä tähän kuninkuuslajiin, tai köyhä.

Koulujen välisissä kisoissa kävin vielä yhdeksännellä luokalla. Ihan alueen kisoissa asti. Tosin silloin olin jo ymmärtänyt ottaa hiihtokisat vain ja ainoastaan hyvinä hapenottoharjoituksina. Muistan, kun yhdessä oman koulun hiihtokisassa voitin, vaikka suksi irtosi jalasta neljän kilometrin lenkin aikana useamman kerran. Tämänkin "katastrofian" jälkeen olen nauttinut hiihdosta suuresti, mutta vain harjoitusmielessä. Voisin jopa sanoa, että hiihto on paras tapa päästä huipputikkiin. Ainakin minulle.

Tänään hiihdettiin 33. Pogostan hiihto. Matkaa edellisvuosista oli jouduttu lyhentämään kaksi kilometriä syystä tai toisesta, mutta kyllä tuo ´vaivainen´ 51km tuntui ihan riittävän pitältä. Ainakin tällaiselle kuntohiihtäjälle.

Kilpailunumeroni oli 644, joten edestäni starttasi reilut kuusisataa hiihtäjää. Pieneen ränniin, kun ahtautuu 1330 hiihtäjää niin voidaan puhua jopa jonkinsortin pullonkaulailmiöstä. Pääsin näppärästi ulkokautta ohi oman lähtöryhmäni hiihtäjistä, mutta matkanteko tyssäsi jo parinsadanmetrin suihkimisen jälkeen, kun muutaman metrin penkka laittoi porukan seisomaan. Olin saanut ohjeet, kun ensikertalainen olin, että alkumatka täytyy hiihtää reippaasti, jotta pääsee suunnilleen omantasoisten hiihtäjien porukkaan mukaan. Siispä ensimmäiset viisitoista kilometriä tuli tuupattua vilkku päällä säästelemättä energioita. Tuollainen ohittelu ja ladun vieressä tökkiminen kuluttaa aika lailla energiaa. 15km kohdalla tempasin myös ensimmäisen kerran urheilujuomat kitusiin. Juomapisteen jälkeen ladulla alkoi olla hieman harvemmat rivit kuin lähdössä, mutta mistään soolohiihtämisestä ei varsinaisesti voida puhua. Ilmeisesti en osaa tai halua hiihtää porukassa tai ainakaan porukan keskellä, koska minkään porukan vauhti ei tuntunut sopivan minulle. Joko menin heittämällä sellaisten hiihtäjien ohi joiden kilpailunumero oli 200- alkuinen tai suurempi tai vedin letkaa puskien vastatuuleen. Aika harva meni ohitseni niillä sijaluvuilla, toki muutama jamppa, mutta ne kolasin viimeisillä kilometreillä. Pogostan hiihdon profiili on melko tylsä. Alkuun nousua jonkinverran, mutta sitten hakataan tasatyöntöä kilometrikaupalla. Yläkerran voimat ei tunnetusti suunnistajilla ole mitään kuuhunmenotavaraa ja sen sain kokea vajaan 40km kohdalla. Käsistä loppui voimat aivan totaalisesti. Samoilla kilometreillä katosi myös alkumatkasta loistavasti toiminut pito. Viimeinen kymppi oli melko tuskainen, mutta niin se taisi olla muillakin, koska omasta tuskastani huolimatta ei kukaan mennyt ohi. Muutaman metrin nousut, jotka normaalisti ovat läpihuutojuttuja tuntuivat vähintään Isometsännousun kaltaisilta seinämiltä. Maaliintulon jälkeen tuli aikamoinen väsymyspiikki. En pystynyt hetkeen puhumaan kuin ihmiset vaan mongersin jotain hepreaa, kun en jaksanut avata suutani enää. Jalat alkoivat täristä ja meinasin pudota polvilleni, vaikken tietoisesti ottanutkaan kaikkea itsestäni irti. Parikymmentäminuttia kisan jälkeen olo aikoi kuitenkin olla melko siedettävä, jopa hyvä.

Pakko myöntää, että pienen pelon vallassa lähdin hiihtämään 51km kisaa, koska Espanjan leirin mäet tuntuivat edelleen kehossa. Toisaalta harjoittelua on tullut sen verran, että paremmin tämänkaltaiset kärsimysnäytelmät onnistuu kuin rapakuntoiselta. Loppuaika oli 3.02.30, sija 122 ja eroa voittajaan n. 33minuuttia. Aivan loistavavasta reenistähän toi meni.

Maali - Ensimmäinen nousu - Ennen kisaa

Sykekäyrä

Muut KR:n kaverukset lähtivät tänään Italiaan hakemaan maastoaskelta ja ehkä vähän taitoakin siinä sivussa. Aikaisempina vuosina olisin hingunnut itsekin leirille mukaan, mutta tällä kertaa voin rehellisesti sanoa, että oli erittäin hyvä jättää kyseinen leiri väliin. Joensuussa alkaa olemaan nimittäin vuoden parhaat hiihtokelit. Uskon edelleen siihen, että juosta ja suunnistaa ehtii vielä liiankin kanssa. Onhan kausi kuitenkin pitkä kuin nälkävuosi.

Elokuva-arvostelut

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Fri, 13 Mar 2009 07:58:00 +0000

Wanted (United International Picture 2008)

Tiukkaakin tiukempi action- pläjäys Hollywoodin elokuvapajoilta. Wesley Gibson on elämäänsä tympääntynyt saamaton nahjus, joka saa nenilleen niin töissä kuin kotona. Pomo hönkii niskaan kuin yleinen syyttäjä ja paras kaveri käy hoitamassa tyttöystävän miellyttämisen Wesleyn ollessa poissa kotoota. Sankarimme elämä saa kuitenkin yllättävän ja varsin shokeeraavan käänteen, kun hän tapaa Foxin (Angelia Jolie). Tomb Raiderina, sekä ihku Brad Pittin siippana tunnettu Angelina Jolie hoitaa myös kiintiökissan osuuden vähintään kiitettävän arvosanan arvoisesti.

Elokuva tarjoaa aivottomille kaksilahkeisille melko päräyttävän elokuvakokemuksen. Nopeita ja hienoja menopelejä, jäätävän kokoisia, lähes mammuttimaisen luokituksen omaavia paukkurautoja, sekä aivotoiminnan lamauttavia erikoistehosteita stuntteineen. Kieli on myös hyvin karkeaa ja epäkorrektia, joka nostaa kehon adrenaliinitason entistä korkeammalle.

Kaiken kaikkiaan Wanted tarjoaa erittäin nautinnollisen kaksituntisen. Elokuva jyskyttää eteenpäin tiukkaakin tiukempien kohtausten voimalla jättäen hivenen onton juonen varjoonsa.

Viisi tähteä *****

Rööperi (Nordisk Films, 2009)

Taattua suomalaista synkkyyttä periaatteella "kaikki menee loppujen lopuksi päin persettä", sekä ajatusmallilla "mikäli naama ei miellytä, ei muuta kuin tyrpaan vaan". Samuli Edelman tekee jälleen hiuksetnostattavan roolisuorituksen Tomppana, Rööperin kinginä. Tompan ansioluettelosta löytyy kaikkea aina pornokauppiaasta perussuomalaiseen konnaan, jonka repertuaariin kuuluu perus trokaaminen ja huumeet.

Elokuvaa voi verrata mm. Varekseen ja Raidiin, jossa suorapuheisuutta ei kaihdeta ja asiat saadaan takaisin oikeaan järjestykseen nyrkein. Verbaalinen suorittaminen on kyseisessä elokuvassa avanasemassa. Nerokkaat sanankäänteet, sekä naurulihakset rampauttavat ´lausahdukset´ laittavat katsojan kiemurtelemaan penkillään hihityskohtauksen voimistuessa lähes vaaralliseksi.

Rööperi vie katsojan vanhaan Helsinkiin, jossa rikollisuus kukoistaa kuin tienvarren rentunruusut kesäaikaan. Katsoja tempautuu joka solullaan mukaan jännittävään juoneen ja saan olon tuntumaan siltä kuin olisi osa elokuvaa. Todella varma valinta, jos kaipaa perushyvää elokuvaa ilman turhia Hollywood kikkailuja tai monsterbudjetilla sorvattuja erikoistehosteita. Loistavaa matskua.

Viisi tähteä *****

Pogostan hiihto, traileri (Ilomantsin Urheilijat 2009)

Selkäpiitä karmivaa kauhua. Todella aidon ja realistisen näköistä materiaalia ilman trikkikuvausta. Näyttelijäsuoritukset hipovat Oscarpatsaan arvoista eläytymistä ja tunnetta. Näyttelijöiden kasvoille vääntynyt tuska tuntuu niin aidolta, että heikko(kuntoisten)hermoisten on parempi jättää tämä horrorin mestariteos kokonaan pois ohjelmistosta tai katsoa raina vahvan sydänlääkityksen vaikutuksessa.

Vajaat kolme tuntia kestävän kärsimysnäytelmän aikana mieli tyhjenee kauniista ja positiivisista ajatuksista kokonaan ja tilalle saapuu absoluuttinen mielenpimeys ja itsetuhoisat ajatukset. Elokuvan jälkeen olo on kuin suurilla voittajilla ja elämänhalu alkaa hiipimään hiljalleen takaisin utuiseen ja vielä hivenen pelokkaaseen mieleen. Lipun hinta maksaa itsenä takuuvarmasti takaisin, jopa moninkertaisena.

Seitsemän (kuolemansyntiä) tähteä *******

Leirielämää

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sun, 01 Mar 2009 21:48:00 +0000

Kausi on sitten epävirallisesti polkaistu käyntiin. Tänään nähtiin ennennäkemättömän kova taistelu jossain Barcelonan liepeillä. Kaksi sahapölkkyä antoi kaikkensa neljän sukkaparin eteen. Kuten yleensä, kova työ palkittiin, ja ruhtinaallisesti. Reilu voitto seurakaveristani laittoi hymyn pöhöttyneeseen naamariini.

Päivät Tölkkölässä menee normaaliin tapaan melko rauhallisesti. Aamulla ei heräämisen kanssa varsinaisesti pidetä kiirettä eikä reeninen välissä saada aikaiseksi mitään, ei edes ruokaa, mikä hivenen tuntuu oudolta, kun on tottunut syömään kuin työhevonen neljä kertaa päivässä.

Ajattelin ennen reissua tuupata tänne pientä matkastooria, mutta turha tänne on mitään tyhjiä tarinoita laittaa. Ei ole siis mitään sanottavaa. Tai saattaisi olla, muttei ne kuullu teille!

Pikku kisa, punaisella Tommin eriävät reitinvalinnat

Tulokset

Kadotettu nuoruus

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Sun, 15 Feb 2009 17:37:00 +0000

Käytiin tänään taas todistamassa ihmisen pahin vastustaja. Vastustaja, jota ei päihitä koskaan. Ei vaikka oltaisiin kuinka hyvässä tikissä. Rinta rottingilla ja leuka pystyssä lähdettiin jälleen matkaan, mutta tuskanhiki alkoi helmeillä jokaisen miehen otsalla alta aikayksikön. Osa joutui jopa poistumaan kehästä "kellarin" puolelle hakemaan helpotusta olotilaansa. En ymmärrä miksi ihmisen täytyy kerrasta toiseen uhmata mahdotonta ja jopa maksaa tästä pahanolontunteesta. En mene enää koskaan Raxiin, se on varma asia!

Männä viikolla koin ensimmäisen kerran tällä harjoituskaudella väsymyksen ja jopa ylirasituksen oireita kehossani. Pidin pari kevyttä/kevyehköä päivää ja loppuviikosta pösänder alkoi palautua taas normaaliksi. Megalomaaninen tummuus kulminoitui keskiviikkoon mikä oli ehdottomasti väärä päivä tummua turpeeseen. Saati käydä Vuokatissa asti toteamassa ikävä tilanne. Sen verran priimassa paikassa olen "töissä", että etuuksina sattuu olemaan esim liikuntapäiviä sun muita juttuja.

Eilen tuli tehtyä vuoden ensimmäinen suunnistusharjoitus vk-reenin kylkiäisiksi. Alkuun 7.5km/27min liukastelua hyvinkin liukkaalla tiellä ja loppuun sprinttireeni yliopiston maisemissa. Tänne asti olen pysynyt kaukana suunnistuksesta ja ylipäätään karttojen ihmettelystä, mutta nyt alkaa nälkä ja into olemaan kohdillaan, joten seuraavaksi tapetoin kämpän kartoilla ja syön aamupuuron levykompassilla otsalampun valossa.

Suunnitelman mukaan tarkoitus oli nostaa sukset naulaan maaliskuun alussa, mutta päätin muuttaa suunnitelmaa ja hinkuttaa latuja vielä maaliskuun lopulle. Lopputalven hiihdot tosin kulkee lähinnä tasatyönnöllä, koska ilmottauduin Pogostanhiihtoon, jossa tyrkätään tasatikkua reilut viisikymppiä. Tulin siihen tulokseen, että saavutan parhaan kunnon hiihtämällä mahdollisimman paljon. Ainakin se rassaa hapenottoa paremmin kuin juoksu. Tästäkin voi ja saa olla eri mieltä, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

Ennen Pogostaa lähden kuitenkin kaukomaille maistelemaan paikallisia viinejä eli Espanjaan. Eiköhän siellä muutama priimaluokan reeni ja kisakin tule väännettyä viininlipittelyn lomassa. Saattaa olla, että Pyreneilläkin joutuu käymään haukkomassa ohutta ilmaa. Jos vaikka innostuisi vuorijuoksusta, joka odottaa uutta manttelinperijää norjalaisen vuorijuoksusuuruuden poismenon jälkeen. Voi vaan olla, ettei niihin kenkiin ole kukaan vähään aikaan astumassa...

Kävin viime perjantaina kaikkien muiden Joensuulaisten tavoin ihailemassa vanhojen tansseja. Olin niin innoissani asiasta, että kävin katsomassa kolme eri esitystä kolmessa eri paikassa. Alkoi siinä raavaan miehen olotila herkistymään, kun katselin noita komeita miehenalkuja ja kauniita tytöntylleröitä. Päätin siinä samassa, että haluan takaisin lukioon. Silloin elämä oli jokseenkin huoletonta ja helppoa. Mutta niinhän se menee, että kirjoitusten jälkeen elämä etenee hitaasti, mutta sitäkin varmemmin alamäkeen :)

Hirviö ja kaunottaret

Empiiristä tutkimusta

noreply@blogger.com (Aaro Asikainen) — Mon, 02 Feb 2009 13:26:00 +0000

"5 päivän empiirinen tutkimus
Paikka: Vuokatti
Koekaniinit:H. Airila, A. Asikainen, A. Nurmonen ja J. Pajunen

Tulos: tehojen määrä korreloi negatiivisesti juttujen tasoa."

Tällä tavoin Vuokatin leirin satoa tulkitsi empiirisen tutkimuksen pioneeri, edelläkävijä Pajunen. Jutut ylitti sen maagisen rajan jo heti kättelyssä.

Pohjalla muhinut mahatauti ei laittanut kapuloita harjoittelun nariseviin rattaisiin. Päinvastoin. Aivot oli niin sanoitusti jätetty narikkaan jo lähdettäessä leirille. Mukaan pakattiin motukkaa ja teemaksi keksittiin ajatus puristaa neljän päivän leiristä kaikki ilo ja tuska irti. Aika hyvään lopputulokseen päästiin eikä käsiä tarvinnut nostaa pystyyn luovuttamisen merkiksi yhtä ainutta kertaa.

Keskiviikkoilta meni vielä kahden ja puolen tunnin tutustumislenkiksi vaaran valaistua sorvaillessa. Torstaiaamuna aamupalalle kokoontui yllättävänkin tummaa sakkia. Jotkut hullut kävi vielä kaiken kukkuraksi aamulenkiksi tuuppaamassa Vuokatin vaaran päälle. Itse keskityin huoltotehtäviin ja keittelin urheilijoille puurot ja venetervan makuiset aamusumpit. Lenkille päästiin vasta yhdentoista jälkeen, mikä sopii ainakin meikäläisen kropalle paremmin kuin hyvin. Jotenkin aamut on vähän hankalia, korpee sellainen ihme höntyily! Päätettiin mennä hiihtämään mäkivetoja Vaaran lenkin (24km) perimmäiseen nurkkaan, jottei reenistä tulisi liian pehmeä. Läski kolmonenhan siitä tuli. Perjantaina aamupalana tarjottiin kauraa. V 75 "hevostelureeni" seisoi ohjelmassa isoin kirjaimin ja huutomerkein kera. Kaksi kierrosta vaaran kaksnelosta. Niin ja mäet vedettiin melko reippaasti. Kolmen tunnin reenistä ainoastaan vajaa tunti lirvahti veekoon puolelle. Aikamoista. No, niin kuin osasin odottaa, ei sunnuntain mäkireenissä kulkua kuulunut vaikka kuinka sitä huudeltiin. Tarkoitus oli nostaa sykettä ja tiputtaa aikaa veto vedolta. Aika lyheni ensimmäisen ja viimeisen vedon välillä minuutin ja parikymmentä sekuntia, mutta sykkeissä ei kovinkaan suuri muutoksia tapahtunut. Viimeisessä vedossa yritin minkä reidet antoi myöten, mutta syke ei noussut lähellekään anakynnystä vaan jaloista loppui happi totaalisesti.

Sellaisen se antoi tällä kertaa. Porukka alkaa puhumaan jo kisakauden alusta ja tekisi mieli antaa muutama höntyilysakko moisille posmottajille. Pitäisi mukamas muuttaa harjoittelua. Eikös nyt olla helmikuussa?! Kisakausi jatkuu ties kuinka kauas loka- marraskuulle. Missä välissä sitä ehtii harjoitella kunnolla, jos ei nyt? Kesälläkö? Vai pitäisikö sittenkin aloittaa herkistely huhtikuuta ja toukokuun alkua silmällä pitäen? Voisi sitten päättää hyväkuntoisen kauden Jukolaan ja olla rapakunnossa loppukauden eli vajaat neljä kuukautta. Pirun vaikeita asioita. Menin niin solmuun, etten tiedä enää yhtään mitä pitäisi tehdä. Taidan aloittaa uuden harrastuksen, kehonrakennuksen, ja lopettaa kaikki muut. Näkyy ***** punttiksella!

Ainakin leiriparta oli tikissä