Ropleemaa

Pirulainen sentään. Ei millään lähde fyysinen vireystila kohentumaan. Jatkuva väsymys ja ennen kaikkea tunne, että vihaa olla lenkillä laittoi jälleen kerran suunnitelmat uusiksi.

Verkikokeista ei löytynyt mitään hälyyttävää ja missään nimessä kunto ei romahda näin lyhyessä ajassa totaalisesti, joten syyn pitää olla jossain muualla. Eilen luin Oman blogia ja MM-kisoissa kaverin kanssa jutelleena alkaa tuntumaan, että olisiko trendisairaus mykö iskenyt myös minuun.

Oli mikä oli niin jollain tavalla tilanne pitää saada selvitettyä, jotta loppusyksyn kisoihin olisi vielä mahdollista päästä kisaamaan. Se on selviö, että SM-keskari ja viesti jää tänäkin vuonna pois kalenterista. Sen verran vittuuntunut ja kyllästynyt olotila on tällä hetkellä. Ja ennen kaikkea vetämätön.

Taas kerran, kun painii tällaisten asioiden ääressä miettii, että miksi hemmetissä ylipäätään viitsii uhrata suurimman osan elämästään suunnistukselle, kun palkaksi saa itkua ja hammasten kiristelyä. Mutta niinhän se menee, että ihminen muistaa hyvät asiat päivän tai pari, mutta huonot muistot pysyy mielessä luultavasti ikuisuuden. Tunneihmisenä kaiken näkee vain mustana tai valkoisena, joten ei sekään sanan varsinaisessa merkityksessä helpota elon tietä.

Täältä tähän.