torstai, 21. heinäkuuta 2011

France


Tavoitteeni menivät jokseenkin uusiksi kolmisen viikkoa sitten. Silloin seuraava tavoite oli saada pohje kuntoon. Tällä hetkellä tavoite on noussut muutaman pykälän, koska pohje alkaa olla lähes 100%:ssa kunnossa ja huomenna matkaan Ranskaan kohti MM-katsastuksia.  

Tunteja en ole laskenut, mutta varsin monta hetkeä olen kuluttanut katselemalla ja tutkailemalla tulevia Ranskan maastoja. Juttujen perusteella melko tulista settiä on tarjolla ja kyllähän sen jo kartoista näkee. Oman haasteen tuo myös erittäin kivinen ja tukkoinen maasto ja tämä vain sen takia, että pohje joutuu äärimmilleen. Saattaa siinä toki muutkin paikat ja taitokin joutua melkoiseen tulikokeeseen. No kaikki otetaan vastaan ja luultavasti kotiin tullessa on taas yhden kokemuksen viisaampia. Tai tyhmempi.

Pohjevamman kuntoutus on mennyt varsin tuubiin ja tällä viikolla olen päässyt taas takaisin tiestölle ja suunnistamaan. Juoksuhommat ovat lähteneet sujumaan yllättävänkin hyvin ja siinähän piilee aina innostumisen vaara lähteä takomaan asvalttia oikein olan takaa. Maltti kun ei kuulu välttämättä vahvuuksiini näissä hommissa ainakaan. 

Jätin Ilosaarirockinkin väliin ja haukkuivat tissiposkeksi. Varsinaisia kavereita. Tämä kommentti sen takia, että yleensä kun painaa ”rokettiin” niin urheilijan elämäntavat paiskataan romukoppaan ja painoa tulee viitisen kiloa viikossa lisää. Toisaalta ”roketin” avulla voi kokea normaalin nuoren suomalaismiehen kesänviettotavan.
Rockin sijaan istuin vajaan kolmen viikon aikana tuhatkunta kilometriä maantiepyörän varsin kovalla hiilikuitusatulalla. Eipä tuo kilometrimäärä ole juuri mitään, koska kestävyyslajien kuninkaat survovat Ranskan mailla suunnilleen kolmessa viikossa 3500km. Tissiposki taidan sittenkin olla. Olivat kaverit oikeassa.  Puolustuksena mainittakoon, että ei Contador eikä liiemmin Bassokaan tuona aikana tee rullahiihto, suo- ja vesijuoksureenejä.

Googletin majapaikkamme sijainnin  ja huomasin, että Tourin henkilökohtainen aika-ajo ajetaan ensi lauantaina Grenoble nimisessä paikassa ja hotelliltamme ei näyttänyt olevan kyseiseen mestaan sataa kilometriäkään. Olisi melko priimaa päästä seuraamaan Touria livenä. Vinkki vinkki!

Kolin mäki oli armoton. Kahdelle kilsalle nousuprosentiksi syntyi 8.8%.

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, kannatta pysyä ihan vaan kotimaisemissa nyt:)