Juko

Jukolan jälkeiset fiilikset on ollut aika ristiriitaiset. Sijoittuminen kymmenenneksi seuran kakkosjoukkueella on aikamoinen temppu, mutta oma heikko/heikohko suoritus latistaa jonkun verran meininkiä.

Pääsin lähtemään käytännössä kärjessä, koska joukkuekaverit olivat latoneet melkoisen mainioita osuuksia yön pimeydessä. Etukäteen olin ajatellut, että kärjessä saatan ihan hyvin lähteä, joten tilanne ei sinänsä tuntunut vaikealta. Joku voisi valitella, että osuudella olevien arvokisamitalistien metallit kilisevät ja pilaavat oman juoksun, koska sitä metallia ei varsinaisesti vielä ole saavutettu, mutta ei se mikään ongelma ollut. Tiesin, että hyvällä suunnistuksella voin pitää tilanteen samana antaessa kartan ankkurille.

Homma alkoi varsin ikävällä tavalla, koska koukkasin ensimmäistä rastia reilun minuutin verran. Menin kyllä rastikiveni kylkeä hipoen ohi, mutta kuvittelin oman rastini olevan pienessä jyrkänteessä. Hivenen ihmettelin, että onpa rasteja tosiaan lähekkäin. No, kaartelujen ja ankaran sadattelutulvan jälkeen palasin kiltisti jo kerran näkemälleni rastikivelle ja otin leiman. Alkoi ankara takaa-ajo. Sain kuin sainkin Deltan kiinni ja letkaan lyöttäytyi myös Södertälje ja Vaajakoski. Putkipätkä sujui ongelmitta. Ensimmäisen TV-rastin jälkeen alkoi hajonnat uudelleen ja kasettini hajosi totaalisesti. Seurasin sivusilmällä, kun muu letka kurvasi alas vasemmalle ja itse puskin hyvällä itseluottamuksella suoraan rinnettä pitkin, kunnes eksyin totaalisesti. Mietin jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että en tiedä ollenkaan missä olen, kuinka 50m matkalla voi kadottaa otteen karttaan täysin. Ilmeisesti niinkin voi käydä, totesin, ja leivoin kahden ja puolen minuutin suunnistusvirheen eli pummin.

Itsensä kokoaminen megapummin jälkeen on varsin hankalaa varsinkin, kun tietää, että porukka edellä menee kovempaa ja toisaalta kun tajuaa olleensa juuri kamppailemassa mitallisijoituksista Jukolan viestissä. Loppumatka sujui lähes ongelmitta, mutta ero kärkeen revähti noin kuuteen minuuttiin ja ankkuriosuudelle Jere pääsi sijalta kuusi. TV-kuvissa näytän maalissa väsyneeltä, mutta iso pettymys oli syynä polviin nojailuun.

Kuudes osuus Jukolan kärkisijoilla maailmanluokan suunnistajien kanssa oli myös erittäin opettavainen kokemus. Muissa kilpailuissa pienet virheet on jotenkin mahdollista "paikata", mutta noissa paikoissa jokainen virhesekunti säilyy loppuun saakka ja kilisee kuuluisaan yhteiseen laariin eli joukkueen laariin. Vaikka pettymys on edelleen iso oman huonon juoksun takia on sanottava, että tästä on hyvä mennä taas eteenpäin.


GPS