sunnuntaina 24. toukokuuta 2009

Kesä tulee, minä en




Ylihuomenna tulee kaksi viikkoa täyteen melko sitkeän sorttista flunssaa. Aika normaali flunssa näin astmaatikolle. Harvoin sitä selviää muutamalla päivällä kevennettyä harjoittelua. Toisaalta kaksi viikkoa ei kaada vielä mitään, mutta kyllähän se laittaa mielen synkäksi varsinkin, kun ulkona on +20 astetta ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta.

Surullisinta tässä kaikessa lienee se, ettei kisoissa yllä fyysisesti omalle tasollaan tai ettei ylipäätään pääse koko kisoihin mistä seuraa armoton tippuminen rankinglistalla, joka taas tarkoittaa sitä, että pääsy eliittisarjaan hankaloituu tai muuttuu jopa mahdottomaksi. Onhan tässä onneksi edessä SM-sprintti, jossa hyvällä onnistumisella pystyy nostamaan sijoitusta, mutta sekin edellyttää melko pikaista paranemista. Mission impossible ehkä...

Viime keskiviikkona juostiin Karjaalla PM-sprinttikatsastus. Tarjolla oli hyvinkin yksinkertaista sprinttisuunnistusta eli voidaan puhua juoksukilpailusta. Toki, jos kisa olisi ollut vain ja ainoastaan juoksua niin omalta osaltani ero kärkeen olisi ollut vieläkin suurempi. Yhden viidentoista sekunnin virheen tein radan loppuosalla (rasti nro. 18) ja kaksi pidempää rastiväliä juoksin huonosti niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Kaupunkisprinttejä on todella harvoin tarjolla, joten suurempaa kokemusta ei näistäkään ole. Ennen lähtöä totesin, että edellisen kerran olin juossut sprinttiä viime vuoden heinäkuussä nuorten MM-kilpailuissa Göteborgissa. Alkuverkassa jalat tuntui todella hyville, samoin parilla ensimmäisellä rastilla. Sen jälkeen keuhkot ylikuumeni ja happi loppui lihaksista. En muista milloin olen viimeksi tehnyt sen virheen, että osallistun kisoihin toipilaana, mutta nyt sen tein. Torstain Huippuliiga jäi näin ollen juoksematta. Tyhmyydestä sakotetaan - niin sen pitääkin olla!



Kaivelin karttakansioita aikani kuluksi. Tässäpä kevään helmet..

.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pisteet tost parrasta!

-myyrindaalinaaliainen-

Anonyymi kirjoitti...

Parta vie kyllä hyvin huomion pois lapsenpyöreydestä poskissa.

Anonyymi kirjoitti...

Parta ei kasva kuin tosimiehille

Anonyymi kirjoitti...

toivottavasti pääset vielä joskus omalle tasollesi