tiistaina 5. toukokuuta 2009

Kansallista touhua

Maantiepyöräilykausi on sananmukaisesti polkaistu käyntiin. Pienien huoltotoimenpiteiden jälkeen Peugeottini rullasi kuin unelma -ainakin alamäkeen. Pyöräily sopii täydellisenä huoltoliikuntana minun koneistolle. Ei tule samanlaista tärähdystä kuin juoksussa ja maisema vilisee silmissä mikä sopii hyvin ylivilkkaalle mielelle. Eilen heitin seitenkymppisen vajaassa kahdessa ja puolessa tunnissa. Jonkun verran on istumalihakset kovilla, mutta sitähän se on.

Viime viikot ja ennen kaikkea viikonloput ovat olleet kohtullisen hektisiä kisojen sun muiden karkeloiden takia, lähinnä kuitenkin kisojen. Siljarastit oli ja meni. Olin heikko oikeastaan jokaisella osa-alueella aina suunnistuksesta maastojuoksuun. Kisa sinänsä oli ihan hauska perhosineen ja kameroineen, vaikka en kuulukaan kikkailu-kolosuunnistus-koulukuntaan. Paljon jäi mietittävää. Huiput on huippuja, kansalliset miehet kansallisia miehiä, nämä seikat tuli varsin selväksi.

FinnSpringi toi mukanaan yhden uudenkin asian: OIKEAN normaalimatkan. Junnusarjoissa pitkämatka on yleensä reilu kymmenen kilometriä, yleisessä sarjassa samainen matka on yleensä yli viisitoista kilometriä. Tällä kertaa kuusitoista. Kevätleireilyn puute tai niillä sairastaminen ei varsinaisesti tehnyt kynnystä pitkälle matkalle matalammaksi ja heti K-pisteeltä lähtien juoksu oli varsin tahmeaa - nimenomaan maastossa, joka tällä kertaa oli vielä poikkeuksellisen brutaali megaluokan varpuineen ja soineen. Saattoi siellä muutamalla aukollakin olla risu poikineen. Lyhyet, fyysisesti helpot välit sujuivat melko hyvin, mutta pidemmillä väleillä meno jäi samaiseen marrimiseen joilla sorvailin lyhyet välit. Toki osaamattomuuteen suunnistuksen ja maastojuoksun suhteen löytyy varsin selvä syy: lumi. Kävin nimittäin tänään ensimmäisen kerran tekemässä suunnistusharjoituksen Joensuussa sitten viime marraskuun. Lunta ei enää ollut, mutta maa oli tietysti vielä jäässä siellä täällä. Harvoin voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että on paremmassa kunnossa mitä tulostaulu näyttää, mutta nyt sen teen :)

Tällä hetkellä painin todella ristiriitaisten tuntemuksien vallassa. Omat tavoitteeni ovat kuitenkin muualla kuin kansallisella tasolla, ainakin tulevaisuudessa, mutta tämän kauden tulosten valossa minut voidaan kategorisoida kaikkein masentavimpaan ja pahimpaan lohkoon: olen kansallisen tason viestimies! Taidan saman tien ilmoittautua Lakeudenviestiin ja miksei toisaalta Kalevanrastiviestiinkin ja alkaa odottamaan sopivia joukkuekavereita. Täältä tähän.


FinnSpring relay

Results long distance
Results relay

More photos from FinnSpring (by Jan Haaska)

1 kommenttia:

paavo kirjoitti...

hah, älä masennu, kyl se lähtee rullaa, koita nyt pitää ainaki se peugeotti rullaamas!