tiistaina 21. huhtikuuta 2009

Tiomila



Kilpailukalenterin rankin viikonloppu on takana. Viikonlopun aikana unta tuli kiskottua reilun tunnin verran joten hapotustila on vielä tälläkin hetkellä melkoinen.

Tavoitteena ei ollut enempää eikä vähempää kuin voitto, koska tänä vuonna Tiomila oli asia numero yksi! Valmistautumiseen niin fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti käytettiin todella paljon aikaa leireillä ja jokainen omissa oloissaan. En usko, että olisimme voineet tehdä enempää kuin mitä nyt teimme. Miksi siis sijoituimme toiseksi emmekä voittaneet?

No, ensinnäkin täytyy nostaa hattua Krsitiansandin suoritukselle. Paras joukkue voitti. Silloin kun piti hyökätä, Kristiansand hyökkäsi - me passivoimme ja teimme muutaman ratkaisevan virheen. Avausosuudesta viidenteen osuuteen saakka homma toimii, vaikka helmikuussa, koska perusrutiini riittää siihen. Kuudennesta osuudesta lähtien perusrutiini ei riitä vaan pitää pystyä tekemään maailmanluokan suorituksia. Se on lähes mahdotonta sillä maastokokemuksella, jota meillä oli. En usko, että Finlandiahiihto kulkee kovinkaan juhlallisesti marraskuun alussa... Toisaalta tällä kertaa jäimme osuuksilla, jossa juoksi kavereita, jotka ovat suunnistaneet ympäri vuoden, joten tämä selitys ei välttämättä toimi. Parin kuukauden päästä Jukolassa osat melko varmasti kääntyy ympäri tai ainakin me lumessakahlaajat saavutamme etelänheebojen etumatkan.

Oma osuus sujui suunnitelman mukaisesti. En yrittänyt mitään muuta kuin tulla porukan mukana pois ilman yhtään riskiä. Homma oli hallinnassa koko matkan eikä virheitä tullut juuri nimeksikään. Henkilökohtaisessa kilpailussa en varmasti olisi tyytyväinen tämänkaltaiseen juoksuun koska kaikki agressiivisuus oli totaalisen poissa - juuri niin kuin väliosuuksilla kuuluukin olla.

Tavoite oli myös suunnistaa koko viesti niin, että yhteenlasketut virheet on alle kymmenen minuuttia. Kilpailun tasosta kertoo varmaan se, ettei edes niin vähillä virheillä tullut voittoa.

Results


Tiomila 5. leg


Tiomila training

1 kommenttia:

patufetes kirjoitti...

Aaro!!
Onnea for your 2nd position in 10mila