Tip tap

Voi veikkoset tätä joulun taikaa. Olen ymmärtänyt, että joulu on juhlista kaunein ja pyhitetty nimenomaan rauhoittumiselle perheen kanssa. Kinturi sanon minä. Telkkari suoltaa aivan uskomatonta soopaa joulun nimeen. Osta tätä, tilaa tätä niin tulet onnelliseksi. Viimeksi kuulema mainos oli ehkä kaikkein riemastuttavin. Se meni jotenkin näin: osta uusi Xbox pelikonsoli niin joulusi on pelastettu. Suomeksi: joulu menee vituroilleen ilman tätä kyseistä kapinetta ja voi olla, että samoin koko ensi vuosi. Aivan käsittämätöntä. Sama tilanne oli rakkaassa kotikaupungissa tänään. Jäätävä kaaos. Ihmiset säntäilee tuli perseen alla viimeisten tavaroiden perässä ja tappelee siitä, kuka saa marketin viimeisen barbienuken. Aika kaukana siitä joulun syvimmästä ajatuksesta. Ymmärrän sen, että lapsille joulu on tärkeä, samoin niiden lahjojen saaminen, mutta silti tuntuu, että nimenomaan materiasta on tullut se kaikkein pyhin. Näin ollen vedin tiukan boikotin tälle hömpälle enkä ostanut yhtään joululahjaa. Sen sijaan tein muutaman aivan omilla käsilläni. Usko täi älä.

Eilen tapellessa illan hiihtolenkkiä lumipyryssä mietin mitkä asiat on oikeasti tärkeitä joulussa. Lapsena ne oli tietysti lahjat. Ei silloin mitään muuta mielessä ollutkaan, kun ne erikivat joululahjat. Nyt keksin kuitenkin kaksi asiaa. Tosin kumpikaan niistä ei enää liity lahjoihin. Tulin nimittäin siihen tulokseen, että parasta joulussa nykyään on aamun pitkä hiihtolenkki, sen jälkeen jouluruuat kotosalla. Aika yksinkertaista, mutta väittäisin, että näinkin yksinkertainen kaava jättää mieleen paljon pitkäaikaisemman muiston kun se hemmetin Xbox, jonka heität komeroon, kun et pääsekään jotain tappomörköpeliä läpi.

Noniin, eiköhän se riittänyt pilaamaan kaikkien materialistien joulun. Tiukkaa joulua sinne sektorille voin enää toivottaa :)

Pitkä loma on myös hieno asia joulussa. Lomalla on myös kiva lenkkeillä. Viime lauantaina tosin hauskuus oli kaukana, kun juostiin Pipsan ja Janin kanssa perus 16km VK-reeni. Tie oli yllätys yllätys melkoinen luistinrata ja muutaman kerran kaatuminen oli niin lähellä, että nenä viisti tienpintaa. Tarkoitus oli juosta alkuun rennommin ja kiihdyttää loppua kohti. Kyllähän se onnistui, mutta alkuvauhti oli jo yli kymmenen sekuntia/kilometri kovempi kuin suunniteltiin. Pakko myöntää, että viimeiset viisi kilometriä tultiin sen verran häijyä kyytiä, että tummuin niin sanoitusti turpeeseen enkä pysynyt enää letkoissa. No ei kait siinä, hyvää settiä tippumisesta huolimatta - läski 16km/57.40´.

Perjantaina olisi lähtö Ylläkselle, joten loppuviikolla joutuu hivenen passailemaan reenihaluja. Niitä tuntuu jonkun verran olevan. Tosin uskoisin aika vahvasti, että ne saadaan tapettua Ylläksen mäkiin. Sehän niissä urheiluleireissa kai on tarkoituskin, ettei loppuviikosta jaksa enää edes lenkeillä jutella, vaikka seura kuinka mehevää olisikin. Toki lenkit pitää aina vetää loppuun saakka.

Ei muuta kuin hassun hauskat joulut ja näkyy ensi vuonna... Loppuun vielä pieni jouluaikaan sopiva vinkki. Mikäli, ette keksi enää yhtään piirileikkiä joulukuusen ympärillä niin pukeutukaa naamiaisasuihin. Kuuminta hottia asujen suhteen BlackHole- kyselyn mukaan ovat aina varma Robin Hood, sekä nouseva trendi - poliisin virka- asu. Huomattavasti parempaa viihdettä kuin "hei tonttu-ukot hyppikää niin, että naapurusto raikaa"!


Members of K****vesi team

Viimeistä viedään

Joulu tekee tuloaan, lumet sen sijaan menojaan. Oikeastaan ei ne enää minnekään ole menossa, maa on musta kuin suomalaisten ajatusmaailma. Sen sanoi jo Syrjän Martti aikoinaan lauleskellessaan kirveestä, perheestä, lumihangesta ja siitä kuuluisasta viimeisestä erheestä. Oli miten oli, näillä mennään mitä on annettu ja vielä hieman soveltaen olosuhteiden niin sanellessa.

Esimmäinen ´työjakso´ alkaa olemaan loppusilausta vaille paketissa. Samoin ensimmäinen harjoitusjakso. Työkuviot on natsannut erittäin hyvin harjoitusohjelmaan, koska periaatteessa joka päivä maanantaista perjantaihin olen pystynyt tekemään sekä aamu, että iltareenin. Toisaalta nyt eletään vasta joulukuuta, joten ei kai sitä joka päivä tarvitse tehdä kahta tai kolmea reeniä. Ne on eri miehiä ne, jotka niin tekee tässä vaiheessa reenikautta. Veikkaan, että nämä jampat esittää sitä kuuluisaa sivuosaroolia kilpailukauden pyörähtäessä kunnolla käyntiin siinä kesäkuun tienoilla. Omat suunnitelmat ovat piirtyneet aika lailla mutkattomasti päähän pienellä ulkopuolisella avustuksella. Joulun jälkeen laitetaan ns. iso pyörä pyörimään ja annetaan sen rullailla tuonna maaliskuun lopulle pikku hiljaa kiihtyen.

Jotain kevyttä häikkää on tällä hetkellä takareidessä. Veikkaisin, että liukkaalla juokseminen on vetänyt sen aika tiukkaan jökkiin. Näkisin asiassa myös positiivisen vivahteen: säästelen kinttuja ja teen tukilihasreenejä ja aika paljon voimaa tuonne keskivartalon seutuville. Ehkä sillä saa estettyä jonkun verran vammoja ja kovaa juokseminen helpottuu aika lailla, kun paketti pysyy kasassa. Ja reenit kruunaa tietysti pikku penkkikisa hurjaakin hurjemmilla painoilla.

Olen viime aikoina kahminut kirjastosta pelkästään nykyisten ja ex- huippu-urheilijoiden "elämänkertoja". Myllylät, Isometsät, Lancet, Vireenit, Dopingit Mustat kirjat sun muut. Vaikka jossain määrin olen ollut tietoinen mitä huipulle pääseminen ja ennen kaikkea siellä pysyminen ja pärjääminen vaatii eri lajeissa niin vasta luettuani kyseisiä painoksia ja ehkä niitä jopa hivenen mietittyäni alan tajuamaan mitä se OIKEASTI vaatii. Periaatteessa niin yksinkertaista, mutta... Vaikka kyseessä on ollut eri kestävyyslajien edustajia niin yksi asia jokaisessa kirjassa toistuu ja se on yllätys yllätys doping. Mutta pakko urheilun puhtauteen on silti uskoa. Ei ehkä kaikissa lajeissa, mutta edes omassa.

Joensuussakin vedetään nykysin nopeusreenejä. Ilmeisesti se alkaa olemaan jo globaali-ilmiö... Alla lyhyt pätkä yhdestä nopeusreenistä. Tosin ensimmäisestä vedosta, joten ei mitään kuuhunmenomatskua ;)

Oikeita kysymyksiä ja vääriä vastauksia

Voiko urheilulle antaa kaiken?
Entä onko se ylipäätään fiksua?
Haittaako liikakilot menestykseen?
Kuka on liian läski ollakseen maailman huipulla?
Aiheuttaako anoreksia varman mitalisateen?
Lohduttaako mitalit muka enemmän kuin suklaa ja sipsit?
Ahneellako muka paskainen loppu?
Heittääkkö pyyhe kehään jo ykkösen koukun jälkeen?
Dopinko muka oikotie huipulle?
Eikö kaikki huippu-urheilijat nykyään olekaan doupattuja?
Näitä asioitako meidän on pohdiskeltava?

....

Voiko vastauksia näihin suuriin kysymyksiin olla ylipäätään olemassa?
Eipä sillä, että nämä ketään kiinnostaisi!
Itku näitä pohtiessa vaan tulee.
Kohta näiden asioiden miettiminen menee reenaamisen edelle.
Omapahan on jokaisen valinta.
Toisaalta niin on myös perättömien huhujen kirjoittaminen s.netissä.

Että sellaista... Kohtahan nämäkin asiat selviää. Jos ihmettelet typeriä pohdintojani niin voin antaa vinkin, että kannattaa keskittyä kyseiseen raapustukseen hivenen laajemmassa mittakaavassa. Ja kevyehkö pilke silmäkulmassa.

Niin ja loppuun vielä sanottakoon, ettei kaikkea kannata ottaa täysin tosisaan. Mutta melkein...