"Nouse jo ylös" ei pysty. "Oot sä menos duuniin?" ei pysty. "Siivoisit joskus" ei pysty. "Mee käymään lääkäris" ei pysty. "Hanki joku harrastus" ei pysty. "Nauttisit elämäst" ei pysty. "Vedä ittes narunjatkoks" ei pysty. "No tekisit ees jotain" ei pysty.
perjantaina 22. elokuuta 2008
perjantaina 15. elokuuta 2008
Paikalliset iltarastit ja Thierry- parta
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja pitkä paluumatka ihanaan sijaiskotiin starttaa huomenaamuna n. klo 7.00. Yhdentoista tunnin automatka asettaa omat vaatimuksensa eikä auton tuulilasinpyyhkimien rikkoituminen ainakaan helpota massiivista urakkaa. Odotellaan sydänsyrjällään huomenna vallitsevaa keliä ja toivotaan poutaa.
Määrät alkaa olemaan kerätty ja on aika hilata tehot pilviin ja jäädä odottelemaan herkkyyttä. Epäilen vahvasti sen tulemista, mutta samako tuo onko kulku herkkää kunhan kello tykkää.
Eilen oli kaksiosainen tehoreeni: aamulla vk- vauhtinen suunnistusreeni jokseenkin oudolla kartalla ja illalla maukkareeni paikallisilla iltarasteilla.
Aamun reeni oli kuta kuinkin pari minuuttia alle puolen tunnin puristus. Matka oli ehkä jotain neljän ja viiden kilometrin välimaastossa. Suunnistus oli sen verran haastavaa, ettei missään vaiheessa pystynyt työntämään mitään monstervauhtia, mutta se oli hyvä verryttely illan täpöreeniä ajatellen.
Häijyä settiä
Illan reeni ei suunnistuksen osalta antanut juurikaan mitään, mutta sehän ei meitä haitannut vaan lyötiin kunnon tehoreeni koneeseen. Kartta oli sama millä juostiin viime viikonlopun Tunturisuunnistukset, mutta mittakaava oli tiristetty 1: 15 000 tai jonnekkin sinne päin. Samoja rastejakin näytti olevan kuin viikonloppuna. Järjestäjät ilmoittivat matkan olevan viisi kilometriä, mutta suhtaudun siihenkin varsin skeptisesti. Aikaa sain kulutettua 25.11´ ja Antti murjoi vielä yksitoista sekuntia kovemmin. Ehkä puoli minuuttia koukkua voisin löytää, mutta reilun viikon reenit alkaa tehdä tehtäväänsä. Parhaiten huomasin sen sillä, että olin joka kivikossa turvallani enkä uskaltanut juosta alamäissä normaalilla apinanraivolla.
Paikallista iltarastimaastoa
Edes Thierry- parralla ei tultu
Määrät alkaa olemaan kerätty ja on aika hilata tehot pilviin ja jäädä odottelemaan herkkyyttä. Epäilen vahvasti sen tulemista, mutta samako tuo onko kulku herkkää kunhan kello tykkää.
Eilen oli kaksiosainen tehoreeni: aamulla vk- vauhtinen suunnistusreeni jokseenkin oudolla kartalla ja illalla maukkareeni paikallisilla iltarasteilla.
Aamun reeni oli kuta kuinkin pari minuuttia alle puolen tunnin puristus. Matka oli ehkä jotain neljän ja viiden kilometrin välimaastossa. Suunnistus oli sen verran haastavaa, ettei missään vaiheessa pystynyt työntämään mitään monstervauhtia, mutta se oli hyvä verryttely illan täpöreeniä ajatellen.
Häijyä settiä
Illan reeni ei suunnistuksen osalta antanut juurikaan mitään, mutta sehän ei meitä haitannut vaan lyötiin kunnon tehoreeni koneeseen. Kartta oli sama millä juostiin viime viikonlopun Tunturisuunnistukset, mutta mittakaava oli tiristetty 1: 15 000 tai jonnekkin sinne päin. Samoja rastejakin näytti olevan kuin viikonloppuna. Järjestäjät ilmoittivat matkan olevan viisi kilometriä, mutta suhtaudun siihenkin varsin skeptisesti. Aikaa sain kulutettua 25.11´ ja Antti murjoi vielä yksitoista sekuntia kovemmin. Ehkä puoli minuuttia koukkua voisin löytää, mutta reilun viikon reenit alkaa tehdä tehtäväänsä. Parhaiten huomasin sen sillä, että olin joka kivikossa turvallani enkä uskaltanut juosta alamäissä normaalilla apinanraivolla.
Paikallista iltarastimaastoa
Edes Thierry- parralla ei tultu
tiistaina 12. elokuuta 2008
It´s raining man
En ymmärrä mikä nykyään painaa pientä ja viatonta mieltäni. Tänäänkin, niin kuin monena muunakin ´loma-aamuna´ heräsin varhain ennen herätyskellon ihanaa soidinääntä. Tänään se tapahtui reilusti ennen yhdeksää ja vaikka väsyttikin ankarasti niin raahasin läskin takamukseni alakertaan TV:n ääreen kujuilemaan, jahka suomalaiset olisivat saavuttaneet Olympiatantereella jotain merkittävää. Kintaallahan se oli niin kuin osasin odottaa. Mitalinnälkä oli pakko tyydyttää aamupuurolla ja parilla kupposella tiukkaakin tikemmalla myrkkykahvilla. Nykyään on pakko saada pari kuksaa kahvia aamutuimaan, koska ilman aamusumppia koko päivän voi julistaa hälytystilaan ja totaaliseen tummuuteen.
Sumuista Kukastunturia ja HabaKeijojen kuningas, Köntti
Siinä kahvia siemaillessa tuli myös tiirailtua ulos ikkunasta ensimmäistä kertaa koko ihanan aamun tuoksinassa ja siellähän satoi vettä oikein olan takaa. Voisi jopa melkein sanoa, että vettä tuli taivahien täydeltä. Huipulle ei kuitenkaan ole oikotietä, kaikkihan sen tietää. Eilen päätetty pitkääkin pidempi mäkilenkki oli pakko panna täytäntöön. Nurmosen Anakonda totesi aamulla hapotuksen olevan liian jäätävää, joten isolle kakkosen ladulle lähti kaksi soturia, "keidaskaksikko". Tarkoitus oli valloittaa yksi tunturi lisää, mutta näin jälkikäteen on paha sanoa päästiinkö haluttuun lopputulokseen, koska sumu oli mitä jäätävin ja näin ollen ei voida olla täysin varma käytiinko edes lähellä halutun tunturin lakea. Korkeusmittari kuitenkin antoi melko tiukkaa lukemaa, joten mitä todennäköisemmin Kukastunturin päällä ollaan käyty.
Keidaskaksikko, jälleen
En muista milloin vettä olisi tullut tuota tahtia alas taivaalta. Tuntui kuin joku mulberi olisi kaatanut vettä saavista päällemme koko lenkin ajan. Toisaalta sade antoi lisää fiilistä ja välillä tahkottiin hivenen kovempaa vauhtia mitä alkuun oltiin ajateltu, mutta se jos joku kehittää. Viikko lävähti juuri täyteen tätä Lapinsettiä ja tämän päivän lenkki oli ehdottomasti paras. Mikä onkaan parempaa, kun heittää hyvää reeniä hyvän kaverin kanssa erittäin tyylikkäissä maisemissa. Kuntokin tuntuu olevan nousussa koko pienellä osastollamme...
Keidas
Sumuista Kukastunturia ja HabaKeijojen kuningas, Köntti
Siinä kahvia siemaillessa tuli myös tiirailtua ulos ikkunasta ensimmäistä kertaa koko ihanan aamun tuoksinassa ja siellähän satoi vettä oikein olan takaa. Voisi jopa melkein sanoa, että vettä tuli taivahien täydeltä. Huipulle ei kuitenkaan ole oikotietä, kaikkihan sen tietää. Eilen päätetty pitkääkin pidempi mäkilenkki oli pakko panna täytäntöön. Nurmosen Anakonda totesi aamulla hapotuksen olevan liian jäätävää, joten isolle kakkosen ladulle lähti kaksi soturia, "keidaskaksikko". Tarkoitus oli valloittaa yksi tunturi lisää, mutta näin jälkikäteen on paha sanoa päästiinkö haluttuun lopputulokseen, koska sumu oli mitä jäätävin ja näin ollen ei voida olla täysin varma käytiinko edes lähellä halutun tunturin lakea. Korkeusmittari kuitenkin antoi melko tiukkaa lukemaa, joten mitä todennäköisemmin Kukastunturin päällä ollaan käyty.
Keidaskaksikko, jälleen
En muista milloin vettä olisi tullut tuota tahtia alas taivaalta. Tuntui kuin joku mulberi olisi kaatanut vettä saavista päällemme koko lenkin ajan. Toisaalta sade antoi lisää fiilistä ja välillä tahkottiin hivenen kovempaa vauhtia mitä alkuun oltiin ajateltu, mutta se jos joku kehittää. Viikko lävähti juuri täyteen tätä Lapinsettiä ja tämän päivän lenkki oli ehdottomasti paras. Mikä onkaan parempaa, kun heittää hyvää reeniä hyvän kaverin kanssa erittäin tyylikkäissä maisemissa. Kuntokin tuntuu olevan nousussa koko pienellä osastollamme...
Keidas
maanantaina 11. elokuuta 2008
Puolen tunnin koukku
Tunturisuunnistus oli taas sitä itseään: uskomatonta kivikkoa, kartta jonka kuuluisi asustella saniteettitiloissa, sekä penkkaa enemmän kuin laki sallii. Viimeisenä mainittu oli tervetullutta, mutta kivikossa juokseminen ei totisesti kuulu lempipuuhiini. Isolla mittakaavalla (1: 30 000) suunnistaminen vaatii pientä totuttelua ja muutenkin kyseiset kekkerit poikkeavat aika lailla normaalista suunnistuksesta, mutta niinhän se menee, ettei vanhoille tavoille uskollinen kettu opi uusia temppuja tai edes halua oppia niitä.
Ensimmäinen päivä kulki kohtuullisen asiallisesti, mitä nyt "pienehkö" reitinvalintavirhe tuli tehtyä heti ensimmäiselle rastille. Taktiikaksi olin määritellyt varsin yksinkertaisen "läpi vaan" periaatteen ilman kiertoja ja viivan lähellä pysytellen. Ykköselle mentäessä kierto olisi ollut kuitenkin erittäin hyvä ratkaisu, mutta vetelin suoraan Yllästunturin huipulle ja alas. Nousua kertyi n. 400m, kun taas kierrolla nousua olisi kertynyt suunnilleen sata hassua metriä. No, reenaamassahan täällä ollaan, eikä tollaisia "pikku tömpyröitä" Joensuussa tai Lahdessa kovinkaan montaa muistaakseni ole. Olin kahdeksan minuuttia perässä ensimmäisellä rastilla, helmi aloitus väittäisin. Kulku oli kyllä ihan siedettävä ja puristinkin aika kovaa jokaiseen ylämäkeen. Nurmosen hiillostus ylämäissä tuottikin tulosta Pirukurun nousussa ja sen jälkeen Anakondaa ei näkynyt, vaikka lääniä olikin vaikka muille jakaa. Lopussa kulku vaan parani paranemistaan ja maalissa etapin voittaneeseen M. Kivelään ei ollut kuin läski neljä minuuttia, vaikka ykkösellä kyseistä sankaria olinkin perässä yli kahdeksan minsaa.
Toisen päivän takaa-ajoon plääni oli varsin selkeä: kärki kiinni ja armotonta hiillostusta jokaisessa ylämäessä. No, voisi sanoa, että puihin män. Kakkosrastille kakkosen koukku, kolmoselle pikku koukku, nelonen OK, vitoselle totaalinen black out! Lähdin kiertämään Kuertunturia vasemmalra käyrää nuollen. Puolessa välissä kiertoa uskoni alkoi hiipumaan ja olin varma, että olen tullut jo ohi koko rastista. Harvoin noin isoa mäkeä pystyy hävittämään, mutta niin siinä nyt kävi. Olin totaalisen ulkona kaikesta. En edes tiennyt olenko koko kartalla prkl! Juoksentelin päättömänä kartta rullalla pitkin kivkoita kymmeniä minuutteja ilman pienintäkään halua paikantaa itseäni. Loppujen lopuksi törmään moottorikelkkauraan ja silmät meinaa pudota kuupasta tajutessani missä olen. Luovutan. En sittenkaan. Korpee kuin johtajaporoa, kun se on hukannut tokkansa. Päätän kuitenkin sitkeänä sissinä palata takaisin rastilleni ja jatkaa kohti maalia. Leimaan rastilla ja lähden takomaan rinnettä ylös. Selkä on katkennut, väsyttää, jalat painaa tonnin ja puolen tunnin pummi syö miestä rotan lailla ja ennen kaikkea huumori on kadonnut. Istahdan kivelle miettimään jatkotoimenpiteitä. Kiroan itseni alimpaan helvettiin ja päätän hölkkäillä pois suorinta tietä. Anto sellasen.
Kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Vaikka kevyehkö morgani paukuttaa pääkoppaani niin hyvää reeniähän tunturisuunnistus oli. Ainakaan kyseinen skaba ei ollut kauden päätavoitteeni, hyvä niin. Muuten "piip- käyrä" saattaisi olla punasella. Vielä viisi päivää on tarkoitus horjuttaa kropan tasapainoa priimaluokan mäkilenkeillä ja muutamalla kisavauhtisella keskimatkan suunnistusreenillä.
Reenejä:
Keskiviikko
ap: PK1 juoksu 1.50h
ip: suunnistus 35min/4km
Torstai:
ap: PK1 juoksu 1.50h
ip: verr. lenkki 40min
Perjantai:
ap: verr+ juoksutekn+ 60m vedot 1.15h
ip: tankkausta
Lauantai:
tunturisuunnistus: 2.06h/18.3km
Sunnuntai:
tunturisuunnistus 2h/XXkm
Maanantai:
ap: huoltoa, käppäilyä tunturissa 2.30h
ip: pyöräily 45min + juoksu 10min + keihäänheitto aurauskepillä
Keidaskaksikko
perjantaina 1. elokuuta 2008
Setit ja Kemppaiset
Valtion rautatiet kuljetti pojan ties monennenko kerran rakkaaseen kotikaupunkiin viime keskiviikkona. Eikä tuohon ainaiseen matkustukseen vaan tahdo tottua. Aina se korpee yhtä paljon kuin pientä liito- oravaa harvassa männikössä, kun ei oksaa tahdo millään saada laskeutumisalustaksi prkl. Ne mätkähtää maahan kuin rukkanen.
O- ringen oli suunnistuksellisesti pimeää keskiaikaakin synkempää. Laskeskelin, että koukkua viiteen päivään kertyi n. 15 min, mikä on melko käsittämätöntä. Toki siihen on ihan ymmärrettävä selitys: totaalinen väsymys kisaamiseen. Alla oli kuitenkin NMM- skabat ja Fin 5: lla muutama päivä. Ja MM- kisat on aina henkisesti kovia reissuja. Niin tälläkin kertaa. Muutenkin kisoja tälle kaudelle on kasaantunut ennätysmäärä. Tähän mennessä olen lyönyt numeron rintaani enemmän kuin koko viime kaudella. Ringeni muutoin oli kyllä todella nätti. Kelit antoi isoa priimaa ja kahden ensimmäisen osakilpailun paskamaastojen jälkeen Sälenin tunturit antoivat parastaan; hienoa avotunturia, todella pienipiirteistä rinnettä ja vähäpukeisia nuoria naisia pilvin pimein. Ei kai tuohon voi lisätä enää mitään. Toki sen, että olin lopputuloksissa 11. ja sain vedenkeittimen. Priimaa :)
Olihan siellä bankettikin. Iron Maiden pääesiintyjänä. "Scream for me Sälen!"
Selailin tuossa hieman kalenteria ja löysin yllätyksekseni jotain positiivistakin: neljään viikkoon ei ole kisoja eli vajaan kuukauden ehtii tehdä taas perusharjoittelua, mikä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Saa heittää ajatukset vapaalle, ottaa rennosti ja reenata isolla kädellä. Aloitin reenaamisen viime maanantaina, mitä nyt intti antoi myöten. Pari tuntia päivässä suunnilleen. Keskiviikkona käytiin vetelemässä coopperi Lahdessa PV:n toimesta. Kevään flunssakierteen jälkeen kunto on ollut selvästi nousussa, mutta ehdottomasti väärään aikaan, koska tikin piti olla huipussaan MM- kisoissa, mutta minkäs teet, kun ukko on koottu varaosista. Juoksin testissä 3820m yksin ja olen ihan suht tyytyväinen tulokseen.
Eilen sotkin maantiepyörällä 130km. Reidet huutaa armoa ja hanuri on jokseenkin hellänä, mutta hienoa se silti oli. Aurinko paistoi koko matkan eikä isompaa tummumistakaan tullut. Viimeiset 50km tuuli häijyhkösti suoraan vastaan, mutta sain siitä vielä lisää agrea ja otin välikirejä jokaiseen ylämäkeen.
Ensi tiistaina lähdetään poikien kanssa Ylläkselle vähän hakemaan mäkikulkua. Sitä ennen aamulla mattotesti, jossa nähdään kuinka paljon hapenotto on laskenut/ noussut helmikuusta. Paino ainakin on noussut, se on varma asia. Loppukaudesta voisi heittää yhden lentävän lauseen: " en tiä saatana".
O- ringen oli suunnistuksellisesti pimeää keskiaikaakin synkempää. Laskeskelin, että koukkua viiteen päivään kertyi n. 15 min, mikä on melko käsittämätöntä. Toki siihen on ihan ymmärrettävä selitys: totaalinen väsymys kisaamiseen. Alla oli kuitenkin NMM- skabat ja Fin 5: lla muutama päivä. Ja MM- kisat on aina henkisesti kovia reissuja. Niin tälläkin kertaa. Muutenkin kisoja tälle kaudelle on kasaantunut ennätysmäärä. Tähän mennessä olen lyönyt numeron rintaani enemmän kuin koko viime kaudella. Ringeni muutoin oli kyllä todella nätti. Kelit antoi isoa priimaa ja kahden ensimmäisen osakilpailun paskamaastojen jälkeen Sälenin tunturit antoivat parastaan; hienoa avotunturia, todella pienipiirteistä rinnettä ja vähäpukeisia nuoria naisia pilvin pimein. Ei kai tuohon voi lisätä enää mitään. Toki sen, että olin lopputuloksissa 11. ja sain vedenkeittimen. Priimaa :)
Olihan siellä bankettikin. Iron Maiden pääesiintyjänä. "Scream for me Sälen!"
Selailin tuossa hieman kalenteria ja löysin yllätyksekseni jotain positiivistakin: neljään viikkoon ei ole kisoja eli vajaan kuukauden ehtii tehdä taas perusharjoittelua, mikä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Saa heittää ajatukset vapaalle, ottaa rennosti ja reenata isolla kädellä. Aloitin reenaamisen viime maanantaina, mitä nyt intti antoi myöten. Pari tuntia päivässä suunnilleen. Keskiviikkona käytiin vetelemässä coopperi Lahdessa PV:n toimesta. Kevään flunssakierteen jälkeen kunto on ollut selvästi nousussa, mutta ehdottomasti väärään aikaan, koska tikin piti olla huipussaan MM- kisoissa, mutta minkäs teet, kun ukko on koottu varaosista. Juoksin testissä 3820m yksin ja olen ihan suht tyytyväinen tulokseen.
Eilen sotkin maantiepyörällä 130km. Reidet huutaa armoa ja hanuri on jokseenkin hellänä, mutta hienoa se silti oli. Aurinko paistoi koko matkan eikä isompaa tummumistakaan tullut. Viimeiset 50km tuuli häijyhkösti suoraan vastaan, mutta sain siitä vielä lisää agrea ja otin välikirejä jokaiseen ylämäkeen.
Ensi tiistaina lähdetään poikien kanssa Ylläkselle vähän hakemaan mäkikulkua. Sitä ennen aamulla mattotesti, jossa nähdään kuinka paljon hapenotto on laskenut/ noussut helmikuusta. Paino ainakin on noussut, se on varma asia. Loppukaudesta voisi heittää yhden lentävän lauseen: " en tiä saatana".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
