Tällä kertaa "viestiharjoitus" olikin hivenen normaalista poikkeava. Toisaalta reeni sopi hyväksi kenraaliharjoitukseksi niin mannaan, tiomilaan kuin småålantiin; oli yhteislähtö, helppo ja nopea maasto, sekä minimaaliset hajonnat. Reenin tasokin oli ihan kohtuullinen, sillä samalla viivalla oli Prohazkaa, Harjua, Nurmosta ja ties ketä kulkupäällikköä. Ja voin kertoa, ettei reenissä varsinaisesti passailtu menon suhteen...
Heti kättelyssä päästiin Pipon kanssa livahtamaan karkuun. Toki meillä oli sisäkaarre hajontojen suhteen, mutta samakos tuo. Kolmosrastin kohdalla aloin levitellä karttaa ja etsimään "välimaalia", josta alkaisi toinen veto-osuus. No, kintaalla oli välimaalit ja mahdollinen lepotauko. Kirosin mielessäni reenin ja aloin odottaa kuolemaa, joka aivan varmasti olisi edessä ennemmin tai myöhemmin, koska lähdin täysillä matkaan seuranani kohtuullisen kovia kulkumiehiä. Vitoselle tehtiin pikku kupru ja kutosvälin tiepätkällä Prohazka alkoi heittää pökköä pesään. Kärjistetysti tilanne näytti siltä, että Pipo jäi kuin paikalleen ja minä aloin liikkua taakse päin. Aika koominen tilanne. Happokin alkoi kömpimään reisiin. Loppumatka olikin taistelua tummumista vastaan ja eihän se aivan onnistunut. Tulipahan tehtyä maksimireeni siihen paikkaan.
4km/18.32min (Prohazka 18.25min)
(kuva näyttää olevan todella heikko, olen pahoillani)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti