Noniin. Armeijan tavoin kausikin alkaa olemaan ohi. Aika lailla erilainen vuosi vierähti loppujen lopuksi melko nopeasti, vaikkakin välillä tunnit ja päivät matelivat kuin mikäkin kärmes.
Aloitan fysiikkapuolesta. Kai silläkin on nykyään jotain tekemistä huippusuunnistuksen kanssa. Kyseistä osa-aluetta on aika helppo spekuloida, koska se oli ainoa asia, jossa tapahtui kehitystä inttivuoden aikana.
Läski vuosi sitten pääsykokeiden mattotestin tuloksilla olisi suoraan sanottuna voinut pyyhkiä takaliston, koska esimerkiksi silloisella maksimihapenotolla ei ollut mitään tekemistä kestävyysurheilun kanssa. Tarkkaa lukemaa en muista ja paperit on hivenen hukassa tällä hetkellä, mutta maksimihapenottoni heinäkuussa 2007 oli kuta kuinkin 59, ehkä vähän alle. Eli ei juuri mitään. Samoin uupumisaika silloin oli n. 24 minuuttia ja nousukulma 1.
25.2.08 tehtiin uusi mattotesti. Reenit olivat menneet aika lailla tuubiin koko talven ja motivaatio harjoitteluun oli priimaa, sekä fiilis omaan kuntoon erittäin luottavainen. Maksimihapenotoksi sain puristettua noin 71 ja uupumisaika yli kaksi minuuttia pidempi kuin heinäkuussa. Samoin nousukulma oli suurempi.
Viimeinen mattotesti intin piikkiin juostiin 5.8.08. Suunnilleen kuukausi junnu MM- kisojen jälkeen. MM-skabojen jälkeen otin viikon flunssan. Siitä toivuttua O- ringen ja sen jälkeen alkoi ukko olemaan melkoisen hapoilla. Kuukauteen tuli aivan järkyttävä määrä kisastartteja ja perusharjoittelua ei tullut juuri yhtään. Motivaatio koko touhuun oli totaalisen kadoksissa. Kuukauden flunssakierre maalis-huhtikuussa alkoi näkyä ja ennen kaikkea syödä kuntoa rotan lailla. No, pysyin silti matolla yli 28 minuuttia eli yli neljä minuuttia kauemmin kuin heinäkuussa ensimmäisessä mattotestissä. Hapenotto ei ollut enää niin korkella kuin helmikuun lopulla. Se oli muistaakseni siinä vähän alle seitsemänkymmentä.
Cooperintestitulokset paranivat myös ihan kohtuullisesti. Lokakuussa juoksin n. 3550m, mutta silloin keli teki niin sanoitusti tepposet ja radalle oli satanut pieni lumikerros, joten ei missään nimessä optimiolosuhteet. Toinen coopperi juostiin kolme päivää O- ringeniltä paluun jälkeen ja olin aika tumma. Ajattelin, että jos nyt 3600m jaksaa puristaa niin voi olla tyytyväinen. Sain kirjattua paperiin kuitenkin omasta mielestäni erittäin hyvän tuloksen, 3820m. Ja minähän en ole mikään ratajuoksija.
Oli miten oli. Ei noilla mattotestin tuloksilla kuuhun mennä, mutta onhan tässä vielä vuosia aikaa kehittyä. Eikä tämänkaltaisia tuloksia kannata kovinkaan paljoa tuijotella. Tilanne on kuitenkin mielestäni ihan positiivinen. Heinäkuun jälkeen en ole pitänyt harjoituspäiväkirjaa, toisaalta enpä ole juurikaan reenannutkaan. Talven harjoitteluun olen todella tyytyväinen. Lähes kaikki meni niin kuin olin suunnitellut. Kevät meni sitten totaalisen pieleen ja kesällä reenimuotona on ollut lähestulkoon pelkät kisat. Viime vuoteen verrattuna reenitunteja kertyi lähes 100 vähemmän. Enkä edes liioittele!
Seuraava asia korpee kaikkein eniten: suunnistusharjoituksia on tullut vaan kourallinen. Rutiininpuute on näkynyt oikeastaan jokaisessa kisassa yhden isomman koukun muodossa. Väittäisin nimittäin, että suunnistamaan voi oppia vain ja ainoastaan suunnistamalla!
Tämä kausi on ollut totaalista henkistä vuoristorataa. Yksi syy on varmasti se, että tavoitteet olivat aika korkealla viimeistä junnuvuotta varten ja keväällä yli kuukauden flunssasetti pilasi sitten koko homman. Toinen syy on ollut jatkuva reissaaminen. Matkustustunteja on varmaan tuplasti enemmän kuin harjoitustunteja. Kolmas syy on ehkä suurin. En ole pystynyt valmistautumaan henkisesti oikeastaan yhteenkään kisaan kunnolla. Koko ajan on pitänyt ajatella jotain muuta, kuten miten menen kisojen jälkeen inttiin, mitä kamoja pitää olla mukana, kun suoraan intistä pitää lähteä taas toisiin kisoihin käymättä himassa jne.. Samoin opiskeluhommat tuottivat keväällä ja kesällä aikamoista stressiä ja ajatustyötä. Luojan kiitos, että edes yksi asia meni puikkoihin ja sain opiskelupaikan Joensuun AMK:sta.
Nyt tilanne kuitenkin näyttää aika hyvältä. Reenimotivaatio alkaa vähitellen löytyä ja jotain pieniä suunnitelmia olen ehtinyt jo tekemään tulevalle kaudelle. Edellisistä kausista poiketen en ajatellut käydä ulkomailla leireilemässä talvella ollenkaan vaan harjoitella tutussa ympäristössä matkustamatta Kolia kauemmaksi :)
Äspeen tavoin listasin vähän tuloksia sun muuta tähän loppuun
SM- rintti 4.
NMM- kats. keskimatka 1.
Jukolan kakkososuus
NMM- keskimatka 13.
NMM- viesti 5.
O- ringen 11.
SM-pitkä 5.
SM-yö 3.
SM- keskari 3.
Sot. SM- kisat 3.
FinnSpring 1.
Sairaspäiviä lähes kaksi kuukautta
Matkustustunteja enemmän kuin laki sallii
Laihduin kilon inttivuonna
lauantaina 27. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Korjaa tohon tuloslistaan Jukolan kakkososuus 1. vaihdossa!
Lähetä kommentti