Setit ja Kemppaiset

Valtion rautatiet kuljetti pojan ties monennenko kerran rakkaaseen kotikaupunkiin viime keskiviikkona. Eikä tuohon ainaiseen matkustukseen vaan tahdo tottua. Aina se korpee yhtä paljon kuin pientä liito- oravaa harvassa männikössä, kun ei oksaa tahdo millään saada laskeutumisalustaksi prkl. Ne mätkähtää maahan kuin rukkanen.

O- ringen oli suunnistuksellisesti pimeää keskiaikaakin synkempää. Laskeskelin, että koukkua viiteen päivään kertyi n. 15 min, mikä on melko käsittämätöntä. Toki siihen on ihan ymmärrettävä selitys: totaalinen väsymys kisaamiseen. Alla oli kuitenkin NMM- skabat ja Fin 5: lla muutama päivä. Ja MM- kisat on aina henkisesti kovia reissuja. Niin tälläkin kertaa. Muutenkin kisoja tälle kaudelle on kasaantunut ennätysmäärä. Tähän mennessä olen lyönyt numeron rintaani enemmän kuin koko viime kaudella. Ringeni muutoin oli kyllä todella nätti. Kelit antoi isoa priimaa ja kahden ensimmäisen osakilpailun paskamaastojen jälkeen Sälenin tunturit antoivat parastaan; hienoa avotunturia, todella pienipiirteistä rinnettä ja vähäpukeisia nuoria naisia pilvin pimein. Ei kai tuohon voi lisätä enää mitään. Toki sen, että olin lopputuloksissa 11. ja sain vedenkeittimen. Priimaa :)

Olihan siellä bankettikin. Iron Maiden pääesiintyjänä. "Scream for me Sälen!"

Selailin tuossa hieman kalenteria ja löysin yllätyksekseni jotain positiivistakin: neljään viikkoon ei ole kisoja eli vajaan kuukauden ehtii tehdä taas perusharjoittelua, mikä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Saa heittää ajatukset vapaalle, ottaa rennosti ja reenata isolla kädellä. Aloitin reenaamisen viime maanantaina, mitä nyt intti antoi myöten. Pari tuntia päivässä suunnilleen. Keskiviikkona käytiin vetelemässä coopperi Lahdessa PV:n toimesta. Kevään flunssakierteen jälkeen kunto on ollut selvästi nousussa, mutta ehdottomasti väärään aikaan, koska tikin piti olla huipussaan MM- kisoissa, mutta minkäs teet, kun ukko on koottu varaosista. Juoksin testissä 3820m yksin ja olen ihan suht tyytyväinen tulokseen.

Eilen sotkin maantiepyörällä 130km. Reidet huutaa armoa ja hanuri on jokseenkin hellänä, mutta hienoa se silti oli. Aurinko paistoi koko matkan eikä isompaa tummumistakaan tullut. Viimeiset 50km tuuli häijyhkösti suoraan vastaan, mutta sain siitä vielä lisää agrea ja otin välikirejä jokaiseen ylämäkeen.

Ensi tiistaina lähdetään poikien kanssa Ylläkselle vähän hakemaan mäkikulkua. Sitä ennen aamulla mattotesti, jossa nähdään kuinka paljon hapenotto on laskenut/ noussut helmikuusta. Paino ainakin on noussut, se on varma asia. Loppukaudesta voisi heittää yhden lentävän lauseen: " en tiä saatana".