Puolen tunnin koukku

Tunturisuunnistus oli taas sitä itseään: uskomatonta kivikkoa, kartta jonka kuuluisi asustella saniteettitiloissa, sekä penkkaa enemmän kuin laki sallii. Viimeisenä mainittu oli tervetullutta, mutta kivikossa juokseminen ei totisesti kuulu lempipuuhiini. Isolla mittakaavalla (1: 30 000) suunnistaminen vaatii pientä totuttelua ja muutenkin kyseiset kekkerit poikkeavat aika lailla normaalista suunnistuksesta, mutta niinhän se menee, ettei vanhoille tavoille uskollinen kettu opi uusia temppuja tai edes halua oppia niitä.

Ensimmäinen päivä kulki kohtuullisen asiallisesti, mitä nyt "pienehkö" reitinvalintavirhe tuli tehtyä heti ensimmäiselle rastille. Taktiikaksi olin määritellyt varsin yksinkertaisen "läpi vaan" periaatteen ilman kiertoja ja viivan lähellä pysytellen. Ykköselle mentäessä kierto olisi ollut kuitenkin erittäin hyvä ratkaisu, mutta vetelin suoraan Yllästunturin huipulle ja alas. Nousua kertyi n. 400m, kun taas kierrolla nousua olisi kertynyt suunnilleen sata hassua metriä. No, reenaamassahan täällä ollaan, eikä tollaisia "pikku tömpyröitä" Joensuussa tai Lahdessa kovinkaan montaa muistaakseni ole. Olin kahdeksan minuuttia perässä ensimmäisellä rastilla, helmi aloitus väittäisin. Kulku oli kyllä ihan siedettävä ja puristinkin aika kovaa jokaiseen ylämäkeen. Nurmosen hiillostus ylämäissä tuottikin tulosta Pirukurun nousussa ja sen jälkeen Anakondaa ei näkynyt, vaikka lääniä olikin vaikka muille jakaa. Lopussa kulku vaan parani paranemistaan ja maalissa etapin voittaneeseen M. Kivelään ei ollut kuin läski neljä minuuttia, vaikka ykkösellä kyseistä sankaria olinkin perässä yli kahdeksan minsaa.



Toisen päivän takaa-ajoon plääni oli varsin selkeä: kärki kiinni ja armotonta hiillostusta jokaisessa ylämäessä. No, voisi sanoa, että puihin män. Kakkosrastille kakkosen koukku, kolmoselle pikku koukku, nelonen OK, vitoselle totaalinen black out! Lähdin kiertämään Kuertunturia vasemmalra käyrää nuollen. Puolessa välissä kiertoa uskoni alkoi hiipumaan ja olin varma, että olen tullut jo ohi koko rastista. Harvoin noin isoa mäkeä pystyy hävittämään, mutta niin siinä nyt kävi. Olin totaalisen ulkona kaikesta. En edes tiennyt olenko koko kartalla prkl! Juoksentelin päättömänä kartta rullalla pitkin kivkoita kymmeniä minuutteja ilman pienintäkään halua paikantaa itseäni. Loppujen lopuksi törmään moottorikelkkauraan ja silmät meinaa pudota kuupasta tajutessani missä olen. Luovutan. En sittenkaan. Korpee kuin johtajaporoa, kun se on hukannut tokkansa. Päätän kuitenkin sitkeänä sissinä palata takaisin rastilleni ja jatkaa kohti maalia. Leimaan rastilla ja lähden takomaan rinnettä ylös. Selkä on katkennut, väsyttää, jalat painaa tonnin ja puolen tunnin pummi syö miestä rotan lailla ja ennen kaikkea huumori on kadonnut. Istahdan kivelle miettimään jatkotoimenpiteitä. Kiroan itseni alimpaan helvettiin ja päätän hölkkäillä pois suorinta tietä. Anto sellasen.



Kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Vaikka kevyehkö morgani paukuttaa pääkoppaani niin hyvää reeniähän tunturisuunnistus oli. Ainakaan kyseinen skaba ei ollut kauden päätavoitteeni, hyvä niin. Muuten "piip- käyrä" saattaisi olla punasella. Vielä viisi päivää on tarkoitus horjuttaa kropan tasapainoa priimaluokan mäkilenkeillä ja muutamalla kisavauhtisella keskimatkan suunnistusreenillä.

Reenejä:

Keskiviikko

ap: PK1 juoksu 1.50h
ip: suunnistus 35min/4km

Torstai:

ap: PK1 juoksu 1.50h
ip: verr. lenkki 40min

Perjantai:

ap: verr+ juoksutekn+ 60m vedot 1.15h
ip: tankkausta

Lauantai:

tunturisuunnistus: 2.06h/18.3km

Sunnuntai:

tunturisuunnistus 2h/XXkm

Maanantai:

ap: huoltoa, käppäilyä tunturissa 2.30h
ip: pyöräily 45min + juoksu 10min + keihäänheitto aurauskepillä


Keidaskaksikko