perjantaina 15. elokuuta 2008

Paikalliset iltarastit ja Thierry- parta

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja pitkä paluumatka ihanaan sijaiskotiin starttaa huomenaamuna n. klo 7.00. Yhdentoista tunnin automatka asettaa omat vaatimuksensa eikä auton tuulilasinpyyhkimien rikkoituminen ainakaan helpota massiivista urakkaa. Odotellaan sydänsyrjällään huomenna vallitsevaa keliä ja toivotaan poutaa.

Määrät alkaa olemaan kerätty ja on aika hilata tehot pilviin ja jäädä odottelemaan herkkyyttä. Epäilen vahvasti sen tulemista, mutta samako tuo onko kulku herkkää kunhan kello tykkää.

Eilen oli kaksiosainen tehoreeni: aamulla vk- vauhtinen suunnistusreeni jokseenkin oudolla kartalla ja illalla maukkareeni paikallisilla iltarasteilla.

Aamun reeni oli kuta kuinkin pari minuuttia alle puolen tunnin puristus. Matka oli ehkä jotain neljän ja viiden kilometrin välimaastossa. Suunnistus oli sen verran haastavaa, ettei missään vaiheessa pystynyt työntämään mitään monstervauhtia, mutta se oli hyvä verryttely illan täpöreeniä ajatellen.


Häijyä settiä

Illan reeni ei suunnistuksen osalta antanut juurikaan mitään, mutta sehän ei meitä haitannut vaan lyötiin kunnon tehoreeni koneeseen. Kartta oli sama millä juostiin viime viikonlopun Tunturisuunnistukset, mutta mittakaava oli tiristetty 1: 15 000 tai jonnekkin sinne päin. Samoja rastejakin näytti olevan kuin viikonloppuna. Järjestäjät ilmoittivat matkan olevan viisi kilometriä, mutta suhtaudun siihenkin varsin skeptisesti. Aikaa sain kulutettua 25.11´ ja Antti murjoi vielä yksitoista sekuntia kovemmin. Ehkä puoli minuuttia koukkua voisin löytää, mutta reilun viikon reenit alkaa tehdä tehtäväänsä. Parhaiten huomasin sen sillä, että olin joka kivikossa turvallani enkä uskaltanut juosta alamäissä normaalilla apinanraivolla.


Paikallista iltarastimaastoa


Edes Thierry- parralla ei tultu

0 kommenttia: