Tilannekatsaus

Yksi takana, yksitoista jäljellä. Ensimmäinen kuukausi juhahti yllättävän nopeasti. Tosin uskon edelleen vahvasti siihen, että voisin käyttää aikani myös jotenkin toisin. Alkushokista toivuttuani homma on pyörinyt melko kivuttomasti ja jopa rennosti. Tosin suunnitelmallista harjoittelua ei oikein vielä voi tai kannata aloittaa, koska sotilastouhuja on sen verran paljon, ettei aikaa reenaamiseen liikene vielä tarpeeksi. Sen vuoksi lykkäsin reenikauden alun kylmästi joulukuulle. Toki marraskuussakin lenkillä käydään ja harjoituspäiväkirjaa täytellään, mutta mitään mättöpuuhia ei vielä ole tarkoitus aloittaa. Aikaa nimittäin on!
Tuohon kuukauteen mahtui myös ensimmäinen mettäkeikka. Neljä yötä telttailua tässä tapauksessa. Aika lepposaa sanoisin. Sen voi myös kertoa, että joillekin vatusseille tuo "eräjormailu" ei sovi. Kaupunkilaisspedet oli kohtuullisen hukassa. Kyseiseen porukkaan kuului myös NBA- tähtemme!
Koko tämän ihanuuden päälle mäjähti vielä syysflunssa. Olihan tuota tullut odoteltua koko syksy. Viikon verran pää on ollut kohtis tukossa eikä pienintäkään merkkiä flunssan häviämisen suhteen ole ollut ilmassa. Vitutusmittari on jälleen ylittänyt sen maagisen punaisen rajan. Oikeastaan suurin pelko on juurikin se, että on koko inttivuoden kipeä. Omistan astmaatikon keuhkot joihin aivan tavallinenkin flunssa jättää melko ikävän jäljen. Keuhkot rohisee kuin viimeistä päivää. Tosin nyt on "sama" olla kipeä, koska eletään vasta marraskuun alkua, mutta onhan se totta, ettei kipeänä oleminen koskaan mitään erikoisen hääviä ole, ei tälläkään kertaa...
Aika paljon on tullut mietiskeltyä asioita, kun aikaa on ollut. Menneen kauden kilpailuja ja fiiliksiä. Missä onnistuin, missä en. Miksi niin ja näin. Mistä tekemistäni virheistä pitää ottaa oppia ja mitkä hyvät fiilikset pitää muistaa, kun ongelmia ilmenee. NMM-kilpailut oli kauden ainoa tavoite ja ennen kisoja tullut flunssa romutti niin kisat kuin fiiliksen ja itseluottamuksen. Heinäkuun jälkeen reenaaminen on ollut kivaa, mutta oikeastaan mikään kisa ei enää kiinnostanut. Näin jälkeen päin voi jo hymy naamalla sanoa, että jos joku kasvattaa luonnetta niin tuollainen!! Ja se on myös varmaa, ettei tuo ollut viimeinen takaisku minun urheilu- urallena! Mutta seuraavalla kerralla tiedän kuinka noinkin kovan pettymyksen osaa käsitellä. Vaikken tätä haluais ääneen sanoakaan niin olen tullut siihen lopputulokseen, että suunnistus on melko lailla henkimaailman juttuja.
Menneen kauden puinnin osalla olen myös miettinyt jatkoa. Kuinka harjoitella. Mitä lisätä, mitä poistaa. Määrää enemmän, kovuutta enemmän. Koska olosuhteet tällä hetkellä ovat mitkä ovat niin ajattelin olla nostamatta harjoitusmääriä kovinkaan paljoa. Hitusen toki, muttei niin paljoa, kun alun perin olin ajatellut. Enemmän pitää kiinnittää huomiota "tuoreena" tehtyihin laadukkaisiin harjoituksiin, sekä lisätä kovuutta. Mutta ennen kaikkea rassata korvien väliä! Erilaisia ärsykkeitä, paineistettuja tilanteita. Keskittyä keskittymiseen. Saattaa jopa olla, että alan tekemään rentoitusharjoituksia kuunnellen klassista musiikkia :)