tiistai 1. maaliskuuta 2016

Esikuvien merkitys

Viime viikonloppuna olin seuraamassa hiihdon maakuntaviestiä Savonlinnassa. Viestihän on perusajatukseltaan kuin suunnistuksen Halikkoviesti tai 25manna: joukkueeseen tarvitaan hiihtäjiä nuorista ja ikäsarjalaisista, sekä miesten että naisten sarjasta. Olen aina pitänyt tästä tavasta testata seuran tai maakunnan urheilijoiden tason laajuutta. Tarvitaan kovat pääsarjalaiset, mutta toisaalta aivan yhtä tärkeitä ovat juniorit ja hieman kauemmin elämästä nauttineet urheilijat.

Nuorempana juurikin Halikkoviesti ja Ruotsin vastine, 25manna olivat kauden kohokohtia. Jälkimmäisen hohdokkuutta lisäsi tietysti se, että pikkupoika pääsi laivalle ja taxfree- myymälään ostamaan kilokaupalla karkkia. Mieleenpainuvinta oli kuitenkin päästä samaan joukkueeseen sen aikaisten idolieni kanssa. Koska Jukolan Viestiin ja Tiomilaan olin vielä alaikäinen, oli mahtavaa päästä ”voittavaan joukkueeseen” suunnistustähtien kuten Simo Martomaan ja Mikael Boströmin kanssa.

Vuosien vieriessä idolien ja esikuvien merkitys omaan tekemiseen on luonnollisesti vähentynyt, mutta edelleen katson noita lapsuuden esikuvia kunnioittavasti. On hienoa sanoa, että osa noista idoleista on nykyään hyviä ystäviäni, yksi jopa henkilökohtainen valmentajani.

Suomalaisen huippu-urheilun ollessa hienoisessa aallonpohjassa esikuvien ja idoleiden merkitys kasvaa. Media myös ruokkii meitä väärillä mielikuvilla, että koko Suomen huippu-urheilu olisi pohjamudissa. Pienillä median silmien ulottumattomissa olevilla lajeilla menee hyvin, ja menestystä tulee vuodesta toiseen. Se, että takavuosien superlajit, mm. mäkihyppy, kyntävät nokallaan, ei tarkoita sitä, että Suomi olisi tippumassa huippu-urheilumenestyksen kartata. Näin en ainakaan itse usko, koska nuori sukupolvi tekee vahvaa tulemista ainakin suunnistuksessa, yleisurheilussa ja monessa muussa lajissa.

Lapsille ja nuorille esikuvat innoittavat lajikokeiluja, ja sitä kautta kehittyy uusia tulevaisuuden toivoja. Uskon, että moni 20- vuotias NHL pelaaja on lapsena haaveillut olevansa isona Teemu Selänne. Tämän hetken maajoukkuehiihtäjien esikuvina ovat olleet karpaasit ja Marja-Liisa Kirvesniemi. Ehkäpä tällä hetkellä suunnistusta aloittavat haaveilevat olevansa joskus minnakauppeja tai janilakasia. Persoonalliset, mielenkiintoiset sekä hyvin menestyneet urheilijat antavat lapsille mahdollisuuden unelmoida. Kaikki lähtee unelmasta, haaveesta, joka ajan myötä voi muodostua tavoitteeksi, joka on saavutettavissa.

Mieleeni on jäänyt todella vahva muistijälki siitä, kun nuorena pääsin juttusille esikuvieni kanssa. Tunne oli huumaava ja se entisestään lisäsi bensaa haaveilun liekkeihin. Samankaltainen huumaava tunne tulee nykyään, kun nuori suunnistajanalku pyytää minulta nimikirjoitusta tai kysyy urheiluaiheisia kysymyksiä. Tiedän omasta kokemuksesta kuinka tärkeä hetki se on nuorelle, ja haluan antaa heille samankaltaisen tunteen mitä itse olen joskus kokenut.


Auringonlasku Portugalin tapaan.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Ääripäästä toiseen

Lumirajan paetessa vuosi vuodelta pohjoisemmaksi, on hiihdonystävän lähdettävä lumen metsästykseen. Livignosta suuntasin pikavisiitille kotiin, josta matka jatkui Ylläkselle joulun viettoon. Joulukuun harjoitusteemana oli aerobinen määräharjoittelu, ja hieman pölyttyneen kehon uudelleen käynnistys. Livigno ja Ylläs tarjosivat tähän tavoitteeseen optimaalisimmat olosuhteet. Livigno tarjosi myös mahdollisuuden välttyä suomalaisilta joulumainoksilta, mikä tuntui todella vapauttavalta. Tässä oiva vinkki kaupalliseen jouluun kyllästyneille.

Joulun alla lumirajan joutui toden totta vetämään varsin ylös Suomi-neitoa. Aina Tornioon saakka maa oli enemmän tai vähemmän tumma. Jännä juttu muuten tuo lumen keräytyminen tiettyihin paikkoihin. Viime vuonnahan Kainuussa lunta oli metrikaupalla, mutta parisataa kilometriä etelämpänä tuskin ollenkaan. Ylläs ei tuottanut pettymystä, vaan luonnon lunta oli 40 cm, tai ainakin niin paljon, että lähes 150 km priimaluokan latuja oli valmiina. Pakkanen pysytteli maltillisissa lukemissa, taisi joku päivä käväistä plussan puolellakin, jolloin Zero- sukset oli kaivettava pakasta. Suosittelen laittamaan hankintalistalle mikäli perinteisen tyylin hiihto räntä-plussa-kelissä kiinnostaa ilman liisterin virittelyä.

Ote harjoituspäiväkirjasta Ylläksen leiriltä:

22.12
Ap: mäkivedot maisematietä Y1:lle. 4x12.38-11.40min/palautus juosten alas. Yht. 2.08h/25.7km. Hyvä kulku, vaikka tehoreenit ovat loistaneet poissaolollaan.
Ip: hiihto (V) tunturin ympäri upeassa kuunvalossa. 2.06h/30km

23.12
Ap: hiihto (P) 3:48h/51.5km. Lopussa 3min kovaa loivaan ylämäkeen.
Ip: juoksulenkki 44min/8.6km. Hieman tahmeaa lähteä iltalenkeille. Toisaalta lenkin edetessä olotila paranee.

24.12
Ap: sprinttisuunnistus vedot. 12&10min/5.5km+verr 25min/4.5km. Aika napakka kulku oikeastaan, vaikka määrää on aika paljon alla. Loppupäivä ja ilta lähinnä syöntiä, ylensyöntiä.

25.12
Hiihto (P) räntäsateessa. 5.20h/71km. Zero toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Täydellinen pito, siksi helppoa koko ajan.

26.12
Skiathlon 40+40. Oli sen verran huono suksi perinteisellä, että meni täysin käsille, ja näillä naruilla leikki loppuu lyhyeen. Kurvasin varikolle, vaihdoin vapaan kalustoon ja jatkoin ulkoilua. 5.30h/81km.

Joulukuun aerobisten jälkeen oli hyvä siirtyä tositoimiin ja suunnistusharjoittelun ytimeen. Suuntasimme Kalevan Rastin porukalla Espanjan Alicanteen hakemaan kauden ensiaskeleita maaston puolelle. Olen urani aikana leireillyt lukuisia kertoja, mutta tämä leiri menee ehkäpä kaikkein korkeimmalle pallille. Ohjelma oli raju, mutta toisaalta kaikki muut toimenpiteet oli asetettu minimiin. Ei pitkiä palavereja, ei pitkiä matkustuksia kartoille, vaan yksinkertaisuudessaan; train, eat, sleep, repeat.

Harjoitusvuosien ansiosta jaksan harjoitella paljon ja kovaa. Jos kovaan leiriohjelmaan lisätään kuitenkin paljon erilaista sälää, alkaa palautuminen harjoitusten välillä lyhentyä ja lyhentyä. Tällöin myös harjoitusten laatu alkaa väkisinkin kärsiä, ja keho menee herkästi punaiselle. Sama ilmiö tapahtui opiskeluaikoina. Jaksoin harjoitella paljon ja kovaa, mutta opintojen tuoma lisäkuormitus alkoi jossain vaiheessa ajaa kehoa ylirasituksen puolelle. Kysymys on kuitenkin kokonaisuudesta, eikä yhden tai kahden harjoituksen tuomasta rasituksesta.

Tässä onkin monella urheilijalla pohdittavaa. Pystyykö tekemään laadukkaita harjoituksia paljon ja kovaa, mutta huomioimaan muun elämisen kuormituksen. Olemme kaikki erilaisia, ja toisen keho kestää enemmän kuin toisen. Olen silti vakuuttunut siitä, että leiriolosuhteissa sarake nimeltä “muu säätäminen”, tulisi olla nollilla tai hyvin vähäistä. Harjoitukset itsessään suoristaa vieteriä, miksi venyttää sitä turhaan lisää.

Alicanten leirin painopisteet olivat kilpailuvauhtisessa suunnistuksessa, sekä laadukkaissa suunnistusharjoituksissa eri teemoin. Voluumia eli harjoitustunteja kertyi itsestään, kun päivät täyttyivät neljästä harjoituskerrasta. Kotioloissa teen pääsääntöisesti kaksi harjoitusta päivään, mutta ne ovat kestoltaan huomattavasti pidempiä kuin leirillä. Siitäkin syystä neljän lyhyemmän harjoituksen päivät rikkoivat normirytmiä.

Ote harjoituspäiväkirjasta Alicanten leiriltä:

13.1
A: aamulenkki+jumppa. 20min/3km ja 5min pitoja meren rannalla.
Ap: suunnistus (corridor, pk) 1.27h/12.1km ja verkat 8min/1.5km. Pitkähkö corridor laittoi keskittymiskyvyn äärirajoille.
Ip: suunnistus (2man relay Laurin kanssa, vk) 22min/5.1km. Kolme about 6-8min lenkkiä kisavauhtia. Asiallinen vire kropassa ja tekniikassa. Santerin ja Babtisten jälkeen hopeasijalle. Verkat sis. rastien vientiä/hakua 45min/5.5km. (Erittäin hyvä tapa viedä rastit harjoitukseen niin, että jokainen vie muutaman. Tulee samalla hyvät verkat ja mallisuunnistus.)
I: suunnistus (yökäyrä, pk) 36min/5.6km ja verkat 12min/2km. Lopussa aika jämäkkä pummi, muutoin ookoo.

14.1
A: aamulenkki ja jumppa (sama reitti ja jumppa joka aamu)
Ap: suunnistus (mikrosprintti 1:4000+rastinotto 90 rastia, vk/pk) 1.04h/10.6km. Metsäsprintti, 14min kovaa. Verkat 32min/5.8km.
Ip: suunnistus (vedot, vk) 30min/4.5km. Kaksi about vartin settiä. Maastona Santa Polan green hell. Suunnistus kuuluisaan vihkoon ja kaupan päälle ankara ihottuma mäntymadoista.
I: pakko skipata yöreeni ja lähteä etsimään apteekki ja voiteita ihottumaan.

15.1
A: aamulenkki ja jumppa (huonot unet ihottuman aiheuttaman kutinan takia)
Ap: suunnistus (pk) 56min/8.6km ja verkat 10min/1.5km. Perussuunnistus.
Ip: suunnistus (pk) 61min/10km. Hieno mäkimaasto.
I: suunnistus (yö, yhteislähtöharjoitus, vk) 25min/5.8km ja verkat 30min/4km (rastien vienti). Melko kova otatus. Thierry ja Babtiste ratkoivat voiton, tultiin Laurin kanssa 10sek perässä. Hävisin ikävästi pronssikamppailun. Tyytyväinen suunnistukseen, mutta lopussa olisin kaivannut lisävaihdetta...

Leiriohjelmassa oli runsaasti kilpailuvauhtisia (anaerobinen kynnys) suunnistusharjoituksia, karkeasti yksi päivään. Joku voisi sanoa, että liikaa tehoja tähän kohtaan harjoituskautta. Olen eri mieltä. Kun on saavuttanut tietyn taitotason, on rimaa nostettava. Kilpailuvauhtinen suunnistus eroaa valtavasti hitaassa vauhdissa tehdystä harjoituksesta. Hidas vauhti antaa huolimattomuuksia anteeksi, koska aikaa on enemmän. Kova vauhti ei anna anteeksi mitään, vaan huolimattomuudesta seuraa virheitä. Vanha sanonta, “harjoittele mitä kilpailet”, pätee erittäin hyvin. Kilpailuvauhtiset suunnistusharjoitukset kehittävät toki myös hapenottoa, mutta ennen kaikkea suunnistustekniikkaa maksimivauhdissa. Eli sitä ominaisuutta, jota kilpailuissa tarvitaan.

Leirin kovat suunnistusharjoitukset olivat poikkeuksetta yhteislähtöharjoituksia, päivällä ja yöllä. Suunnistuksessa on melko niukasti käytössä laadukkaita analyysimenetelmiä. Omaa suunnistustekniikkaa on vaikea analysoida yksin harjoitellessa, kokemus on aina subjektiivinen. Yhteislähtöharjoitukset mahdollistavat välittömän palautteen oman tekemisen tason suhteen. Kuvittelet eteneväsi hyvin, mutta huomaatkin, että kaveri menee yhtäkkiä 30m edelläsi, vaikka olitte juuri yhdessä. Jos olisit ollut maastossa yksin, olisit saattanut olla tyytyväinen suoritukseesi ja vain ihmetellä miksi tuloslistalla on monta nimeä edelläsi.

Yhdessä harjoittelu on ollut yksi kulmakivi Kalevan Rastin menestykselle suurviesteissä, mutta ennen kaikkea ne ovat kehittäneet yksilötaitoja. Ei ole ihme, että tanskalaiset tyhjensivät palkintopöydän viime vuoden MM-kilpailuissa Skotlannissa. Heidän menestyksen salaisuus on yhdessä harjoitteleminen.


 
Aamulenkki (kuva. TG)